lauantai 16. lokakuuta 2010

Syksyinen luumupiiras

Pflaumen-Streusel-Kuchen, gelingt leicht! Saimme mieheni vanhemmilta kulhollisen peukalonpään kokoisia makeita luumuja, suoraan kotipuusta noukittuja. Kokonsa puolesta ne olivat vähän turhauttavia syödä, joten päätin leipoa niistä muistojeni piirakan Saksanmaalta. Tämä on oikeasti hyvää! Ja luumujen kuoret muuttavat luumutäytteen värin ihanan viininpunaiseksi. Miksiköhän Suomessa ei näitä reseptejä juuri näy?



Tein piiraan matalaan piirasvuokaan, kun ohje taasen oli 30cm juustokakkuvuokaan, eli tästä voisi tehdä hyvinkin paksun leivonnaisen irtopohjavuoassa. Luumujakin minulla oli vähän vähemmän, joten osa taikinasta jäi yli.

Taikina

200 g voita
150 g sokeria
hyppysellinen suolaa
3 rkl vaniljasokeria (käytin aitoa vaniljaa sisältävää)
1 muna
400 g vehnäjauhoja

Täyte

850 g luumuja
100 g raesokeria

Pehmitä voi huoneenlämmössä ja sekoita sokerit, suola, muna ja 200 g jauhoja voin kanssa. Lisää loput jauhot ja sekoita käsin karkeasti murumaiseksi seokseksi.

Voitele vuoka ja painele reilu puolet taikinasta kevyesti piiraan pohjaksi ja reunoiksi (n. 3 cm korkuiset reunat).

Puolita pestyt luumut, poista kivi ja levitä piiraan pohjalle leikkauspinta ylöspäin. Ripottele päälle raesokeri ja loput taikinasta.

Paista piiras 180C asteessa keskitasolla n. 1 tunti. Jos pinta tummuu liikaa, peitä se foliolla tai leivinpaperilla. Ripottele jäähtyneen piiraan päälle halutessasi tomusokeria ennen tarjoilua. Kyytipojaksi sopii hyvin vaniljajäätelö.