Munkeista tuli tositosi hyviä, sillä en päässyt pilaamaan taikinaa leipäkoneen tehdessä työt. En tiedä, mikä suomalaisuusgeeni minulta on jäänyt perimättä, kun hiivataikinat eivät ikinä suostu taipumaan tahtooni. Vaivaan ja vaivaan, ja ikinä taikina ei irtoa SEKÄ käsistä ETTÄ kulhosta, niin kuin kaikissa resepteissä hyvän taikinan ominaisuudeksi mainitaan. Taikina jää joko liian löysäksi (kun en uskalla lisätä tarpeeksi jauhoja) ja leviää jokaiseen ilmansuuntaan ja tarttuu kaikkeen mahdolliseen leivottaessa, tai sitten jauhoja tulee liikaa niin, että pulla on syötävää vain ja ainoastaan juuri uunista otettuna. Huoh.
Vaan eipä hätää enää, sillä noin puoli vuotta sitten päätin alkaa säästää leipälaskuissa ja ostin leipäkoneen. Ja sepäs se vasta taikinan osaakin vaivata! Tosin muutamat kokeilutaikinat on tullut väsättyä vähän huonolla menestyksellä, kun en heti tajunnut, että jauhojen määrää kannattaa vähentää ohjeesta aika paljonkin (2,5 dl taikinaan max 6 dl jauhoja).
Mutta takaisin siihen pullaan, jota leivoin munkkitaikinan puolikkaasta. Näin kauniita ne olivat ennen paistamista....
Ja näin surkeita tapauksia uunin jälkeen:
Hyviä olivat ulkonäöstä huolimatta! Ensi kerralla yritän sellaista kepulikonstia, että voitelen pullan reunat ennen täytteiden lisäämistä. Täytteenä on siis vaniljakreemiä ja mustikoita, joihin sekoitin vähän perunajauhoja ja sokeria joukkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti