perjantai 5. lokakuuta 2012

Syksynvärinen

Niin, se on sitten täälläkin syksy. Viime viikolla alkoi ruska värjäämään maisemia ihan kunnolla, ja vaikka tänäänkin lämpöasteita oli paikoitellen ainakin 25, olemme kuitenkin jo päässeet kaivamaan vähän hellevaatteita tuhdimpia asuja esille. Viileääkin on siis jo ollut.




Ostin elokuussa tämän paidan ja huivin J. Crewn outletmyymälästä. Se on ihanan pirteä, syksynkeltainen parhaimmillaan. Pitkään olenkin käyttänyt hillitympiä sävyjä, mustaa, valkoista, jopa vaaleanpunaista, mutta nyt taas nämä nuoruuteni syysvärit (hmmm, tämähän menee runolliseksi, elän kai nuoruuteni syksyä myös parhaimmillaan...?) houkuttelevat kovasti. Kesällä jo hankin oranssin paidan, mekon, kynsilakkaa ja nuo kuvassa näkyvät sandaalit. Ne löysin Banana Republicista, mutta en raaskinut ostaa täyteen hintaan. Sitten kerran satuin piipahtamaan merkin nettikaupassa, ja satuin löytämään niihin 40% alennuskoodin... (juu pakko antaa selityksiä, hih.) Ne on ihan miun näköiset :)

Tuossa ylemmässä kuvassa olimme muuten kotiamme vastapäätä sijaitsevan kirkon leikkialueella Nurmilintua ulkoiluttamassa. Keinuja siellä ei ole, joten yleensä kävelen sellaisen 15 minuutin matkan yhteen tosi kivaan leikkipuistoon, josta tämä alla otettu kuvakin on peräisin. Herra M:kin pääsi iltaisella mukaan, kun hennoi pitää vapaaillan luvuistaan. Oli tosi mukavaa puistoilla yhdessä. Nurmilintu tykkää muuten kuivista syksyn lehdistä. Niitä on kiva bongailla maasta ja laittaa - tietysti - suuhun. Mutta vielä kivempia ovat toiset lapset. Meidän Neiti Sosiaalinen.


Ei kommentteja: