Jihaa, me tehtiin se! - Vauvan kanssa seikkailemassa osa 1

Mökkihöperyys on minussa sisäsyntyinen taipumus. Ensimmäisen kerran se meinasi iskeä jo teini-iässä (joo, olen aina ollut vähän erilainen nuori). Siksipä pelkäsin vähän, kuinka minun käy kun vauva saapuu ja kulkeminen jo talosta ulos on vaunujen kanssa hankalaa (kuka käskee tehdä sekä ulko- että rappukäytäväoven avautumisen neliön kokoiseen ulkoeteiseen?). Onneksi ei tarvitse asua yksin, ja vaunulenkeille lähdimmekin herra M:n kanssa vauvamme ollessa noin kahden viikon ikäinen. Varsinainen yhteinen seikkailumme numero yksi seurasi kuitenkin vasta myöhemmin...

Nurmilinnun ollessa kypsässä kolmen viikon iässä päätimme ottaa jalat allemme ja lähteä kolmisin Chicagon keskustaan joulumarkkinoille. Edessä oli siis vartin kävely juna-asemalle, lähes tunnin junamatka suuntaansa yhdellä vaihdolla ja kuhiseva Christkindl Market, joka on pieni saksalainen joulutori keskellä vilkasta Chicagon keskustaa. Täytyy myöntää, että olin lievästi sanottuna jännittynyt.

Perille päästiin hengissä ja oli kiva fiilistellä selviytymistä ja jotain itselle ennen niin itsestään selvää tässä uudessa kokoonpanossa - ja vähän tuulahdusta Saksastakin siinä sivussa. Osa myyjistä oli ainakin nimittäin ihan ehdasti Saksasta tulleita, ja pääsinpä tilaamaan kunnon bratwurstit saksaksi pitkästä aikaa. Jostain syystä myyjätyttö vastaili minulle vain aina englanniksi, höh.

Mutta siis tässä on jo voittajafiilis! Nurmilintunen nukkui koko matkan markkinoille ja sen ajan, kun vanhemmat pujottelivat väentungoksessa ja jonottivat saksalaisherkkuja. Ja äiti ehti vielä Old Navy -kauppaankin parit bodyt ostamaan.

Sitten painelimme Chicagoonkin saapuneeseen New Yorkista tuttuun ihania kuppikakkuja tarjoilevaan Magnolia-kahvilaan ruokinta- ja huoltosessiolle ennen kotimatkaa, joka sekin taittui pääosin vaunukaverin uinuessa. Nuku nuku Nurmilintu :)

To be continued... Seuraava yhteinen seikkailumme olikin sitten vähän jo toisessa mittakaavassa, mutta välissä keräsimme voimia ja sulattelimme kuppikakkuja päivittäisillä vaunulenkeillä kotimaisemissa.

Tavataan taas!

Paljon ois aihetta lapsella kiittää...

Kehto ehdittiin juuri saada valmiiksi.

Ihanat naapurit

Nurmilintu

Ensimmäinen vaunuiluretki

Ja elämä muuttuu...

Minun piti postata viimeisestä retkestä Chicago downtowniin. Esitellä eräästä vauvatarviketilaisuudesta saamani hauska goodie bag. Kertoa uudesta harrastuksestani ja sen aikaansaannoksista. Mutta suunnitelmat muuttuvat. Ja elämä muuttuu. Kun pikku prinsessa saapuu taloon.

Pieni Nurmilintumme syntyi yllättäen (vko 38+6) 12.11.2011 klo 10.55 Chicagon aikaa lyhyen mutta sitäkin tehokkaamman synnytysurakan päätteeksi ihan luomusti. Huh! Painoa hänellä oli 2750g ja pituutta 48cm. Viime keskiviikkona hän saapui kotiin vietettyään ensin 3,5 vrk valvontaosastolla hengitysongelmien takia. Äiti passitettiin reilun kahden vuorokauden jälkeen pois sairaalasta, joten unet jäivät vähiin kun piti porhaltaa monesti yössä sairaalaan pikkuista ruokkimaan ja huoli hänen voinnistaan oli kova. Ihanaa, kun olemme vihdoin kaikki kotona!

Nurimilintumme vaikuttaa terhakalta ja temperamenttiselta tapaukselta, joka kääntyy jo itse kyljelleen, kannattelee päätään äidin kauhuksi ja harrastaa ahkerasti jumppaa hereillä ollessaan. Ja sulattaa vanhempiensa sydämmet isoilla tummilla silmillään, jotka tosin välillä menevät ihan kieroon ja saavat meidät nauramaan. Isä sai tervetulolahjaksi kakat päälleen ja eilen äiti joutui oksennussuihkun kohteeksi. Kaikki siis hyvin tässä pienessä valtakunnassa.

Kiitos, että tulit meille, Nurmilintu. Me rakastamme sinua.

(Kaikki kuvat ovat herra M:n koneella, joten kuvapäivitys tulee myöhemmin.)

Vauva-asiaa 3: behold, baby gear!

Vauva-asiaa 2 -postauksen kommenteissa tuli esille kirppistely täällä tuulisessa kaupungissa. Kirpputorit eivät käsitykseni mukaan ole Yhdysvalloissa niin iso ilmiö kuin Suomessa. Kuitenkin lähitienoilta olen tähän mennessä bongannut kaksi isohkoa kirppistä, Village Discountin ja Pelastusarmeijan kirppiksen. Ne ovat täynnä väreittäin järjesteltyjä rekkejä vaatetta, mutta lastenvaatteiden kohdalla vauvanvaatteita ei jostain syystä ole eroteltu isompien tapausten vaaatteista, mikä saa ainakin minut pelkäämään loppumattomia vaaterivistöjä. Ja pikasilmäyksellä tavara tuntuu olevan melko nuhjuista ja jopa likaista. Viimeksi pakenin Pelastusarmeijan liikkeestä mielessä vain ajatus, että en pystyisi pukemaan vauvaani yhteenkään niistä vaatteista...

Sitten tiedän täällä olevan consignment-periaatteella (eli tavaran omistajat saavat myydyistä tuotteista tietyn prosenttiosuuden kaupan viedessä oman lohkonsa) toimivia vähän paremman vauva- ja lapsitavaran liikkeitä, mutta en ole niissä vielä päässyt käymään. Oletukseni on, että huippuhalpoja löytöjä niistä ei voi tehdä, sillä kauppojen provisiot ovat paljon Suomen pöytäkirppiksiä isommat. Yksi tällä periaatteella toimiva ketjuliikekin löytyy, sinne olisi alakerran rouvan kanssa jossain vaiheessa tarkoitus ajella.

Eräästä consignment-myyntitapahtumasta minulla sen sijaan on jo niin kokemusta kuin kuvamateriaaliakin. Chicagossa järjestetään kaksi kertaa vuodessa iso kahden päivän mittainen lastenvaatteiden ja -tavaran kirppismyynti, jonne mekin lokakuun alkupuolella suuntasimme turvakaukalo- ja vaununkiilto silmissämme. Kaukalon ja viiden dollarin itkuhälyttimen kanssa saavuimme sieltä kotiin, tällaista kaikkea jätimme taaksemme:

Ei liene epäselvää, millaisiin sävyihin täällä tyttölapset puetaan :)

Täällä vaatteet oli järjestelty asianmukaisesti koottain, tyttöjen ja poikien vaatteet vielä erikseen. Harmittaa, kun neutraalin värisiä vaatteita ei juurikaan ole. Tai siis täällä neutraali pikkuvauvoilla tarkoittaa joko vaaleankeltaista tai -vihreää hempukoilla printeillä.

Vaan mitäs seuraavista kuvista sanotte? Pahoittelen kuvien laatua :( Kuitenkin niistä näkee hyvin vauvatarvikkeiden vallitsevan jenkkityylin: muovia, muovia, värejä, kuoseja ja jos jonkinmoista ripustusta!

Nää olis kai babysittereitä...

An Urban Pumpkin Patch and other Halloween Stories

Lauantai, 30.10.2011 klo 9.00: Jee, me autottomat päästään maalle, ehdalle kurpitsafarmille!!

Eikös vain ole ihan ehtaa maaseutua?

Not. Yliopiston puolesta perheille järjestetty syysretki oman kurpitsan hankintaa varten suuntautui öööö yhdelle Chicagon esikaupungin asuinalueelle, jonka keskelle oli pykätty halvalla isot parkkitilat ja kaikenmaailman tönöjä ja aitauksia eläimineen kaupunkilaisille ihmeteltäviksi ja lasten riemuksi.

Ehkä minä nyt muistan pituuteni ameriikan mitoissa!

Jos et vielä uskonut, ettei olla maalla, niin nyt ainakin, eiks niin?

Kurpitsoita taidettiin kasvattaa alueen takana olevissa isoissa kasvihuoneissa, joista ne oli meitä asiakkaita varten kärrätty valmiiksi valintaa odottamaan. 

Me päätettiin pitäytyä pienemmissä piiraspumpkineissa ja herra M löysikin meille loistavan valioyksilön:

Huomaa taustalla oleva asetelma valokuvia varten :)

Ja tässä me kaupunkilaisturistit kurpitsafarmilla...

Halloween on joulun ohella Yhdysvaltojen suosituin juhla. Ihan tarkkoja tykkäyslukuja en nyt jaksa lähteä kaivelemaan, mutta tällaisen väittämän uutisista kuulin. Ja juhlan suosio vain tuntuu kasvavan erityisesti aikuisten keskuudessa. Jonkun kyselyn mukaan 50% aikuisista ilmoitti sonnustautuvansa jonkinlaiseen kostyymiin Halloweenina eli 31.10, joka tänä vuonna osui maanantaille. Mikään vapaapäivä se ei kenellekään ollut, joten seurailin mm. aamutelkkarin suosikkijuontajien iloittelua Englannin kuninkaallisina. Brittiaksentti ei vain ottanut heiltä sujuakseen ei sitten millään :) Ylipäätänsä muuten niin tv:ssä kuin livenäkin näkemäni naamiaisasut ovat täällä olleet tosi kilttejä, eli kaikki ei olekaan Halloweenina pelkkiä haamuja, zombieita, noitia ja muita pahantekijöitä. Talojen pihamaiden koristeet ovat tosin usein sitä luurankolinjaa. Niin ja paras näkemämme juttu oli auto, jonka peräluukun välistä pilkotti verinen jalkaterä...

Pitkin päivää näin kaduilla jos jonkinlaiseen vermeeseen sonnustautuneita lapsia, nuoria ja aikuisia. Neljän maissa iltapäivällä seurasin ikkunasta, kun ensimmäiset Trick or Treat -retkellä olevat pienokaiset pinkoivat äitejään karkuun minkä kintuistaan irti saivat. On se vaan kumma miten pari-kolmevuotiaat oikeasti saavat äidit kipittämään kuin henkensä edestä, ja jalkojen pituuksilla on kumminkin aikamoinen ero aikuisten hyväksi...

Illemmalla kadulla näkyi jopa teinejä, ja yliopiston lehden mukaan muutama juuri opinnot aloittanutkin aikoi karkkikierrokselle lähteä. Koska asumme useamman asunnon talossa, meidän ovikellojamme ei kukaan tullut painelemaan. Omakotitaloasukkailla lienee ollut sitten sitäkin kiireisempää. Karkkien jaon ja naamiaisten sijaan vietimme rauhallisen mutta hauskan illan kahden naapuripariskuntamme kanssa herkkuja napsien ja kuumaa, glögimäisillä mausteilla tuunattua omenasiideriä (joka täällä tarkoittaa tuorepuristettua omenamehua) nauttien. Pöydän keskipisteenä oli tietysti herra M:n mukafarmilta ostama pikkukurpitsa, jonka hän edellisen yön pimeinä tunteina oli väsännyt asianmukaiseen kuntoon.

Vauva-asiaa 2

Viimeksi lupasin kertoilla, mitä me olemme tähän mennessä saaneet aikaiseksi tulokkaalle hommata.

Meillä on siis vauvaa varten:

- Kätilötädit joita tapaan tästä viikosta alkaen kerran viikossa. Heitä on vajaa kymmenen, ja kuka tahansa saattaa olla työvuorossa haikarapäivänä, joten tapaan heidät kaikki ennen sitä. Toisaalta kätevää, toisaalta on ikävä omaa, jo tutuksi tullutta neuvolantätiä Suomessa. Välillä ovat kovinkin kiireisen oloisia, ja silti mainostavat tarjoavansa enemmän aikaa ja kokonaisvaltaisempaa hoivaa kuin lääkärit (jotka kai yli 90% amerikkalaisäideistä valitsevat synnytyksiään hoitamaan). Olisivatkohan ne lääkärikäynnit sitten sellaisia viiden minuutin hei ja näkemiin -käyntejä? Niin ja lisäksi olen tutustunut lääketieteellisiin avustajiin, jotka mittaavat verenpaineen, punnitsevat kertyneet kilot ja tutkivat pissanäytteen ennen kuin itse kätilötäti pyrähtää paikalle ottamaan mahasta mittaa. Täällä taidetaan osata luoda enemmän työpaikkoja ihmisille? Hmm. Ja ne kätilöt tuntuvat olevan palveluineen jotain suomalaisten kätilöiden ja gynekologien välistä. Jos kaikki menee hyvin, en vissiin edes tapaa lääkäriä.

- Lastenlääkäri. Saatiin ihan itse valita (tosin ei jaksettu sen kummemmin kierrellä ja kaarrella, vaan otettiin ensimmäinen, jota oli meille suositeltu ja jonka henkilökohtaisesti tapasimme). Tämä tuntuu luksukselta. Toisaalta tuntuu varmaan hölmöltä viedä vauveliini lääkärille rokotettavaksi?!?

- Synnytyssairaala, jossa kaikki post partum -huoneet eli suomeksi kai synnyttäneiden osaston huoneet on yksityishuoneita ja isällekin löytyy jokin paikka, johon päänsä kallistaa. Kaikista synnytyssaleista löytyy poreammeet sun muut tykötarpeet. Ruoka on kuulemma pahaa, eli omia eväitä suositellaan.

- Kehto. Saimme oikein perintökalun lainaksi, esittely luvassa myöhemmin!

- Turvakaukalo ja amerikkalaisen tyylin yhdistelmärattaat (näitä odotan kuumeisesti saapuvaksi viikon puolivälin paikkeilla). Olipa niiden hankinnassa pähkäileminen. Meinasin tulla hulluksi niin kolari- kuin myrkkyturvallisuuttakin pohtiessani. Tarkat testitulokset kaukaloista olivat mielestäni liian ovelan rahastuksen takana, joten luotin mainoksiin ja keskustelupalstoihin. Ja myrkkyjen suhteen tulen luottamaan kangasosien pesuun ennen käyttöä - testatuistakin merkeistä malleja on liikkeellä tajuttoman paljon, ja jokainen tutkittu väri/kuosi oli ainokaisella löytämälläni tutkimussivustolla saanut eri lukemat. Valintamme, Graco Snugride 35 löytyi priimakunnossa kirpparilta 55 dollarin hintaan telakoineen päivineen. Kolariturvallisuus pitäisi olla hyvä, myrkyllisyyttä saan vain arvailla... Yhdistelmärattaisiin päätimme sen sijaan sijoittaa, toisin kuin ilmeisesti suurin osa paikallisista. Täällä tuntuvat kaikki kuskaavan pikkuvauvoja vaunujen sijasta ratasosaan kiinnittyvässä turvakaukalossa, joka ostetaan pakettina rattaiden kanssa (ns. travel system). Me eurooppalaisina kauhistelemme vähän tätä tyyliä, kun eikös niiden pienten vauvojen pitäisi enimmäkseen pötköttää selällään ja turvakaukalomatkustuksen olla vain välttämätön pakko autoreissuilla? Korjatkaa, jos olen väärässä. No, näitä travel systemeja saa tosi edullisesti, hintahaitari varmaan siinä 100-300 dollaria, ja settiin siis kuuluu turvakaukalo telakalla sekä rattaat ilman sitä koppaosaa. Näille yhdistelmille povataan arvosteluissa parin vuoden käyttöikää (renkaat varmaankin se heikoin lenkki), ja me taas halusimme jotain kestävämpää ja sellaista, millä voisi kruisailla hiekkateilläkin mall-ajelujen lisäksi :) Siksipä meille tulee tällaiset Uppababyt:

Hintaa komeudelle tykötarpeineen tuli 500 dollaria kotiovelle kannettuna, mikä täkäläisittäin on kamalan kallis satsaus rattaisiin. Toki täältä löytyy Bugaboot sun muut lähes 2x kalliimmat hienoudetkin, mutta esim. Bogaboo Cameleon -rattaita kokeiltuamme olimme molemmat sitä mieltä, että nämä halvemmat kalliit olivat paremmat. Nyt sitten vain toivon, että pärjätään näillä koko rattailuaika, ei huvittaisi monia rattaita ostella. Huomaatteko, mikä rattaissa vähän ärsyttää? Jalkatuki. Se tuntuu suurimmassa osassa paikallisia merkkejä olevan aikas onneton, ja paljon näkee kaupungilla taaperoilla käytettäviä nukenrattaiden näköisiä heppoisia viritelmiä, joissa jalat vaan vispaa jossakin asfaltin, renkaiden ja istuimen reunan välimaastossa. Yhyy.

- Amme. Ikeasta. Pohjassa on isolla varoitusteksti: vauva voi hukkua tähän!

- Joitakin petivaatteita. Ikeasta myös. Tosin täällä ei paikallisten ohjeiden mukaan saa sängyssä olla mitään vauvan lisäksi. Pehmolelut ja peitot kun voivat tukehduttaa vaavin. Niin ja se pitää ehdottomasti nukuttaa vain ja ainoastaan selällään. Ettei vain tukehdu. Muistathan varmasti?

- Suomen ihana äitiyspakkaus ja joitakin tulevalta mummilta ja ystäviltä saatuja vaatteita. Ei hajuakaan, onko pienimpiä kokoja tarpeeksi. Mutta kun en halua mennä ostamaan vaaleanvihreitä ja -keltaisia ankka-asuja. Ja lähes kaikki muu on ah niin sukupuolisidonnaista tai sitten tosi kallista. Tai sitten en vain ole jaksanut lähteä koluamaan kirppiksiä ja kauppoja. Tämä tuleva äiti on vähän laiska ja väsy. Välinpitämätön myös?

- Kantoliina. Huuto.net ja tänne raahattu. Kovasti olisi tarkoitus oppia sitä käyttämään. Saa nähdä, kuinka meidän käy.

- BundleMe -lämpöpussi, jonka saa turvakaukaloonkin kiinni. Kun se suurensuuri äitiyspakkauksen toppapuku saapuu isovanhempien kyydissä vasta tammikuussa, enkä ole törmännyt kivannäköiseen ja edulliseen pikkuvauvahaalariin. Täällä on, todistettavasti, talvivauvoja, jotka menee vasta keväällä ulos...

- Kaksi tuttipulloa, Ikean hoitoalusta ilman päällistä, Hymynaama-helistin (kiitos ystäväin!), pupu ja rotta. Siinäpä ne tärkeimmät varmaankin.

Mitä sitten puuttuu?

Ainakin tuo hoitopöytäsysteemi on vielä miettimättä. Haluaisin käyttää siihen lipastomme päällistä, mutta jokin laitaviritelmä pitäisi varmaan kehittää, että ei olisi sellainen olo, että vauveli tottumattomista käsistäni luiskahtaa jokin kaunis päivä alustoineen päivineen lattialle. Ja alustalle pitäisi ommella jonkin sortin päällinen. Mieluummin ainakin kaksi. Ne Ikean tarjoamat kun eivät oikein kolahtaneet esteettiseen silmääni ;) Onko Suomessa muuten hoitopöydissä/alustoissa turvavyö? Täällä on, paitsi ei tietty tuossa Ikean hoitoalustassa, jota Suomestakin voi ostaa. Taas katsokaas kun se vauva voi siitä hoitopöydältä tipahtaa. Varmasti siis ihan näppärä juttu, mutta eikös ilmankin olla ennen pärjätty?

Kehdon päätyyn haluaisin väsätä jonkinlaisen kangaskatossysteemin, jolle herra M hymähtelee. Mutta se olis niin söpö juttu. Ja muutenkin olisi kiva saada pieniä sisustusjutskia makuuhuoneemme vauvanurkkaukseen... Joo ei niin kovin tarpeellista, tiedän!

Babysitteri. Tarvitaanko sitä? Toisten mielestä maailman käytännöllisin, toisilla ei ilmeisesti toimi ollenkaan. Tämän hankinta jäänee after the bump -aikaan.

Cupholder eli mukinpidike rattaisiin, ehdottomasti! :D Sitten pääsen naapurin äidin kanssa aina Starbucksin kautta lenkille....

Vaipat. Aluksi ainakin kertakäyttösellaiset, mutta yritän testata myös kestovaippoja. Mielenkiintoista palata tähän asiaan myöhemmin ja katsoa, miten meille kävi. Haastetta kestojen suhteen on ainakin siinä mielessä, että
a) vessakylppärissämme ei ole minkään sortin käsisuihkua (käsisuihkuja myydään muuten täällä nimenomaan kestovaippoja myyvissä vauvatarvikeliikkeissä, vain ja ainoastaan kakkojen huuhteluun tarvittavana laitteena, joka kytketään vessanpöntön (kylmä!)vesijohtoon...)
b) pesukone on kolmien ulkorappujen päässä kellarissa
c) pesukone pesee 60 asteenkin pyykin puolessa tunnissa ja rumpu pyörii vaakatasossa; öö tuleeko puhdasta, huuhteleeko kunnolla; erillisiä huuhteluja ei voi valita
d) herra M:n tuleva suhtautuminen on lievästi hämärän peitossa
e) niitä versioita on niin kamalasti, tunnustan olevani saamieni neuvojen jälkeenkin vähän epätietoinen (Miksi esim. taskuvaipat on suosittuja? Miksi on parempi tunkea imut erilliseen taskuun kuin vain laittaa ne kuoren sisälle?)
f) en ymmärrä paikallisista pesuaineohjeista mitään; yksi sivusto kieltää suurimman osan yleisesti käytetyistä pesuaineista vaippapyykissä, naapurin äiti osti jotain kallista ainetta jota laitetaan tavallisen pesuaineen sekaan?!?

Hyviä neuvoja ja apua otetaan ilolla vastaan :)

Vauva-asiaa 1

Tulipas luova otsikko, heh. Viime viikot ovat menneet remonttien (kyllä, monikko kuvastaa tilannetta parhaiten) keskellä, ja samaa on luvassa ainakin vielä tällä ja ensi viikolla. Kodistamme on siis luvassa jossain vaiheessa klassisia "ennen ja jälkeen" -kuvia, mutta niitä odotellessa ajattelin kertoilla vähän tästä odotusprojektistamme keskellä kaikkia muita pieniä projektejamme (kuten siis muuttoa valtameren toiselle puolelle, opiskeluja, uusien ihmissuhteiden solmimista, uuden kodin laittoa remontteineen)...

Tilanne muutaman viikon takaa...

... ja pari päivää sitten (piti vaihtaa väriä kun naama oli niin punainen!):

Maha siis vain kasvaa ja kasvaa, kuten kait pitääkin. Vauva on viime aikoina aktivoitunut pyllynpyörittäjäksi kyynärpäätaktiikalla, eli ilmeisesti siellä sisuksissa on vielä tilaakin jonkin verran. Toivon silti pientä vauvaa... Vointi on ollut enimmäkseen hyvä, välillä on epämääräisiä kipuja ja yöunet ovat huonontuneet, mutta monesti pääsen vieläkin tekemään kunnon kävelylenkin ilman outoja oloja. Tahti vain on vähän hidastunut. Mutta sekin saattaa olla vain laiskuutta...

Täällä uusissa ympyröissä olen jotenkin vain antanut ajan kulua epämääräisesti tietoisena siitä, että laskettu aika lähenee vääjäämättä. Nyt ollaan kohdassa 36+2, mutta tämäkin piti tarkistaa vau.fi -sivuston laskurista. Taidan siis puolittain yrittää unohtaa, että aika valmistella vauvajuttuja ja orientoitua elämänmuutokseen on todellakin käymässä vähiin. Jos olisin kirjoittanut aiheesta pari viikkoa sitten, olisi sisältönä ollut pitkänpitkä lista siitä, mitä on vielä hankkimatta ja tekemättä. Tänään tiedän, että vauva pysyisi kyllä hengissä, jos vaikka huomenna päättäisi haikaransa nyytistä tänne meille tipahtaa, mutta silti minua vähän säälittäisi pikkuinen: niin monenmoista odotusblogia luettuani tiedän, että olen aikas paljon jäljessä kaikista valmisteluista. Vähintäänkin henkisesti. (Tästä lisää seuraavassa postauksessa.)

Emme tiedä varmaksi, kumpi sieltä on tulossa, joten meillä pitää olla sekä pojan että tytön nimet mietittyinä valmiiksi saairaalaan mennessä. Täällä kun ollaan sairaalassa synnytyksen jälkeen max 48h jos kaikki on mennyt hyvin, ja ennen lähtöä lapsonen saa syntymätodistuksen, (jota ilman kukaan ei ole tässä maassa mitään) jossa pitää olla koko nimi. Me ollaan tässä(kin) asiassa vielä vähän vaiheessa, heh. Täällä muuten kysytään heti (esim. kaupan kassatäti) tavatessa seuraavat kysymykset: 1) milloin on laskettu aika 2) tuleeko tyttö vai poika 3) mikä tulee olemaan vauvan nimi. Olen jo ihan kyllästynyt vastaamaan näihin kysymyksiin! Toisaalta vauvamaha on saanut kummia aikaan mm. asuntomme suhteen: remonteista päättävät miehet haluavat kovasti tehdä töitä sen eteen, että meidän perhe tulee voimaan hyvin. Sitä on oikeastaan ollut hellyyttävää seurata.

 Kaunista syysviikkoa teille kaikille sinne pohjoiseen!

Puolikas eloa ja kokonainen syys

Jäyhän päättäväisesti aika kulkee eteenpäin, jättää taakseen päivän vain toivottaakseen tervetulleeksi seuraavan. Samalla elämä, joka tuntuu arjessa usein niin itseään toistavalta, kietoo huomaansa koko joukon muistoja, pieniä ja vähän isompia tapahtumia, jotka tekevät jokaisesta päivästä kuitenkin niin ainutlaatuisen. Alku on ollut raskasta ja arki ei aina niin kovin auvoista, mutta on ihanaa huomata, että ollaan me jaksettu vähän seikkailla kuitenkin! Tässä pieni kooste tähänastisista tutkimusretkistämme.

Olemme ihastelleet kotikaupunkiamme järveltä käsin...

...yläilmoista...

...rannalta syyskuun ensimmäisten päivien yli 30 asteen helteiden aikana...

...uudenlaisen mahan asettamia rajoitteita uhmaten pyörän kyydistä kirpeää syysilmaa haistellen...

...kyseenalaisiakaan katselukulmia unohtamatta ;) (Bongaa herra M!)

Uusia tuulia

Huhuu, onkohan kukaan jaksanut käydä täällä kurkkimassa, josko olisin talviuniltani vihdoin viimein herännyt? Hih, edellinen elämäni vuosi otti ja päättyi vähän yllättäenkin kovan työstressin siivittämänä, ja sen jälkeen onkin tapahtunut vaikka mitä. Ihan vain ne isoimmat mainitakseni, tämä vuosi on tuonut tullessaan muuton Yhdysvaltain keskilänteen Chicagoon ja erään uuden ihmisen, joka ei kyllä vielä tästä maailmasta taida kovin paljoa tietää. Sen vanhemmat tietävät sitten kyllä sitäkin enemmän, ja ilon ja pelon kunnioittavalla sekoituksella odottelevat tulevia kuukausia ja vuosia... ja vuosikymmeniä. Rankan viime talven jälkeen voisi kyllä ajatella, että vähemmilläkin muutoksilla olisi elämän haasteellisuus säilynyt ihan passelisti, mutta me taidetaan olla vähän uhkarohkeita luonnostamme.


Olemme nyt asustelleet reilut viisi viikkoa uudessa kotimaassa, -kaupungissa ja -asunnossa. Kaaosta ja huonoa tuuria on piisannut, mutta myös vastapainoksi ihania uusia ihmisiä, apua, huolenpitoa ja pikku hiljaa kasvava kotiutumisen tunne. Ihmetelty ollaan monenmoista, iloittu vihdoin siivotuksi saadusta ruokakomerosta, pikkuista odottavasta lainakehdosta ja polkupyöristä, jotka helpottavat arkea niin kovin. Kauhisteltu ollaan maailman epäkäytännöllisimpiä ikkunoita, joita ei voi pestä, homeisia huonekaluja kellarissa, kokolattiamattoa ja kaikkea sitä likaa, joka asuntoomme on vuosien aikana pesiytynyt. Väsytty siivouksesta, opiskelusta, kauppareissuista, vauvan odotuksesta. Saatu lisäenergiaa kävelyretkistä, tutkimusmatkoista, uusista tuttavuuksista, kauniista syyssäästä. Surtu oman kauniin kodin jäämistä kauas meren taakse ja paluuta keräilyeräsisustukselliseen opiskelija-arkeen. Toivo sisimmässä kuitenkin siitä, että jonakin päivänä tämä koti on kaunis koti.

Tervetuloa seuraamaan elämäni uusia vuosia. Kurkistamaan amerikkalaiseen elämänmenoon, kotimme arkeen ja uuteen elämänvaiheeseen vauvoineen päivineen!