Mökkihöperyys on minussa sisäsyntyinen taipumus. Ensimmäisen kerran se meinasi iskeä jo teini-iässä (joo, olen aina ollut vähän erilainen nuori). Siksipä pelkäsin vähän, kuinka minun käy kun vauva saapuu ja kulkeminen jo talosta ulos on vaunujen kanssa hankalaa (kuka käskee tehdä sekä ulko- että rappukäytäväoven avautumisen neliön kokoiseen ulkoeteiseen?). Onneksi ei tarvitse asua yksin, ja vaunulenkeille lähdimmekin herra M:n kanssa vauvamme ollessa noin kahden viikon ikäinen. Varsinainen yhteinen seikkailumme numero yksi seurasi kuitenkin vasta myöhemmin...
Nurmilinnun ollessa kypsässä kolmen viikon iässä päätimme ottaa jalat allemme ja lähteä kolmisin Chicagon keskustaan joulumarkkinoille. Edessä oli siis vartin kävely juna-asemalle, lähes tunnin junamatka suuntaansa yhdellä vaihdolla ja kuhiseva Christkindl Market, joka on pieni saksalainen joulutori keskellä vilkasta Chicagon keskustaa. Täytyy myöntää, että olin lievästi sanottuna jännittynyt.
Perille päästiin hengissä ja oli kiva fiilistellä selviytymistä ja jotain itselle ennen niin itsestään selvää tässä uudessa kokoonpanossa - ja vähän tuulahdusta Saksastakin siinä sivussa. Osa myyjistä oli ainakin nimittäin ihan ehdasti Saksasta tulleita, ja pääsinpä
tilaamaan kunnon bratwurstit saksaksi pitkästä aikaa. Jostain syystä
myyjätyttö vastaili minulle vain aina englanniksi, höh.
Mutta siis tässä on jo voittajafiilis! Nurmilintunen nukkui koko matkan markkinoille ja sen ajan, kun vanhemmat pujottelivat väentungoksessa ja jonottivat saksalaisherkkuja. Ja äiti ehti vielä Old Navy -kauppaankin parit bodyt ostamaan.
Sitten painelimme Chicagoonkin saapuneeseen New Yorkista tuttuun ihania
kuppikakkuja tarjoilevaan Magnolia-kahvilaan ruokinta- ja
huoltosessiolle ennen kotimatkaa, joka sekin taittui pääosin
vaunukaverin uinuessa. Nuku nuku Nurmilintu :)
To be continued... Seuraava yhteinen seikkailumme olikin sitten vähän jo toisessa mittakaavassa, mutta välissä keräsimme voimia ja sulattelimme kuppikakkuja päivittäisillä vaunulenkeillä kotimaisemissa.
Tavataan taas!
