Day 13 - epäeettisyyttä ja yllättävä Dressember-osallistuja

Lucia unohtui tänään kyllä tyttö rukka ihan kokonaan, kun tapahtui niin paljon kaikkea muuta...

 

 

Vietin aamupäivän ystäväni kanssa kaupungilla. Päädyimme ensin Magnolia Bakery -kahvilaan syömään herkullisia kuppikakkuja. Valitettavasti näihinkin on varmaan käytetty orjatyövoimalla tuotettua suklaata. Huokaus. Miksi on niin helppoa olla epäeettinen?

 

 

Pääkohteemme oli saksalaiset joulumarkkinat hehkuviineineen ja bratwursteineen, mutta eksyimme matkalla myös kauppoihin... Ja minä ostin itselleni joululahjaksi...

...uuden mekon. Se on tehty Etelä-Koreassa, eli ei ehkä niissä kamalimmissa orjatyömaissa, mutta minun on tunnustettava, että sen kummemmin en mekon eettisyydestä tiedä. Anthropologie, se sai minut taas koukkuunsa.

 

 

Ja sitten vielä illalla herra M. Voi että, se otti ja päätti ottaa osaa Dressemberiin. Olen siitä niin ylpeä, vaikka makunsa vähän tuonne Tylypahkan suuntaan kolttuasioissa näemmä heittääkin.

 

 

 

 

Bling Bling

Kenkälöydöt. - Näyttääpäs tuo sana hassulta muuten. Mutta siis kenkälöydöt. Niitä tekee täällä aika usein. Ja nyt oli niiiin hyvä löytö, että lähti ihan kotiin asti mukaankin. Dadaa, täyttä nahkaa, mukavat jalassa, ja hinta ei edes ihan 14 dollaria.

Kaiken lisäksi olin katsellut näitä Gapissa koko kesän (no, tosin kuparin värisiä, mutta ihan kivat nämä kultaisetkin on...), mutta yli 50 dollarin hinta sai ne onneksi jättämään kauppaan. 14 dollaria on ihan hyvä hinta näistä, eikös vain?

Väreillä on väliä

Minulle. Niin vaatetuksessa kuin sisustuksessakin. 

En ole tippaakaan taiteellinen - ne geenit menivät jaossa ihan muille lähisukulaisille (kun serkku piirsi viisivuotiaana paremmin kuin minä vielä nytkään...) - mutta nautin harmonisesta sisustuksesta, kauniista tasapainoisista asukokonaisuuksista ja keväisin muun muassa mangnoliapuiden huikean herkistä hennonvaaleanpunaisista kukista. Kauneudesta siis, joka toki on aina katsojan silmissä.

Tahtoisin joskus mennä värianalyysiin, sillä vaikka uskoisin enimmäkseen nykyään käyttäväni väreihini sopivia vaatteita, on olo silti usein kuitenkin epävarma ja hutejakin saattaa tulla.

Makuni on muuttunut vuosien varrella värien(kin) suhteen. Joskus lukion alkuaikoina päättelin olevani värimaailmaltani todennäköisesti syksy, ja aloin löytämään värillistä tyyliäni. Sisustin ensimmäisen oman kotini äitini 70-luvun vanhoilla rahkamatoilla ja verhoilla. Väreinä sammalenvihreää, okraa ja tiilenpunaa, oranssia. Samoja sävyjä löytyi myös vaatteistani pitkään. Hiljaisesti olin sitä mieltä, että vaaleanpunaista ei ikinä löytyisi kodistani saati päältäni. Eihän se edes sovi punahiuksisille (niin, olin myös punapää aivan viime vuosiin saakka). Anna-kirjani olin hyvin lukenut :)

Sitten, vaivihkaa 2000-luvun puolivälin tienoilla vaatekaappiini alkoi hiipiä enenevässä määrin mustaa ja valkoista. Harmaatakin. Kodin värit vaihtuivat valkoiseen ja mustaan, joskin lämpimähköjä ruskean ja luonnonvalkoisen sävyjä löytyi edelleen sieltä täältä.

Tehosteväriksi valikoitui petroolinsininen. Ja sitten, hups. Vaaleanpunaista vaatekaapissa! Puuterista vaaleanpunaista ja vanhaa roosaa, arasti mutta kuitenkin vähän. Tämähän onkin kiva väri! Herra M vähän pyöritteli päätään, kun keittiöön ilmeistyivät vaaleanpuna-turkoosikukikkaat keittiöpyyhkeet...

Yhdysvaltoihin muutettuamme vaaleanpunainen on vallannut pikku hiljaa tilaa sisustuksessamme, mutta olemme suurinpiirtein samoilla linjoilla herra M:n kanssa siitä, millaista roolia väri kodissamme saa näytellä.

Nurmilinnulle puen mieluusti myös hempeitä värejä, mutta amerikkalainen yltiövaaleanpunapastellisuus loistaa meillä poissaolollaan. Liika hempeys aiheuttaa puistatuksia ja katselenkin touhuneitiämme mielelläni kirkkaissa ja syvemmissäkin väreissä, kuten tässä ihanassa ystäväni tekemässä oravamekossa.

Mutta entäpä minun vaatetukseni? Hiusten väri vaihtui raskauden myötä omaan luonnolliseen maantienruskeaani, mutta jostakin kumman syystä lämpimät hehkuvat värit ovat taas hiipimässä elämääni. Kesällä jo hankin joitakin oranssinpunaisia juttuja kynsilakasta sandaaleihin ja kesämekkoon, ja nyt tammikuun ihmealennusmyynneistä hankkimani kaksi paitaa ovat suoraan syksyjen värikartasta...

Kuolaimia Michael Korsilta wannabe-hevostytölle.

 

Vaikka en usko ikinä enää palaavani sisustuksessa 70-luvun väri-iloitteluihin, olen mielissäni uudesta vanhasta lämmöstä vaatekaapissani ja toivotan sitä tervetulleeksi lisääkin niitä hempeitä ja tummiakaan sävyjä silti hylkäämättä.

Ralph Laurenin suloisen mukava puuvillapaita.

Hyvä paha arki

Olemme yrittäneet tässä palailla arkeen...

Huoh. 

Joululoma tuli ja meni, ja oli ihanaa viettää aikaa täällä yhdessä vanhempieni kanssa. Kiertelimme mm. Chicagon museoita, joten tuli ihan kulttyyriä ja tiedettäkin ammennettua pitkästä aikaa (minä siis, herra M:hän viisastaa itseään joka päivä kirjapinojen ja luentomaratonien avulla). Niistä reissuista ehkä hieman lisää myöhemmin, jos teitä kiinnostaa?

Paluu arkeen oli vain aikas ankea. Mahatauti. Intensiivikurssi. Hampova ja ikäväänsä itkevä ipana. Helppoon kotielämään takaisin totuttautunut äiti. 

Mutta se siitä. Tämä viikko oli jo jonkin verran edellistä parempi. Herra M sai opiskeltua ja nautittua öistä uuden unikaverinsa kanssa (Nurmilinnulle alkoi unikoulu ja tämä äiti siirtyi olohuoneen sohvalle), Nurmilinnun ensimmäinen poskihammas ilmiintyi ja minä keksin pysyä päiväuniaikaan hereillä kahvin voimalla. Oma aika tuntuu enemmän omalta ajalta nimittäin silloin, kun pysyy valveilla. Kumma juttu. Nurmilinnun uusi mekkokin valmistui, tosin sitä ei ole sovitettu vielä. Haluaisitteko nähdä sen? Nyt vain pidän käsiä ristissä, että täällä vielä talvi jatkuisi kuukauden päivät, jotta neiti pääseen alpakkamekkoaan käyttämäänkin. Tai sitten pitää rukoilla naispuoleista jälkikasvua sukulaisille ja ystäville. On tuo lämmin sääkin nimittäin niin houkutteleva ajatus.

Ehkäpä syynä kivahkosti menneelle viikolle oli viimesunnuntainen koko perheen shoppailureissu, jonka aikana tuli todistettua, että - moraalisesti valitettavasti - me kaikki kolme pidämme shoppailusta. Vanhemmat virkistyivät ja tuulettuivat ison mallin vilskeessä (jee, ollaan pois kotoa ihmisten ilmoilla!) ja se nuorimmainen, se H I H K U I innosta (jee, vihdoinkin jotain e l ä m ä ä !). 

Nuorena on vitsa väännettävä vai miten se nyt oli?

Ostettiinkin jotakin. Rahaa meni vajaa sata dollaria, ja sillä ostettiin herra M:lle Michael Korsin kauluspaita ja minulle saman herran pusero sekä edelleen minulle Ralph Laurenin hame ja pusero. Kerrankin oltiin alennusmyynneissä oikeaan aikaa oikeassa paikassa. Kiinnostaisiko teitä nähdä hankintoja joskus?

Nyt tuli teille monta kysymystä. Olisi kiva lukea vastauksia, kun välillä sitä aina miettii, kiinnostaako meidän jutut oikeasti... Lisää postauksia on kuitenkin ensi kuussa luvassa, jos yhtään huomaan, että täällä joku vielä on näitä sepustuksiani lukemassa. Oikein ihanaa vuotta 2013 teille kaikille!

Parempi kai myöhässä kuin ei milloinkaan

Äidilläni oli syntymäpäivä heinäkuun lopussa. Toukokuun loppupuolella tein tilauksen muutamista langoista netissä ja onnittelin itseäni, että kerrankin olin kaukaa viisas ja saisin lahjan ajoissa vielä postiinkin. No eihän siinä tietenkään niin käynyt.

Ensin lankojen piti saapua kesäkuun toisella viikolla, mutta toimitus venyi ja venyi, venyi ja.... Sain tipoittain tilaamiani tuotteita, ja lopulta myös asiasta viestiminen liikkeen puolelta tyrehtyi. Pöh. Luotettava kauppa kuitenkin siinä mielessä oli, että vihdoin sain koko tilaukseni kotiin, mutta viimeiset langat saapuivat vasta elokuun alussa. 

Huivi valmistui kuitenkin viimein syyskuussa, ja on tätä nykyä onnellisella omistajallaankin. Minä vain jäin miettimään asiakaspalvelun tärkeyttä: olen jo tehnyt uuden lankatilauksen, mutta tällä kertaa se lähti Wisconsinin sijasta Californiaan (ja paketti tuli perille ihan parin päivän kuluttua tilauksesta, nopeasta sähköposteihin vastaamisesta puhumattakaan). Olin aiemminkin tilannut tuosta wisconsinilaisesta pikku putiikista lankoja, kun jotenkin tuntui kivemmalta ostaa niitä edes hieman lähempää (tykkään Dropsin langoista). Mutta en kyllä taida ostaa enää. Ymmärrän, että toimitus saattaa viivästyä ihan kaupasta riippumattomista syistä, mutta sitä en ymmärrä, ettei asiakasta pidetä hyvin ajantasalla oma-aloitteisesti. Ja että edes kyselyihin ei vastata kuin epämääräisesti. Olisin ollut tyytyväinen pahoitteluista ja avoimesta tilanteen selityksestä.

Jos suinkin voin, kannan kyllä roponi herkästi siihen kauppaan, missä asiakaspalvelu miellyttää minua enemmän. Vaikka sitten joutuisin maksamaan vähän ennemmän (siis jos pystyn). Entä sinä? Kuinka iso merkitys asiakaspalvelulla sinulle on?

PS. Ruokakauppa, jossa useimmin käymme, yrittää kai kovin panostaa asiakaspalveluun, mutta sitä ei taida tällainen pohjoismainen tehokkuusajatteluaivopesty oikein ymmärtää: Hevi-osastolla ei tarvitse kuin vähän katsoa ympärilleen etsien, niin jo joku työntekijöistä kysyy kohteliaasti, tarvitsenko apua (ääh antakaa mun etsiä rauhassa!). Kassat taas ovat ihan t a j u t t o m a n  h i t a i t a. Ensinnäkin, yleensä vain pari kassaa on auki (loput itsepalvelukassoja, joilla on omat metkunsa), ja koska kassaihmiset pakkaavat yleensä ruuat samalla kun ne rahastavat (joskus on toki pakkaajakin töissä, mutta ei se hitaita tätejä/setiä silti oikein nopeuta), jonot ovat, jos eivät nyt kamalan pitkiä niin ainakin todella pitkäveteisiä.

Syksynvärinen

Niin, se on sitten täälläkin syksy. Viime viikolla alkoi ruska värjäämään maisemia ihan kunnolla, ja vaikka tänäänkin lämpöasteita oli paikoitellen ainakin 25, olemme kuitenkin jo päässeet kaivamaan vähän hellevaatteita tuhdimpia asuja esille. Viileääkin on siis jo ollut.

Ostin elokuussa tämän paidan ja huivin J. Crewn outletmyymälästä. Se on ihanan pirteä, syksynkeltainen parhaimmillaan. Pitkään olenkin käyttänyt hillitympiä sävyjä, mustaa, valkoista, jopa vaaleanpunaista, mutta nyt taas nämä nuoruuteni syysvärit (hmmm, tämähän menee runolliseksi, elän kai nuoruuteni syksyä myös parhaimmillaan...?) houkuttelevat kovasti. Kesällä jo hankin oranssin paidan, mekon, kynsilakkaa ja nuo kuvassa näkyvät sandaalit. Ne löysin Banana Republicista, mutta en raaskinut ostaa täyteen hintaan. Sitten kerran satuin piipahtamaan merkin nettikaupassa, ja satuin löytämään niihin 40% alennuskoodin... (juu pakko antaa selityksiä, hih.) Ne on ihan miun näköiset :)

Tuossa ylemmässä kuvassa olimme muuten kotiamme vastapäätä sijaitsevan kirkon leikkialueella Nurmilintua ulkoiluttamassa. Keinuja siellä ei ole, joten yleensä kävelen sellaisen 15 minuutin matkan yhteen tosi kivaan leikkipuistoon, josta tämä alla otettu kuvakin on peräisin. Herra M:kin pääsi iltaisella mukaan, kun hennoi pitää vapaaillan luvuistaan. Oli tosi mukavaa puistoilla yhdessä. Nurmilintu tykkää muuten kuivista syksyn lehdistä. Niitä on kiva bongailla maasta ja laittaa - tietysti - suuhun. Mutta vielä kivempia ovat toiset lapset. Meidän Neiti Sosiaalinen.

Alennushai (Netti)Ostoksilla?

Kyselin tässä taannoin teiltä postausaiheita, ja yksi toivomus oli kuulla, missä täällä shoppailen. Siis muutakin kuin ruokaa.

Opiskelijatalous, autottomuus (ja vaatekauppojen suhteellisen pitkä etäisyys kodistamme), vauvan tulo taloon jo itsessään ja siihen liittyvät seurannaisvaikutukset (kuten h i e m a n kasvanut etuvarustus ja vararengas) liitettynä liian kalliiseen makuun, pihiyteen ja yleiseen shoppailuangstiin ovat pistäneet omat shoppailuni melkolailla jäihin. 

Yhdysvallat ja Chicagokin itsessään  ovat varmasti monen mielestä varsinainen shoppailuparatiisi (tosin täällä hintoihin vasta kassalla lisättävä myyntivero on Chicagossa korkeampi kuin esim. Nykissä elleivät ole siellä menneet sitä sitten viime käynnin korottamaan). Euron ollessa vahvimmillaan niitä taskussaan kanniskeleva hyötyi paljon, sillä useat Suomessa myytävät amerikkalaismerkit ovat täällä huomattavasti edullisempia, esimerkiksi Tommy Hilfiger ja DKNY Jeans, pienellä varauksella myös Ralph Lauren. Ja sitten sitä kauppaa ja valikoimaa löytyy täältä tietenkin ihan tuhottomasti. Minulle iskee kuitenkin keskustassa yleensä paljousahdistus, hinta-ahdistus, ei-täällä-ole-mitään-tyylistäni -ahdistus ja väsymysahdistus. En ole siis kovin hyvä shoppailija itselleni. Nurmilinnulle ja herra M:lle on kyllä kiva löytää vaatteita :)

Noin puolen tunnin ajomatkan päässä meistä sijaitsee todella viehättävä ulkoilmaostoskeskus (no siis en tiedä miksi sitä pitäisi oikeasti kutsua, mutta se on niin kuin mall mutta kauppoihin käydään sisälle ulkoa). Siellä on ihan kiva käyskennellä ja pistäytyä aina välillä kauppoihin sisälle toteamaan, ettei täältäkään löydy minulle mitään (siis mihin olisi varaa). Jos olisi vain se auto.

Noin tunnin päässä meistä sijaitsee ihan jättisuuri Woodfield Mall, sellainen perinteinen itäkeskustyyppinen ostosparatiisi. Mutta se on jo liian iso ja persoonaton. Ei siellä jaksa olla. Vaikka olisi se auto. (Paitsi ehkä tätä hillitöntä kuumuutta paossa.)

Jos ajaisi tunnin itään, länteen tai pohjoiseen - noin niinkuin karkeasti ottaen - löytyisi kustakin ilmansuunnasta Premium Outlets. Eli alennusostoskeskus jossa pitää tietää mitä kannattaa ostaa. Ensimmäisellä Chicagon-vierailullamme sellaisesta tuli tehtyä paljonkin löytöjä. Tarkkana kuitenkin saa tosiaan olla. Esimerkiksi Gap-merkin tehtaanmyymälät tuntuvat myyvän ihan toisenlaista tavaraa kuin Gap-myymälät, joiden lasten- ja vauvanvaatteet ovat todella hyvälaatuisia ja toinen toistaan suloisempia (ja valitettavasti keskihintaisia). Merkin tehtaanmyymälät tuntuvat olevan halpisrättikauppoja. Ralph Lauren ja Tommy Hilfiger taas vaikuttavat olevan kunnon tavaraa myös outleteissa. Nyt täällä vietetyn vuoden aikana en ole kuitenkaan ostanut outletista itselleni yhtään mitään, vaikka toki olemme niissä muutaman retken pyörähtäneet. Kun on ollut se auto.

Sitten ovat vielä sellaiset hauskat löytökaupat kuten Filene's Basement, TJ Maxx, Marhall's, Nordstrom Rack ja Ross. Ne myyvät merkkituotteiden ylijäämäeriä ja hajakappaleita yleensä hyvillä alennuksilla, ja niistä kannattaa esim. lähteä metsästämään matkalaukkuja (esim. Samsonitea puoleen hintaan) ja Ralph Laurenin pyyhkeitä. Olen myös löytänyt Juicy Cuituren, Ralph Laurenin ja Calvin Kleinen lastenvaatteita huokeaan hintaan. Calvin Klein on vain ollut laadullinen pettymys; puuvillavaatteet ovat polyesterisekoitteisia :( Nämäkin kaupat sijaitsevat auto- tai junamatkan päässä.

Mitä sitten jää jäljelle? Nettikaupat, nettikaupat! Paitsi että en yleensä uskalla ostaa niistä itselleni mitään, mitä en olisi aiemmin sovittanut jossain kaupassa livenä. Varteni kun ei mukaile standardeja, ei sitten pre- eikä post-vauva -moodeissa. Nettishoppailu on kuitenkin täällä tavallaan kätevämpää kuin Suomessa, sillä kaikki paketit kiikutetaan kotiovelle, oli toimittajana sitten posti (USPS), UPS tai FedEx. Moni pienikin nettikauppa tarjoaa ilmaisen kotiintoimituksen, pienen kertamaksun (flat rate) tai alhaisen ostorajan ilmaiselle postitukselle. Ja ne alennuskoodit! Tästä voisi tehdä kokonaan oman postauksensa, mutta todettakoon nyt vain lyhyesti, että Amerikka on kuponkien, alennuskoodien (promotion codes) ja jos jonkinmoisten houkutusarvontojen (sweepstakes) luvattu maa (monen muun luvatun maan ohessa :)). Useat nettikaupat tuntuvat jatkuvasti lanseeraavan uuden alennuskampanjan toisen päätyttyä (Vain kaksi päivää kaikki miinus 25%! Nyt vain tänään, yli $50 ostoksista 30% alennus!) Välillä tosin ihmetyttää, kun jotain tuotetta markkinoidaan tavallisessa alennuksessa olevaksi, ja hinta on tippunut esim 24.99 dollarista 23.56 dollariin...?!? Mutta sitten kannattaakin lähteä koodimetsälle. Googleen vain hakusanaksi esim. Banana Republic promo code, ja pääsee sivuille, mihin on listattu eri kauppojen alennuskoodeja. Eilen tein juurikin tällaisen koodiostoksen, ja säästin todella paljon rahaa verrattuna edellisen päivän tarjoukseen (joka siis sekin olisi ollut tarjous...). Tilasin mekon (jonka pienempää versiota olin sovittanut kaupassa, saa nähdä pitääkö palauttaa) ja uudet sandaalit (edelliset 6 vuotta vanhat ovat kuulemma siinä kunnossa, että herra M ei kehtaa enää kävellä kanssani ihmisten ilmoilla - ihana mies!). Hui!

Miinuksena Eurooppaan verrattuna amerikkalaisten nettikauppojen ei tarvitse tarjota asiakkailleen ilmaista palautusta. Onneksi monet kaupat kuitenkin tämänkin tarjoavat - varsinkin silloin jos vaihtaa tuotteen tai palauttaa sen suoraan ketjun kauppaan. Mutta mitä mieltä olette noista jatkuvista alekampanjoista? Olen vähän tiiraillut suomalaisia lastenvaatenettikauppoja, ja joissakin niistä tuntuu olevan ihan samanlainen meno päällä. Minulle noista pienemmistä liikkeistä ainakin herää ajatus, että onkohan se kohta menossa nurin kun ei saa tuotteitaan normaaliin hintaan myytyä. Ja täälläkään en taida kovin hevillä normaaliin hintaan mitään esim. Gapin, Old Navyn, Banana Republicin tai Carter'sin (pelkästään lastenvaatteita) liikkeistä ostaa, kun niin usein niiltä alennusviestiä kuitenkin sähköpostiin tipahtaa.

Mistä amerikkalaisista merkeistä sitten pidän? Herra M:lle olemme löytäneet Hollisterilta (yksi ihme shoppaa pimeässä -konseptikaupoista - koskakohan tyyli rantautuu Suomeen?) hyvälaatuisia ja -näköisiä paitoja hyvillä alennuksilla, ja lastenvaatteita olen ostanut jo mainitsemistani Gapista, Old Navysta ja Carter'silta. Myös Gymboree ja OshKosh myyvät kivoja vaatteita. Carter'sin, Gymboreen newborn-koko ja OshKoshin mitoitus tuntuu olevan todella niukkaa, kun taas Old Navy vastaa mukavasti sitä mitä lupaa ja Gap on jopa ehkä hieman reilua. Kivoimpia vaatteita löytyy omaan makuuni Gapilta (ja usein liian kallista ostettavaksi) ja Old Navylla on välillä tosi hauskoja printtejä myös. Carter's on ehkä eniten "amerikkalainen" tyyliltään, tytöille kovin pinkkiä söpöä ja pojille vaaleansinistä. Se on sitten kyllä myös halvin. Entäpä minä sitten? Valitettavasti makuni on aika hankala enkä välillä itsekään tiedä, mitä haluan. Anthropologie-niminen ketju on aivan ihastuttava ja vihastuttavan kallis, mutta sieltä voi tehdä tosi hyviä alelöytöjä. Osa vaatteista on syötävän ihania ja toiset taas yököttävän kamalia. Sisustuspuolen kaipaisin Suomeen myös! Banana Republicista tein tosiaan juuri tilauksen. Se palvelee lähennä business-pukeutujia, mutta vaatteet ovat hyvälaatuisen oloisia (luonnonkuituja, nahkaa kengissä). Kallis, mutta tosiaan aleista voi taas tehdä niitä hyviä löytöjä. Ralph Laurenin muutamia mallistoja ihailen aina välillä Macy'sillä (ehkäpä paikallinen Sokos), mutta se hinta... Huoh. Hei ameriikantuntijat, olisiko teillä lisää shoppailuvinkkejä?

Poposet

Varpaat tuli jo ulos vanhoista lenkkareista. Eikä ne kyllä kamalan kauniitkaan olleet. Kesällä tykkään mennä sandaaleilla, mutta näihin viileämpiin kevään ja syksyn päiviin tarvitaan jotain lämpimämpää. 

Kerrankin jokin tuote, joka on täällä rutkasti halvempi kuin Suomessa. Elämäni ensimmäiset Converset. Nyt kelpaa taas vaunuilla eikä varpaat paistu tai palele. 

(Niin ja mukana tuli tuon lilapinkin (?) väriset nauhat myös, hauska juttu!)

Vauva-asiaa 3: behold, baby gear!

Vauva-asiaa 2 -postauksen kommenteissa tuli esille kirppistely täällä tuulisessa kaupungissa. Kirpputorit eivät käsitykseni mukaan ole Yhdysvalloissa niin iso ilmiö kuin Suomessa. Kuitenkin lähitienoilta olen tähän mennessä bongannut kaksi isohkoa kirppistä, Village Discountin ja Pelastusarmeijan kirppiksen. Ne ovat täynnä väreittäin järjesteltyjä rekkejä vaatetta, mutta lastenvaatteiden kohdalla vauvanvaatteita ei jostain syystä ole eroteltu isompien tapausten vaaatteista, mikä saa ainakin minut pelkäämään loppumattomia vaaterivistöjä. Ja pikasilmäyksellä tavara tuntuu olevan melko nuhjuista ja jopa likaista. Viimeksi pakenin Pelastusarmeijan liikkeestä mielessä vain ajatus, että en pystyisi pukemaan vauvaani yhteenkään niistä vaatteista...

Sitten tiedän täällä olevan consignment-periaatteella (eli tavaran omistajat saavat myydyistä tuotteista tietyn prosenttiosuuden kaupan viedessä oman lohkonsa) toimivia vähän paremman vauva- ja lapsitavaran liikkeitä, mutta en ole niissä vielä päässyt käymään. Oletukseni on, että huippuhalpoja löytöjä niistä ei voi tehdä, sillä kauppojen provisiot ovat paljon Suomen pöytäkirppiksiä isommat. Yksi tällä periaatteella toimiva ketjuliikekin löytyy, sinne olisi alakerran rouvan kanssa jossain vaiheessa tarkoitus ajella.

Eräästä consignment-myyntitapahtumasta minulla sen sijaan on jo niin kokemusta kuin kuvamateriaaliakin. Chicagossa järjestetään kaksi kertaa vuodessa iso kahden päivän mittainen lastenvaatteiden ja -tavaran kirppismyynti, jonne mekin lokakuun alkupuolella suuntasimme turvakaukalo- ja vaununkiilto silmissämme. Kaukalon ja viiden dollarin itkuhälyttimen kanssa saavuimme sieltä kotiin, tällaista kaikkea jätimme taaksemme:

Ei liene epäselvää, millaisiin sävyihin täällä tyttölapset puetaan :)

Täällä vaatteet oli järjestelty asianmukaisesti koottain, tyttöjen ja poikien vaatteet vielä erikseen. Harmittaa, kun neutraalin värisiä vaatteita ei juurikaan ole. Tai siis täällä neutraali pikkuvauvoilla tarkoittaa joko vaaleankeltaista tai -vihreää hempukoilla printeillä.

Vaan mitäs seuraavista kuvista sanotte? Pahoittelen kuvien laatua :( Kuitenkin niistä näkee hyvin vauvatarvikkeiden vallitsevan jenkkityylin: muovia, muovia, värejä, kuoseja ja jos jonkinmoista ripustusta!

Nää olis kai babysittereitä...

Ameriikan tuliaisia osa 2

Vähän kepeämpää sisältöä taas välillä, eli kauniissa mutta kylmässä kevätillassa oli kiva kävellä rakkaan kanssa lämpimässä välikauden takissa, jonka löysin tammikuisella matkallamme.





Takki Ann Taylor, housut DKNY Jeans, kukka Pieces



Jos olisi vain edes hitusen lämpimämpi (tuo on muuten hauskin suomalaissana ikinä, toistelepa sitä pari kertaa putkeen, niin jo naurattaa), sanoisin, että tämä on ihan paras aika vuodesta: kaikki puiden silmut ovat pulleaakin pulleampia, ihan pakahtumaisillaan uudesta elämästä, joka ei ihan vielä ole päässyt ulos maailmaa katselemaan. Kaikki näyttää niin suloisen herkältä ja uudelta, koko alkukesän kirkas loisto on vielä edessä päin. Nautitaan tästä.

Lintu lensi kylpyhuoneeseen

Eli piti näyttämäni, millaisen lintuaiheisen meikkipussukan löysin Klo Designin pöydältä viime viikonlopun Turku Design -myyjäisistä. Eihän sitä myyntipöydälle voinut jättää, ja nyt eivät arkimeikit enää loju hujan hajan pesukoneen päällä. Pussukka sopii merkkinsäkin puolesta loistavasti kylpyhuoneeseen, das Klo kun on saksaa ja kääntyy kotoisasti vessaksi :D



Lintusen takana on muuten yksi hupaisa esimerkki siitä, kuinka paljon tuotteille jostain syystä kertyy Atlantin ylityksen aikana lisää hintaa (ja lisää vielä ennen Suomen rajan ylitystä). Clinique-tuotteet ovat USA:ssa samanhintaisia jollei halvempiakin kuin Lumenen tuotteet täällä Suomessa. Toivottavasti varasto kestää seuraavaan hakukertaan, jolloin itse asiassa ehkä ihan muutammekin rapakon taakse pariksi vuodeksi. Puhdistusgeeli kestää ainakin puolisentoista vuotta... ja toimii hyvin. Muuttoaikeista sitten myöhemmin lisää, kunhan asia vähän varmentuu.

Ameriikan tuliaisia osa 1

Tammikuussa tuli shoppailtua vaatteita oikeastaan koko vuoden edestä. Valikoimat ja hinnat hurmasivat ja muuttivat shoppailuangstisen ihmisen melkein pysyvästi, huoh. Tässä pieniä otoksia ostoksista.

Musta on jotenkin turvallinen väri, joskaan ei kovin kuvauksellinen. Ja lempeän punertava koralli ihan tajuttoman ihana tehosteväri punatukkaisellekin. Neuletakkiin on ihana kietoutua, kun siihen nimenomaan pitää kietoutua: nauhoja tai nappeja ei ole.





Neuletakki Dex (ei hajuakaan merkistä)
T-paita Calvin Klein
Hame Ann Taylor
Ruusuke Glitter
Kynsilakka Mavala Samoa

Miksi yöllä ei voi olla kaunis?

Tämä postaus on silkkaa hömppää, eli vaihda äkkiä sivustoa, jos aihepiiri yhtään ärsyttää!

Olen kuitenkin jo vuosikausia pohtinut otsikon kysymystä ja epätoivoisesti kuikuillut kaupoissa kauneuden perään - yleensä turhaan.

Mistä siis tällä kertaa nurisen? Yövaatteista. Miksi suunnittelijat ovat niin luutuneiden mallien ja mielikuvien pauloissa, että kauniin yöasun etsiminen on jokseenkin yhtä vaivalloista kuin sen kuuluisan neulan etsiminen heinäsuovasta (suova on käsittääkseni kasa?)? Ei ymmärrä pieni pää ei.

Karkeasti ottaen yöasumaailma voidaan jakaa viiteen eri kategoriaan:

1: Mummopaitulit, joita näkee erityisesti vanhahtavien alusvaateliikkeiden kulahtaneissa myynti-ikkunoissa, mutta joita löytyy kaikkien suurimpien tavaratalojen yöpaitaosastoiltakin. Tähän sarjaan luen myös mm. Nanson perinteiset joustavat puuvillakaavut. (Kuvat Hobby Hall)





2: Lapselliset Nalle Puh, Snoopy, Hello Kitty yms. mukasöpöilevät pyjamat ja yöpaidat. Ihan kivoja joidenkin mielestä varmaan joo, mutta eivät saa minua tuntemaan oloani kauniiksi ei sitten millään. Ei vain ole minun tyyliäni. Pidän kaikesta kauniista, siispä tahtoisin myös nukkua kauniisti. Snoopy ei mielestäni imartele ketään. (Kuva H&M)



3. Nalle Puhista toiseen ääripäähän eli yltiöseksikkäät hörhötykset, jotka hipovat oman makuni puolesta mauttomuuden rajoja ja tuovat mieleeni lähinnä maksetut naiset. Pitsi voi olla kaunista, mutta romanttisella, ei seksikkäällä tavalla. Piste.

4. Ok-mekot ja pyjamat. Nämä ovat tylsiä, usein yksivärisiä tai kukkakuvioisia chemisejä tai pitempiä mekkoja, usein silkkisiä tai sitten halvempana versiona tekokuitusatiinia. Siis ihan ok ulkonäkönsä puolesta, mutta eivät ilostuta sen kummemmin. Tai sitten nämä ovat ihan kivoja puuvillapyjamia, joissa on kivanväriset raidat tai ruudut tai jokin muu jippo, ja ihanan pehmeitä yksinkertaisia (valkoisia) yläosia. (Kuva H&M)



5. Kauniit, ilmeikkäät, kekseliäät, "niissä vain on se jokin" -yöasut. Kun äsken tuli Nansoa parjattua, täytyy vähän korjata tilannetta tällä kuvalla. Malli on mielestäni kaunis ja kaikkea muuta kuin mammamainen, ja kuviossa on sitä jotain. Eikö olekin jännä, miten sama kuvio on ihan eri näköinen mallista riippuen?



Itse löysin tammikuussa Chicagon Victoria's Secretistä tämän ihanuuden. Kankaan kuviointi on mielestäni todella kaunis, ja lisää kiehtovuutta lisää kahden erilaisen painokuvion käyttäminen. Väriyhdistelmä on myös kiinnostava, ja malli yksinkertaisen kaunis. Tällaisia löytöjän haluan tehdä lisää!





Mitä mieltä sinä olet? Olen muuten viimeaikoina ihastunut todella paljon lintuprintteihin, niistä lisää sitten jokin toinen kerta.

Valkoista suostuttelua

Kulunut viikko on taas hujahtanut ohitse hurjaa vauhtia, kun tekemistä on ollut paljon. Ei niinkään mitään ihmeellistä ja mielenkiintoista, vaan ihan vain arkista työelämää. Tehtävät vain ovat olleet melkoisen moninaisia, kun yhdessä yössä olen vaihtanut firmaa ja työtä myyjättärestä (Hullut päivät, bling bling bling...) päteväksi opettajaksi, joka vetää kahta eri kielen tuntia yhtäaikaa. Kotiin tullessa onkin sitten ollut ihanaa vain käpertyä sohvalle ja seikkailla leppoisasti netissä.

No, olen minä taas mielessäni kotiani sisustellut ja haaveillut jos jonkinlaisesta tavarastakin, mokomat Hullut päivätkin kun sattuivat tulemaan niin postiluukusta kuin työn merkeissäkin elämääni. Tavoitteeni oli olla ostamatta joitakin edullisia ruoka-aineksia (oliivileipä ja ceasar-salaatti ovat niiiin hyviä, ja edullista sisäpaistia oli pakko saada pakkaseen tulevaisuuden ruokavaroiksi, kuin myöskin avokadoja ja mangojakin, niin ja vuohenjuustoa ja vanhanvanhaa goudaa...) lukuunottamatta yhtään mitään. Valitettavasti joudun kuitenkin myöntämään, että sorruin kuitenkin näihin:



En ole koskaan omistanut pippuri- ja suolamyllyä. Ja meillä on kotona iso pönikkä valmiiksi rouhittua mustaapippuria, jota olemme tottuneet käyttämään ja jota sirottelemme runsaahkohti vähän ruokaan kuin ruokaan. Saimme myös jossain vaiheessa lahjaksi Jamie Oliverin nimeä kantavan flavour shakerin, jolla olen välillä jauhanut kaapistamme löytyvää merisuolaa. En siis olisi tarvinnut näitä. Mutta olen jo pitkään katsellut myllymarkkinoita sillä silmällä, sillä myllyistä olen haaveillut. Mitään ihastusta en ollut vielä ennen Hulluja päiviä kohdannut. Ja sitten siinä ne Peugeotin myllyt olivat, seistä nököttivät mokomat rintarinnan vihkosen lopussa, ja minä aloin puhumaan miestäni ympäri... Kyllähän sinäkin kultaseni olet ykskaks hullaantunut niihin merisuolakiteisiin! Ja niillä on elinikäinen koneistotakuu. Ajattele, kuinka kauniilta ne näyttäisivät meidän uudessa keittiössä! Jamie Oliverkin käyttää myllyjä (kai? on nimittäin armaani idoli kokkauspuolella, tekee kuulemma tarpeeksi äijämäisesti ruokaa eikä turhia hifistele). Pippuri on sitten aina jatkossa ihan tuorearomista (onko tuo sana?). Vähän niinkuin palkinnoksi tästä työputkesta. Pliiis.



Minulla on ihan liian hyvä mies.

Säihkysilmät, hih!

Mieheni tuossa tokaisi, että vaimolla taisi alkaa kolmikymppisenä teinivuodet. Jaa että miksi? Kaipa se laskeskeli, että ei minulla ennen ole näkynyt kirkkaan korallia kynsilakkaa saatikka irtoripsiä silmissä...

Viikko sitten kaksi ystäväämme meni keskenään naimisiin, ja koska asu oli kerrankin juhliin valmiina, päätin panostaa hieman ehostukseen. Myyjätär suositteli turkoosin mekkoni pariksi turkoosia silmämeikkiä, ja minä olin hetken epäröinnin jälkeen valmis kokeilemaan ihan jotain itselleni täysin uutta. Yleensä kun olen todella hillitty meikkaaja, ja enimmäkseen juoksentelen ihmisten ilmoilla kasvoiltani ihan au naturel.

Olin myös pitempään pohtinut, josko hennoisin ostaa irtoripset vähän turhan tavallisia ripsiäni kohentamaan. Niinpä päätin repäistä kerralla oikein kunnolla, ja poistuin kaupasta ripsikotelo mukanani. Onneksi myyjätär neuvoi ripsien laiton perusteellisesti ja kehotti vielä harjoittelemaan ennen juhlapäivää, sillä sorminäppäryyttä räpsyttimien paikalleen laitto todellakin vaati. Ostamani ripset ovat todella luonnollisen oloiset, jopa ehkä vähän liiankin luonnolliset, kun suoraan edestä päin niitä ei oikeastaan näemmä huomaa ollenkaan. Mutta tyytyväinen olin lopputulokseen joka tapauksessa! Ja todistetusti uusi look toimii vähän hillitympänä myös niiden korallinpunaisten kynsien (ja asujen) kanssa. Ehkäpä minusta sukeutuu taas vähän värikkäämpi tyyppi pitkän mustaharmaajakson jälkeen. Saa nähdä.

A shopaholic - me?

Olen tainnut blogini määrittelyssä luvata postailla jotain shoppailuun ja matkaluun liittyvää, joten taidan aloittaa aihepiirien käsittelyn näin yhteis-postauksella. Tammikuinen Yhdysvaltojen matkani kun jotenkin toi shoppailijan minusta esiin ihan uudella tavalla...

En nimittäin pidä itseäni oikein shoppailuihmisenä. Jatkuva kaupoissa kiertely on minusta usein väsyttävää, en tahdo millään löytää mitään itselleni sopivaa (mummini sanoin: "sellaista vaatetta ei ole taas tehtykään mitä sulla on mielessäs"), kaikki vähänkin kelvollinen on liian kallista (kyllä, valitettavasti minulla on suht kallis maku), enhän minä nyt toisaalta mitään tarvitse!

Yhdysvallat muutti kaiken, ainakin hetkeksi. Koko syksynä en ollut ostanut vaatteen vaatetta itselleni, sillä säästin tulevaa reissua varten. Siellä se sitten pamahti: Chicagon lähellä oleva outlet, sen viimeinen isojen alennusten päivä, Filene's Basement keskustassa, Victoria's Secret, Macy's ja 21st Century New Yorkissa. Kauniita vaatteita. Minulle sopivia vaatteita. Huimasti alennettuja merkkivaatteita. Ja dollarin kurssi ah niin suosiollinen. Mieheni pyöritteli silmiään muuttuneelle olemukselleni. Ensimmäisen päivän outlet-shoppailun jälkeen Chicagon sänkymme näytti tältä:



Ihan hävettää. Eli on pakko mainita, että osa kasseista sisälsi myös mieheni vaatteita. Sanomattakin lienee selvää, että matkaan tarttui myös uusi matkalaukku. Huoh. Nyt täytyy loppukevät palautua takaisin vanhoihin tottumuksiin. Jos uskallan, postailen jatkossa joitakin otoksia löydöistäni.

Merkkifriikkiydestäni vielä muutama sananen: en tiedä tarkalleen, miksi ns. merkkivaatteet minua niin kovin kiehtovat. Varmasti osittain ihan siitä hupaisasta syystä, että ne tuovat tuulahduksen luksusta, vaikka vain kuinka mitätöntä sellaista, tavalliseen arkeeni. Toisaalta olen jo kauan aikaa sitten todennut väittämän "köyhän ei kannata ostaa halvinta" paikkansapitävyyden. Minä nimittäin kiinnyn vaatteisiin, ja lähes poikkeuksetta pidän niitä kunnes ne kauhtuvat pois tai kyllästyn niihin ja laitan ne pariksi vuodeksi hyllylle odottamaan renesanssia. Vaatekaapistani löytyy tällä hetkellä ainakin yksi 14 vuotta vanha neule ja useita n. 10 vuotta vanhoja vaatekappaleita.Yhtä lukuunottamatta mikään näistä vanhoista vaatteista ei ole siitä kaikkialle levinneestä isosta ja halvahkosta vaateketjusta, sillä ne kaikki ovat menneet hyvin pian rikki tai tosiaankin kauhtuneet kamaliksi. Niinpä olen päättänyt yrittää satsata enemmän vähempään, eli hyvälaatuisiin vaatteisiin silloin, kun ei puhuta perustopeista tai sukkahousuista. En suinkaan väitä, että ns. hyvä merkki on aina yhtä kuin huippulaatu, mutta harvemmin olen joutunut ns. paremman merkkisen vaatteen kestävyyden suhteen pettymään.