Valoa kannatti odottaa - the story of a chandelier

Näin kevään korvalla aina ihmettelen, kuinka olenkaan jaksanut läpi pitkien pimeiden kuukausien, kun valo on näin ihanaa! On ihan uskomaton tunne herätä varhain auringon pilkahdukseen ja kuunnella lintujen aamuluritteluja kotimetsikössä avonaisesta ikkunasta. Ja illalla pitää aina välillä tarkistaa aika kellosta, kun millään eivät talven tukahduttamat aivoparkani suostu valon määrää myöhään illalla ymmärtämään. Kohta saan ratsastaa koko ratsastustuntinikin valossa!

Mutta ihan meillä kotona sisälläkin kannatti valoa odottaa. Olohuoneemme katossa on nimittäin koko täällä asumisemme ajan möllöttänyt hailakan vihertävä plafondi. Minä inhoan plafondeja. Ja viimeiseen vajaaseen kahteen vuoteen se ei ole edes suonut meille valoa, sillä lamppujen vaihtaminen hökötykseen on meille ihan liian vaivalloista puuhaa. Itse asiassa rikkinäiset hehkulamput olivat vielä eiliseen saakka kiedottuja keltaiseen ihmemuoviinkin, jolla (eri väreillä tosin) rakas insinööriystävämme vuorasi kaikki kotimme valot jääkaappivalosta alkaen ollessamme lomamatkalla Thaimaassa vajaa kaksi vuotta sitten.

Eli se plafondi on kamala, hyödytön ja totaalisen epäkäytännöllinen. Ja eilen se sitten sai vihdoin viimein kyytiä, hurraa! Jo rumiluksen häipyminen katostamme olisi kolminkertaisen hurraa-huudon arvoinen, joten vaikenen kunnioittavasti, kun saan esitellä teille, mitä löysin kirpputorilta mokoman tilalle:





Eikö olekin kaunis? Juuri jotain tämäntapaista olin etsiskellyt mielessäni jo useamman vuoden, sillä arvelin kruunun sopivan hyvin Designers Guildin verhooni ja rakastan vanhojen esineiden sekoittamista moderninpaan sisustukseen.

Kirppareilla tosin käyn ehkäpä vain pari kertaa vuodessa, mutta siellä se nyt sitten minua odotti, keikkui hyllynreunasta kaikenmaailman lasiesineiden keskellä hintalappu kaulassaan. Vanhojen tavaroiden liikkeessä olin vastaavanlaista aiemmin ihastellut, hinta taisi vain tähän kaunottareen verrattuna olla vähintään viisinkertainen. Olen iloinen!