Lintu lensi kylpyhuoneeseen

Eli piti näyttämäni, millaisen lintuaiheisen meikkipussukan löysin Klo Designin pöydältä viime viikonlopun Turku Design -myyjäisistä. Eihän sitä myyntipöydälle voinut jättää, ja nyt eivät arkimeikit enää loju hujan hajan pesukoneen päällä. Pussukka sopii merkkinsäkin puolesta loistavasti kylpyhuoneeseen, das Klo kun on saksaa ja kääntyy kotoisasti vessaksi :D



Lintusen takana on muuten yksi hupaisa esimerkki siitä, kuinka paljon tuotteille jostain syystä kertyy Atlantin ylityksen aikana lisää hintaa (ja lisää vielä ennen Suomen rajan ylitystä). Clinique-tuotteet ovat USA:ssa samanhintaisia jollei halvempiakin kuin Lumenen tuotteet täällä Suomessa. Toivottavasti varasto kestää seuraavaan hakukertaan, jolloin itse asiassa ehkä ihan muutammekin rapakon taakse pariksi vuodeksi. Puhdistusgeeli kestää ainakin puolisentoista vuotta... ja toimii hyvin. Muuttoaikeista sitten myöhemmin lisää, kunhan asia vähän varmentuu.

Mustikkapullaa ja munkkeja

Olin tänään jo sen verran paremmassa kunnossa (tai ainakin sen verran sisuuntunut lorvailuun ja miehen passuuttamiseen), että päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja leipoa jääkaapissa porisevan siman kaveriksi vähän munkkeja. Koska olemme lähdössä vapuksi pois kaupungista, päätin tehdä niukanlaisesti munkkeja ja vähän enemmän pullaa, jonka voi pakastaa.

Munkeista tuli tositosi hyviä, sillä en päässyt pilaamaan taikinaa leipäkoneen tehdessä työt. En tiedä, mikä suomalaisuusgeeni minulta on jäänyt perimättä, kun hiivataikinat eivät ikinä suostu taipumaan tahtooni. Vaivaan ja vaivaan, ja ikinä taikina ei irtoa SEKÄ käsistä ETTÄ kulhosta, niin kuin kaikissa resepteissä hyvän taikinan ominaisuudeksi mainitaan. Taikina jää joko liian löysäksi (kun en uskalla lisätä tarpeeksi jauhoja) ja leviää jokaiseen ilmansuuntaan ja tarttuu kaikkeen mahdolliseen leivottaessa, tai sitten jauhoja tulee liikaa niin, että pulla on syötävää vain ja ainoastaan juuri uunista otettuna. Huoh.

Vaan eipä hätää enää, sillä noin puoli vuotta sitten päätin alkaa säästää leipälaskuissa ja ostin leipäkoneen. Ja sepäs se vasta taikinan osaakin vaivata! Tosin muutamat kokeilutaikinat on tullut väsättyä vähän huonolla menestyksellä, kun en heti tajunnut, että jauhojen määrää kannattaa vähentää ohjeesta aika paljonkin (2,5 dl taikinaan max 6 dl jauhoja).

Mutta takaisin siihen pullaan, jota leivoin munkkitaikinan puolikkaasta. Näin kauniita ne olivat ennen paistamista....





Ja näin surkeita tapauksia uunin jälkeen:



Hyviä olivat ulkonäöstä huolimatta! Ensi kerralla yritän sellaista kepulikonstia, että voitelen pullan reunat ennen täytteiden lisäämistä. Täytteenä on siis vaniljakreemiä ja mustikoita, joihin sekoitin vähän perunajauhoja ja sokeria joukkoon.

Saihan se minut sittenkin kiinni

Flunssa nimittäin. Koko talvena en ole ollut kipeänä, ja nyt sitten kesän kynnyksellä piti saada kunnon köhä. Näistäkin kuvista on jo viikko, ne olivat unohtuneet kameran perukoille ressukat, enkä ole näitä kaunokaisia päässyt ihastelemaan sitten kuvien oton. Pohjoisempien leveysasteiden kasvattina sini- ja valkovuokot jaksavat ihastuttaa vuosi toisensa jälkeen: kuinka niin rumasta maasta voi tullakaan auringonvalon avustuksella jotain näin kaunista?




Olen aika huono kukkaisasiantuntija, mutta ainakin luulen, että kotimme lähellä kasvaa aivan yksittäinen pieni mätäs keltavuokkojakin. Kunhan päivät tästä vielä vähän lämpenevät ja minäkin saan kuntoni taas vähän enemmän mallilleen, täytyy tehdä pieni toivioretki tuohon salapaikkaamme. Laitan kuvan sitten tänne, niin voitte kertoa, menikö lajinmääritys ihan metsään...

Leskenlehtiä löytyi tietysti myös, lapsuuskukkasia!

Ameriikan tuliaisia osa 1

Tammikuussa tuli shoppailtua vaatteita oikeastaan koko vuoden edestä. Valikoimat ja hinnat hurmasivat ja muuttivat shoppailuangstisen ihmisen melkein pysyvästi, huoh. Tässä pieniä otoksia ostoksista.

Musta on jotenkin turvallinen väri, joskaan ei kovin kuvauksellinen. Ja lempeän punertava koralli ihan tajuttoman ihana tehosteväri punatukkaisellekin. Neuletakkiin on ihana kietoutua, kun siihen nimenomaan pitää kietoutua: nauhoja tai nappeja ei ole.





Neuletakki Dex (ei hajuakaan merkistä)
T-paita Calvin Klein
Hame Ann Taylor
Ruusuke Glitter
Kynsilakka Mavala Samoa

Birds birds birds

Kuten yöpaitapostauksessani jo vihjaisin, olen viime aikoina mystisesti ihastunut kaikenlaisiin lintuprintteihin. Linnut ovat muodoltaan niin sulavalinjaisia, viehkeitä ja herkkiä. Ja olen aina rakastanut pääskysiä. Niiden huuto jo huimat kaaret taivaalla tekevät minulle kesän. Muutenkin samaistun näihin hurjia matkoja taittaviin muuttolintuihin, jotka vuosi toisensa jälkeen palaavat tänne Pohjolaan ja löytävät mieleiset asuinsijansa niin maalta kuin kaupungistakin. Kysymykseen "Mikä eläin olisit?" vastaan siis aina "pääskynen" :)

Tässäpä joitakin mieluisia lintuprinttejä (mekko oli vain niin kaunis, että se vaatimalla vaati päästä lintujen seuraan):

Ja ikiklassikko Kiurujen yö:

Kuva: Keltainen talo 2009

Täydellinen makuyhdistelmä ja kaunis patalappu, siinäpä lauantaipäivän tärkeimmät

Kuva ei missään nimessä ole imarteleva, mutta makuyhdistelmä on täydellinen ja välipala/iltapala/kevyt lounas jopa terveellinen suolaa lukuunottamatta.

Tarvitset siis

- hyvvää savonmuan suunnalla leivottua ruisleipää (no, Vaasan Ruispalat on ihan ok myös)
- voita
- erittäin kypsän avokadon
- yrttisuolaa (Herbamare on hyvää)



"Voin minä voitelen leivällein, leivän vien minä varsallein, sitten ei varsani pelkää - hei! Minä pääsin sen selkään!"


Tosin nämä leivät menivät kyllä ihan omaan suuhuni. (Heposet tapaan vasta ensi torstaina. Ja hmmm. Ihan hölmö lastenlaulu kyllä muutenkin, sillä eihän varsoilla saa ratsastaa. Tylsää tajuta aikuisten fiksuja asioita.)



Lautasen vieressä on muuten turkulaisen Terraviivan patalappu, tuliainen Turku Design Nyt -ryhmän kevätmyyjäisistä. Yritys oli minulle ihan uusi tuttavuus, ja tykästyin tuotteisiin heti: käsintehtyjä kaakeleita ihanilla pitsikuvioilla, keittiöpyyhkeitä, patalappuja... erityisesti toivon, että voin joskus hankkia kotiimme Terraviivan mattapintaisen pitsikuviollisen laatan, joka on tehty pannunaluseksi. Se oli aivan ihanan näköinen.

Finnish lemonade

Keittelin tässä juuri simaa (vau, olen vihdoin suht oikeaan aikaan liikkeellä juhlapäivään valmistautumisessa!), ja sokeria ja sitruunaa veteen sekoittaessani tulin ajatelleeksi, että mikäs sen parempi käännös simalle kuin Finnish lemonade. Ai että miksi?

Ainesosat ovat ihan samat kuin amerikkalaisessa sitruunajuomassa (paitsi lemonade tehdään valkoiseen sokeriin): vettä, sokeria ja sitruunaa. Suomalaisen juomasta tekee hiiva: eikös meillä ole aika kyseenalainen maine yltiöhumaltuvana kansana, joten tottahan meidän sitrusjuomaan pitää prosentteja saada ;)

Tiesitkö muuten, että asiansa vakavasti ottavissa kaupoissa ei edes simaa saa myydä alle 18-vuotiaille, siinä kun siis ihan oikeasti niitä prosentteja löytyy.

Tässäpä vielä resepti siltä varalta, että joku joskus unohtaa sen fariinisokeripussin kylkeen liittää:

Finnish lemonade alias sima

4 litraa vettä
500 g fariinisokeria (tai puolet valkoista)
1-2 sitruunan mehu
herneen verran tuorehiivaa

Keitä puolet vedestä ja kaada sokerin päälle (kannattaa oikeasti kaataa, ellet halua sokeria ympäriinsä...kokeilin nääs). Lisää loppu vesi ja sitruunamehu. Itse sovelsin tässä äitini valmistustapaa mukaellen, eli siivutin puolikkaan sitruunan liemen sekaan kuorineen päivineen.



Anna liemen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää pieneen vesitilkkaan liuottamasi hiiva. Anna käydä vuorokausi. Siivilöi ja pullota sitten sima, lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja rusinoita. Sima valmistuu huoneenlämmössä n. 3 päivässä, jääkaapissa aikaa kuluu suurinpiirtein viikon verran.

Vinkki: munkeista tulee aikas hyviä, kun teet ne simaan.


Kääk, tähän olis pitänyt saada vielä sopimaan 3 dl vettä!

Miksi yöllä ei voi olla kaunis?

Tämä postaus on silkkaa hömppää, eli vaihda äkkiä sivustoa, jos aihepiiri yhtään ärsyttää!

Olen kuitenkin jo vuosikausia pohtinut otsikon kysymystä ja epätoivoisesti kuikuillut kaupoissa kauneuden perään - yleensä turhaan.

Mistä siis tällä kertaa nurisen? Yövaatteista. Miksi suunnittelijat ovat niin luutuneiden mallien ja mielikuvien pauloissa, että kauniin yöasun etsiminen on jokseenkin yhtä vaivalloista kuin sen kuuluisan neulan etsiminen heinäsuovasta (suova on käsittääkseni kasa?)? Ei ymmärrä pieni pää ei.

Karkeasti ottaen yöasumaailma voidaan jakaa viiteen eri kategoriaan:

1: Mummopaitulit, joita näkee erityisesti vanhahtavien alusvaateliikkeiden kulahtaneissa myynti-ikkunoissa, mutta joita löytyy kaikkien suurimpien tavaratalojen yöpaitaosastoiltakin. Tähän sarjaan luen myös mm. Nanson perinteiset joustavat puuvillakaavut. (Kuvat Hobby Hall)





2: Lapselliset Nalle Puh, Snoopy, Hello Kitty yms. mukasöpöilevät pyjamat ja yöpaidat. Ihan kivoja joidenkin mielestä varmaan joo, mutta eivät saa minua tuntemaan oloani kauniiksi ei sitten millään. Ei vain ole minun tyyliäni. Pidän kaikesta kauniista, siispä tahtoisin myös nukkua kauniisti. Snoopy ei mielestäni imartele ketään. (Kuva H&M)



3. Nalle Puhista toiseen ääripäähän eli yltiöseksikkäät hörhötykset, jotka hipovat oman makuni puolesta mauttomuuden rajoja ja tuovat mieleeni lähinnä maksetut naiset. Pitsi voi olla kaunista, mutta romanttisella, ei seksikkäällä tavalla. Piste.

4. Ok-mekot ja pyjamat. Nämä ovat tylsiä, usein yksivärisiä tai kukkakuvioisia chemisejä tai pitempiä mekkoja, usein silkkisiä tai sitten halvempana versiona tekokuitusatiinia. Siis ihan ok ulkonäkönsä puolesta, mutta eivät ilostuta sen kummemmin. Tai sitten nämä ovat ihan kivoja puuvillapyjamia, joissa on kivanväriset raidat tai ruudut tai jokin muu jippo, ja ihanan pehmeitä yksinkertaisia (valkoisia) yläosia. (Kuva H&M)



5. Kauniit, ilmeikkäät, kekseliäät, "niissä vain on se jokin" -yöasut. Kun äsken tuli Nansoa parjattua, täytyy vähän korjata tilannetta tällä kuvalla. Malli on mielestäni kaunis ja kaikkea muuta kuin mammamainen, ja kuviossa on sitä jotain. Eikö olekin jännä, miten sama kuvio on ihan eri näköinen mallista riippuen?



Itse löysin tammikuussa Chicagon Victoria's Secretistä tämän ihanuuden. Kankaan kuviointi on mielestäni todella kaunis, ja lisää kiehtovuutta lisää kahden erilaisen painokuvion käyttäminen. Väriyhdistelmä on myös kiinnostava, ja malli yksinkertaisen kaunis. Tällaisia löytöjän haluan tehdä lisää!





Mitä mieltä sinä olet? Olen muuten viimeaikoina ihastunut todella paljon lintuprintteihin, niistä lisää sitten jokin toinen kerta.

Valkoista suostuttelua

Kulunut viikko on taas hujahtanut ohitse hurjaa vauhtia, kun tekemistä on ollut paljon. Ei niinkään mitään ihmeellistä ja mielenkiintoista, vaan ihan vain arkista työelämää. Tehtävät vain ovat olleet melkoisen moninaisia, kun yhdessä yössä olen vaihtanut firmaa ja työtä myyjättärestä (Hullut päivät, bling bling bling...) päteväksi opettajaksi, joka vetää kahta eri kielen tuntia yhtäaikaa. Kotiin tullessa onkin sitten ollut ihanaa vain käpertyä sohvalle ja seikkailla leppoisasti netissä.

No, olen minä taas mielessäni kotiani sisustellut ja haaveillut jos jonkinlaisesta tavarastakin, mokomat Hullut päivätkin kun sattuivat tulemaan niin postiluukusta kuin työn merkeissäkin elämääni. Tavoitteeni oli olla ostamatta joitakin edullisia ruoka-aineksia (oliivileipä ja ceasar-salaatti ovat niiiin hyviä, ja edullista sisäpaistia oli pakko saada pakkaseen tulevaisuuden ruokavaroiksi, kuin myöskin avokadoja ja mangojakin, niin ja vuohenjuustoa ja vanhanvanhaa goudaa...) lukuunottamatta yhtään mitään. Valitettavasti joudun kuitenkin myöntämään, että sorruin kuitenkin näihin:



En ole koskaan omistanut pippuri- ja suolamyllyä. Ja meillä on kotona iso pönikkä valmiiksi rouhittua mustaapippuria, jota olemme tottuneet käyttämään ja jota sirottelemme runsaahkohti vähän ruokaan kuin ruokaan. Saimme myös jossain vaiheessa lahjaksi Jamie Oliverin nimeä kantavan flavour shakerin, jolla olen välillä jauhanut kaapistamme löytyvää merisuolaa. En siis olisi tarvinnut näitä. Mutta olen jo pitkään katsellut myllymarkkinoita sillä silmällä, sillä myllyistä olen haaveillut. Mitään ihastusta en ollut vielä ennen Hulluja päiviä kohdannut. Ja sitten siinä ne Peugeotin myllyt olivat, seistä nököttivät mokomat rintarinnan vihkosen lopussa, ja minä aloin puhumaan miestäni ympäri... Kyllähän sinäkin kultaseni olet ykskaks hullaantunut niihin merisuolakiteisiin! Ja niillä on elinikäinen koneistotakuu. Ajattele, kuinka kauniilta ne näyttäisivät meidän uudessa keittiössä! Jamie Oliverkin käyttää myllyjä (kai? on nimittäin armaani idoli kokkauspuolella, tekee kuulemma tarpeeksi äijämäisesti ruokaa eikä turhia hifistele). Pippuri on sitten aina jatkossa ihan tuorearomista (onko tuo sana?). Vähän niinkuin palkinnoksi tästä työputkesta. Pliiis.



Minulla on ihan liian hyvä mies.

Valoa kannatti odottaa - the story of a chandelier

Näin kevään korvalla aina ihmettelen, kuinka olenkaan jaksanut läpi pitkien pimeiden kuukausien, kun valo on näin ihanaa! On ihan uskomaton tunne herätä varhain auringon pilkahdukseen ja kuunnella lintujen aamuluritteluja kotimetsikössä avonaisesta ikkunasta. Ja illalla pitää aina välillä tarkistaa aika kellosta, kun millään eivät talven tukahduttamat aivoparkani suostu valon määrää myöhään illalla ymmärtämään. Kohta saan ratsastaa koko ratsastustuntinikin valossa!

Mutta ihan meillä kotona sisälläkin kannatti valoa odottaa. Olohuoneemme katossa on nimittäin koko täällä asumisemme ajan möllöttänyt hailakan vihertävä plafondi. Minä inhoan plafondeja. Ja viimeiseen vajaaseen kahteen vuoteen se ei ole edes suonut meille valoa, sillä lamppujen vaihtaminen hökötykseen on meille ihan liian vaivalloista puuhaa. Itse asiassa rikkinäiset hehkulamput olivat vielä eiliseen saakka kiedottuja keltaiseen ihmemuoviinkin, jolla (eri väreillä tosin) rakas insinööriystävämme vuorasi kaikki kotimme valot jääkaappivalosta alkaen ollessamme lomamatkalla Thaimaassa vajaa kaksi vuotta sitten.

Eli se plafondi on kamala, hyödytön ja totaalisen epäkäytännöllinen. Ja eilen se sitten sai vihdoin viimein kyytiä, hurraa! Jo rumiluksen häipyminen katostamme olisi kolminkertaisen hurraa-huudon arvoinen, joten vaikenen kunnioittavasti, kun saan esitellä teille, mitä löysin kirpputorilta mokoman tilalle:





Eikö olekin kaunis? Juuri jotain tämäntapaista olin etsiskellyt mielessäni jo useamman vuoden, sillä arvelin kruunun sopivan hyvin Designers Guildin verhooni ja rakastan vanhojen esineiden sekoittamista moderninpaan sisustukseen.

Kirppareilla tosin käyn ehkäpä vain pari kertaa vuodessa, mutta siellä se nyt sitten minua odotti, keikkui hyllynreunasta kaikenmaailman lasiesineiden keskellä hintalappu kaulassaan. Vanhojen tavaroiden liikkeessä olin vastaavanlaista aiemmin ihastellut, hinta taisi vain tähän kaunottareen verrattuna olla vähintään viisinkertainen. Olen iloinen!

Aamiaisherkuttelua

Olemme viime aikoina olleet hukkua leipään. Saimme äidiltäni ensinnäkin tuliaisiksi Konneveden Mannisen ruisleipää, joka on ohuen ohuina siivuina parasta leipää maailmassa, mutta myös niin ravinnepitoista, että iso leipä kestää ja kestää. Ja me saimme niitä kolme.

Sitten tein ylijäämäbanaaneista banaanileipää (ja yksi banaani silti päätyi roskiin, kääk).

Pitkänä perjantaina halusimme syödä talven viimeiset juustofonduet, ja sitä varten leivoin ison vehnälimpun. Josta jäi puolet syömättä. Meidän oli siis ihan pakko tehdä aamiaiseksi ranskalaisia ritareita eli french toasteja. Resepti on täältä.



French toast

n. 250 g kuivahtanutta hiivaleipää reilun sentin paksuisina siivuina (n. 8-10 siivua)

2,5 dl maitoa (tai osittain kermaa)
3 isoa kananmunaa
2 rkl lämmitettyä hunajaa (mikrossa, n. 20 sekuntia)
1/4 tl suolaa
reippaasti voita paistamiseen

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen. Vatkaa munat, maito, hunaja ja suola hyvin keskenään. Kasta leipäviipaleet seokseen n. 30 sekuntia/puoli ja anna vetäytyä minuutti pari ennen paistamista. Paista viipaleet runsaassa voissa 2 - 3 min/puoli ja laita paistetut viipaleet uuniin odottamaan tarjoilua. Nauti runsaan vaahterasiirapin kera ilman tunnontuskia!

Kiinatar

Kiinatar saapui kotiimme.



Tai no, ainakin hän näyttää kiinalaiselta.



Ja on heti kuin kotonaan :)

New York

Hupsista, taisin iät ja ajat sitten lupailla itselleni kirjoittaa muutaman rivin lempikaupungistani maailmassa, eli New Yorkista. Tammikuisella Yhdysvaltojen-matkallamme vietimme kolme unohtumatonta päivää tässä kaupungissa, jonka vertaista en ole vielä kohdannut, vaikka mm. Chicago, Lontoo, Tukholma ja Bangkok on tullut nähtyä.

Mikä New Yorkissa sitten niin viehättää?

Ainakin sen monipuolisuus ja vastakohdat.

Pilvenpiirtäjät.

Central Park.

Tuhannet mielenkiintoiset ihmiset... ja hiljaiset kävelytiet.

Broadway uskomattomine esityksineen.


Times Square ihan vain jättimäisten valomainostensa takia.


Juutalaisten bagelit ja aamiaismunffinssit.


Harlem.

New York - I'm lovin' it.

Elää minussa pieni saksalainenkin - Currywurst, bitte schön!

Kuva ei maailman herkullisimmasta kioskiruoasta kovin maireaa puolta näytä, mutta kokeilkaapa ihmeessä. Kunnon saksalaista bratwurstia, jota ei nitriitillä ole punaiseksi kyllästetty, seuranaan kunnon loraus ketsuppia ja sen päällä reilu tujaus curry-jauhetta. Tällä kertaa seuraksi mies ja veljensä paistoivat einesröstiperunoita. Nam!

Säihkysilmät, hih!

Mieheni tuossa tokaisi, että vaimolla taisi alkaa kolmikymppisenä teinivuodet. Jaa että miksi? Kaipa se laskeskeli, että ei minulla ennen ole näkynyt kirkkaan korallia kynsilakkaa saatikka irtoripsiä silmissä...

Viikko sitten kaksi ystäväämme meni keskenään naimisiin, ja koska asu oli kerrankin juhliin valmiina, päätin panostaa hieman ehostukseen. Myyjätär suositteli turkoosin mekkoni pariksi turkoosia silmämeikkiä, ja minä olin hetken epäröinnin jälkeen valmis kokeilemaan ihan jotain itselleni täysin uutta. Yleensä kun olen todella hillitty meikkaaja, ja enimmäkseen juoksentelen ihmisten ilmoilla kasvoiltani ihan au naturel.

Olin myös pitempään pohtinut, josko hennoisin ostaa irtoripset vähän turhan tavallisia ripsiäni kohentamaan. Niinpä päätin repäistä kerralla oikein kunnolla, ja poistuin kaupasta ripsikotelo mukanani. Onneksi myyjätär neuvoi ripsien laiton perusteellisesti ja kehotti vielä harjoittelemaan ennen juhlapäivää, sillä sorminäppäryyttä räpsyttimien paikalleen laitto todellakin vaati. Ostamani ripset ovat todella luonnollisen oloiset, jopa ehkä vähän liiankin luonnolliset, kun suoraan edestä päin niitä ei oikeastaan näemmä huomaa ollenkaan. Mutta tyytyväinen olin lopputulokseen joka tapauksessa! Ja todistetusti uusi look toimii vähän hillitympänä myös niiden korallinpunaisten kynsien (ja asujen) kanssa. Ehkäpä minusta sukeutuu taas vähän värikkäämpi tyyppi pitkän mustaharmaajakson jälkeen. Saa nähdä.

Ihana kevät, ihana pääsiäinen

"Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme." Laulujen laulu 2:11-12


Voiko sitä enää tämän kauniimmin sanoa? Ja jotenkin kevään tulo sattui tänä vuonna aivan täydellisesti yksiin pääsiäisen, uuden elämän juhlan, kanssa. Kävimme tänään keräämässä pajunkissoja ja huomasimme, että erilaiset ruohot ovat lämpimimmissä paikoissa puskeneet jo useita senttejä uutta vihreää versoa ruskeasta mullasta, ja jokapuolella todellakin kuuluu laululintujen liverrys. Kotimetsässämme kujersi metsäkyyhky.


Pääsiäinen tulee minulle joka vuosi pienenä yllätyksenä, kun ikinä ei voi tietää varmaksi, koska juhlan aika oikein on. Tokihan sitä voisi päivämäärän kalenterista kurkistaa, mutta jotenkin se ei vain lahoa päätäni yleensä auta. Tänäkin vuonna kävi siis näin, ja rairuoho jäi kasvattamatta. Narsisseja kotiimme kuitenkin saapui ihan hyvissä ajoin. En ole mikään suuri keltaisen ystävä, ja yritinkin löytää ensin valkoisia narsisseja, mutta lopulta minun oli tyytyminen perinteisiin keltaisiin. Kauniita ovat nekin, ihanan pirteitä, lupauksia tulevan kevään ja kesän kukkaloistosta.


Pajunkissamme saivat sitten seuraa valkoisista tulppaaneista. Kotimme uuden ruokailutilan (ja koko olohuoneen) sisustus on aivan alkutekijöissään, mutta vanha pöytämme kohentui juhla-asuun uuden elämän saaneella lakanalla. Siinä mielessä olen kyllä paatunut romantikko, että kaiholla muistelen menneitä vuosikymmeniä, jolloin nuoret neidot valmistivat itselleen huolella ja hartaudella kapioita. Olisinpa minäkin jaksanut tehdä kotiimme jotain yhtä kaunista kuin tämä käsintehdyllä pitsillä somistettu päällyslakana...


Kaunista pääsiäistä!