Humanistihörhön omasielunhoidollinen valitus

Olen akateemisesti koulutettu humanistihörhö. Ja yllätys yllätys työtön.

Pärjäsin koulussa aina hyvin. Valmistuin hyvin arvosanoin. Olen aina hoitanut työni ja tehtäväni huolella ja hyvin. Olen mielestäni positiivinen työtoveri. Tykkään oppia uusia asioita, päihittää haasteita. Siksi kai jatkoin ratsastamistakin, vaikka se edelleenkin pelottaa välillä aika paljon. Rohkean ulkokuoren alla asustaa vähän pelokas tyttönen.


Nyt olen työtön. Enkä tiedä miksi. Kertoisiko joku?

Kuluneen vuoden aikana olen lähettänyt kymmeniä hakemuksia niin koulutustani ja työkokemustani vastaaviin töihin kuin sellaisiinkin, joita uskon muuten vain osaavani tai vähintäänkin oppivani tekemään. Hormonikierukoiden tekijästä kansainvälisten asioiden koordinaattoriin. Sille välille mahtuu aika monta työpaikkaa. Yrittänyttä ei laiteta, eiks niin?

Haastattelupyyntöprosentti on tällä hetkellä ehkä about 4 (eli kokonaista kaksi haastattelukertaa olen viisaampi). Toisessa paikassa tehtiin kaikenmaailmaan fiksuustestit ja haastateltiin lähes tunti, toisessa kyseltiin vähän turhankin helppoja kysymyksiä puoli tuntia ja vilkaistiin papereita. No, niilläkin oli jo haluttu työntekijä kiikarissa. Kiitos mielenkiinnostanne, mutta valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut teihin. Pitäisikö vastata, että no olkaa hyvä kaikin mokomin!?

Parhaimmat naurut sain tästä sähköpostiviestistä: ".... tehtävään haki määräaikaan mennessä yhteensä 50 henkilöä. Kelpoisuuden heistä täytti 36. Heistä haastateltiin sähköpostilla 5. Hakemuksen ja sähköpostihaastattelun perusteella piip esittää, että piip on tehtävään soveltuvin hakija." Voe hyvä Sylyvi sentään. Eikö voitaisi vain sopia, että ilmoitukseen vois vaikka lisätä koodisanan pöö, jos paikkaan on jo tekijä tiedossa? "Hölmölän kaupungin koulutoimessa haettavana on elämänihmettelyn opettajan lehtorin virka 889900 PÖÖ..." Silloin virkaa voisivat hakea vain ne, jotka haluavat valittaa päätöksestä...

Mitä minä siis koulutuksellani ja työkokemuksellani teen? Aina löytyy joku parempi, kokeneempi, tutumpi... Millä erottua 50 yhtä pätevän hakijan joukosta? Varsinkin, kun alan työkokemusta on vain 2,5 vuotta? Miksi kukaan ei huomaa, millainen kultahippunen heidän vaskooliinsa on huuhtoutunut?



Aluksi kotona oli kiva olla. Sitten oli vähän tylsä olla. Nykyään välillä on jopa todella tylsää. Aamulla teekupposen ja nettisurffailun jälkeen päivän tunnit levittäytyvät loputtoman tuntuisina edessäni. Kävelylenkkikin on nopeasti ohi. Luettavakin loppuu aikanaan, eikä alati jaksa sitäkään tehdä. Enkä ole vieläkään järjestellyt valokuvia. Tai siivonnut kaikkia kaappeja. Taidan olla jo vähän passivoitunut. Turtunut. Ihmistä ei ole tehty laiskottelemaan.

Ihanin päivä vähään aikaan oli väliaikaistöiden väliin jäänyt vapaa lauantai. Se tuntui oikeasti lomalta. Sain nukkua myöhään, toisin kuin eilen, toisin kuin huomenna. Sain nauttia pitkästä kävelylenkistä, toisin kuin eilen, toisin kuin huomenna. Sain köllötellä rauhassa sohvalla, toisin kuin eilen, toisin kuin huomenna.



Kuinka ihanaa onkaan työpäivän jälkeen tulla kotiin ja käpertyä sohvannurkkaan lukemaan kivaa lehteä. Puhumattakaan työstä maksettavasta palkasta.

Se raha kun on ikuinen ongelma. Kun ei ole töitä, on aikaa suunnitella kotiin vaikka mitä kivaa, puhumattakaan kaikista ihanista matkoista, joille voisi lähteä vaikka heti huomenissa. Minullakin asuu ystäviä Englannissa, Venäjällä, Australiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Himalajan rinteillä. Vaan sitä rahaahan ei ole, kun ei ole töitä. Tai siis tuleehan sitä vähän, mutta työttömyyskorvaus on vain korvaus, sillä maksetaan ruokia, lääkkeitä, asumiskustannuksia... Ja veroja huomattavasti enemmän kuin vastaavan suuruisesta ansaitusta palkasta. Se on minusta vähän väärin. Ihan kuin minua rangaistaisiin siitä, että olen työtön. Mokomakin lorvailija, hommaa nyt ittelles töitä ja vähän äkkiä!



No yritänhän minä. Olisi kumminkin henkisesti mukavampaa saada työtä, jossa voisi hyödyntää vuosien opintoja. Ettei se kaikki olisi ollut ihan turhaa.

Tai ehkä se Saarnaaja oli silloin aikanaan ihan kirjaimellisesti oikeassa. (Siis sanomansahan sisältää kaiken kaikkiaan suuria totuuksia, mutta nyt puhun niin maallisesta asiasta kuin koulutuksesta suhteutettuna sitä vastaavaan työhön). Miksiköhän valtiomme silti kouluttaa ilmaiseksi minunlaisiani turhuuksia? Eikö olisi tullut halvemmaksi vain potkia minua ammattikouluun, josta ne todelliset työn sankarit oikeasti löytyvät? Vai löytyvätkö? Mitä ihmeen hyötyä on humanistisella yliopistotutkinnolla? Häh?