lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ja mitä tapahtuikaan kun herra M puuttui peliin?

Herra M:n oli puututtava peliin, koska Rouva A:n teknisesti hieman keskiajalle jäänyt bloggaaminen oli kovasti uudistuksen tarpeessa. Rouva A kärsii nimittäin jonkinasteisesta tekniikkakammosta, joka ilmenee usein joko emmää-osaa-tee-sää-jooko tai tää-laite-on-ihan-p#%*a -tyyppisenä sanailuna.

Tyttäresi auto muistuttakoon sinua teknisen kehityksen vääjäämättömyydestä
Tyttäresi auto muistuttakoon sinua teknisen kehityksen vääjäämättömyydestä

Siispä herra M tilasi uuden hilavitkuttimen omppukaupasta ja kärsivällisesti kokeili siihen saatavia ohjelmia kunnes törmäsi Blogsyyn, jolla tämä postaus on kirjoitettu käyttäen kymmensormijärjestelmää: 6 lepää, 4 tekee työt. Mikäli muuten haluatte blogata kunnolla, älkää käyttäkö AppStoresta saatavaa Bloggeria tai BlogPressiä. Rouva A:n tarkan teknisen silmän mukaan niistä puuttuu tekstin ja kuvien muotoiltavuus - lausunto, joka on herrankin mukaan totta.

Miehen karvakoipi keskitettynä
Miehen karvakoipi keskitettynä

Anyway, nyt on sanottavat loppu ja rouva A:n on aika päästä näkemään kädenjälkeni - kunhan tulee ensin kotiin. Mitäs jätti minulle asennuksen. Näkeepähän sitten julkaistun jutun. Aikaa tähän meni about 5 minuuttia kuvineen päivineen. Pusu ja rutistus. IPad on oikeasti hyvä bloggausväline. Älä heitä sitä seinään, pliis, jooko?!?

 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Bucket List

Eilen ostimme lentoliput Suomeen. Nurmilintu pääsee siten näillä näkymin esi-isiensä maille uudenvuoden aatonaattona Herran vuonna 2013.

Tuntuu aika hurjalta, että tämä elämäni vuosi tulee päättymään tuolla tavalla. Vastahan me tänne saavuimme, Nurmilintu salamatkustajana, jonka kiinnijäämistä tullissa jännitin...

Lähtöön on kuitenkin vielä aikaa. Ihan sopivasti bucket listin laatimiseksi. Eli mitä tahtoisin vielä nähdä ja kokea täällä suuressa maailmassa, ennen kuin kotiinpaluun aika koittaa? Tässäpä niitä juttuja. Pieniä ja suuria. Osan tiedän jo toteutuvan, osan todella toivon toteutuvan, ja osan toteutumista ainakaan tämän vuoden aikana suuresti epäilen... Samalla haluan haastaa teidät kaikki lukijani laatimaan oman bucket listinne! Jättäkää linkki listaanne (tai sitten itse lista) kommenttiboksiin, lukisin niitä niin mielelläni!

- Rocky Mountains (ne vuoret, ne vuoret)
- Chicago Blackhawks -peli (mieluusti Minnesota Wildseja vastaan, Mr. Koivu olisi niin kiva nähdä in action)
- Kanoottiretki Chicago-joella keskustassa
- Chicago Botanical Gardens
- Kunnon blues-musiikkia kuuntelemaan jollekin autenttiselle klubille
- The UP (The Upper Peninsula of Michigan, kuulu kauneudestaan ja suomalaissiirtolaisistaan)
- Hawaii (ei tarvinne perustella)
- California revisited (San Diego, Santa Barbara, Highway 1...)
- Western style -ratsastuksen saloihin perehtyminen ja kunnon maastovaellus
- Mt. Rushmore Etelä-Dakotassa (ne pressanpäävuoret)
- Meksikonlahden rannat 
- Caribian risteily
- Grand Canyon
- Blue Ridge Parkway Pohjois-Carolinan tienoilla
- Yellowstone ja Glacier -kansallispuistot



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Amerikkalainen kahvikaakku

Pidätkö kuivakakuista? Vai kuulutko meihin, jotka yleensä jättävät ne koskemattomiksi kahvipöydässä? Jos vastasit jompaankumpaan kyllä, kannattaa sinun ehdottomasti kokeilla amerikkalaisia kahvikakkureseptejä. Tässä yksi parhaimmista kohtaamistani kuivakakuista. Miksei Suomessa ole keksitty herkkuraitoja kakun sisälle ja ihanaa pähkinöiden, sokerin ja kanelin yhdistelmää?!?


Pieni varoituksen sana: tällä reseptillä syntyy tooosi iso kakku. Eli varmaankin kahteen normikokoiseen kakkuvuokaan riittää taikinaa. Perinteisen mallin mukaan vuoan tulisi olla tasakokoinen eikä sellainen pohjaa kohti kaventuva, sillä päällimmäinen murukerros pitäisi olla päällimmäisenä myöskin tarjoiltaessa. Itse käytin Ikeasta löytämääni irtopohjavuokaa reiällisellä pohjalla.

Sour Cream Walnut Coffee Cake eli hapankerma-saksanpähkinäkakku

Taikina:

3/4 kuppia (1,5 sticks = 170g) huoneenlämpöistä voita
1 1/2  (1 kuppi = 2,4 dl) kuppia sokeria
3 isoa kananmunaa
2 tl vaniljauutetta tai -sokeria
3 kuppia vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa (tai vähän vähemmän ellet käytä suolatonta voita)
1 pint (16 oz container = n. 454g) hapankermaa (suosittelen Suomessa creme fraichea tai puolet smetanaa ja puolet kermaviiliä)

Murutäyte ja -päällys:

3/4 kuppia fariinisokeria (tiivis mitta)
2 tl kanelia
1 kuppia rouhittuja saksanpähkinöitä

Kuorrutus:

1 1/2 kuppia tomusokeria
2 rkl vettä
1/2 tl vaniljauutetta tai -sokeria


1.  Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota (kyllä, testasin, ja vehnäjauhot toimivat, jihaa! Korppujauhoista tulee niin karkea pinta) halkaisijaltaan 25cm oleva reiällinen kakkuvuoka. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen.

2.  Yhdistä jauhot ja suola keskenään ja lisää seos vaahtoon vuorotellen hapankerman kanssa.

3.  Täytettä varten yhdistä fariinisokeri, kaneli ja saksanpähkinät. Laita taikinasta 1/3 vuokaan ja ripottele 1/3 täyteseoksesta päälle. Toista vielä kaksi kertaa. (Tämän voi tehdä myös niin, että väliin tulee vain yksi isompi kerros täytettä ja loput päälle, eli 1/2 ja 1/2.)

4. Paista kakkua tunti tai kunnes kokeilutikkuun ei jää enää taikina. Anna jäähtyä 5 minuuttia ennen kuin kumoat kakun.

5.  Halutessasi vielä ekstrahyvyyttä tee kuorrute yhdistämällä vain ainekset ja kuorruta kakku kun se on täysin jäähtynyt.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Mie en tajjuu

nuita amerikkalaisvanhempia.

Niitä ei näy mailla eikä halmeilla jälkikasvunsa kanssa lämpötilojen ollessa alle 10 astetta plussaa. Ja sitten kun tuo maagisen oloinen raja ylittyy, kuten vaikkapa tänään lämmön ollessa sielä 13 asteen hujakoilla viileähkön tuulen kanssa, ne tuppaavat puistot täyteen ja laittavat lapsensa leikkimään keveissä sisävaatteissa ja jopa PALJAIN VARPAIN kylmällä hiekalla. Siis ohuet legginsit, trikoopaita ja paljaat varpaat...

Hattu - mikä se on?

Pahasti yskivällä yksivuotiaalla oli jonkin sortin fleecetakki, mutta jaloissa vain ohuet puuvillalegginsit jotka lyhenivät kaprimittaan keinussa paljastaen paljaat sääret. Ei päähinettä.

Noin vertailun vuoksi todettakoon, että minulla oli farkut, sukat, tennarit, t-paita, huppari ja kevyt trenssi päällä huivin kanssa, ja silti välillä seisoessa vilutti.

Nurmilinnulla sukkahousut, farkut, body, ohut trikoopaita ja välikausitakki. Ruskovillan silkkymyssy ja huivi kaulalla. Varrelliset välikausikengät. Eikä sillä ollut kuuma vaikka höyrysi menemään ympäri puistoa ja vähän sen ulkopuolellakin.

Tiistaina olimme ulkona samaan aikaan illasta. Lämpöä noin viisi astetta, mutta tuuli ei ollut kovin paha ja ilta kauniin aurinkoinen. Tyttösellä äp:n toppapuku päällä ja hiekassa leikittiin mukavasti. Ei ristin sielua meidän lisäksi puistossa.

??!!??!???!??????!!!!????!!!?


torstai 4. huhtikuuta 2013

Chicago Children's Museum

Chicagon Navy Pier on ihan pöhkö paikka, varta vasten turisteille rakennettu rysä kalliine ruokapaikkoineen ja matkamuistomyymälöineen. En siis aikuisturisteille suosittele ollenkaan, etenkään, jos on yhtään tiukempi aikataulu. Mutta kaikille pienten lasten kanssa matkaaville laiturilta löytyy jotakin tosi kivaa varsinkin sateisten ja kylmien päivien varalle, nimittäin lasten ikioma museo. Tosin museo on tässä yhteydessä vähän harhaanjohtava sana, ennemminkin kutsuisin tätä opettavaiseksi leikkikeskukseksi, tai lasten tiedekeskukseksi. Museossa on tehtävää ja nähtävää kaikille alle kouluikäisille lapsille, ja olin todella yllättynyt siitä, miten paljon jo reilun vuoden ikäiselle tyttärellemme löytyi sieltä mieleistä aktiviteettia. Päivittäin siellä järjestetään myös erilaisia ryhmiä, taidetyöpajoja ja sen sellaista. Voihan nenä, että asutaan niin kaukana (julkisilla varmaan yli puolitoista tuntia vaihtoineen ja ruuhkattomaan aikaan autollakin ainakin puoli tuntia). Tähänkin museoon voisi nimittäin ostaa vuosijäsenyyden, ja kaikki tylsien sade- ja tuulipäivien "mitäs tänään tehtäisiin" -pohdinnat olisivat tipotiessään. Kertamaksu museoon on 12 dollaria per nenä, mutta torstai-iltaisin viidestä kahdeksaan museo on ilmainen. Silloin mekin sinne suuntasimme.

Pahoittelut taasen kuvien laadusta, tällä kertaa oli vain kännykkä matkassa mukana.

Peek-a-boo! Pahvilaatikkokaupunkitaivas.

Bongaa innostunut hiippailija.

Museon työntekijätkin leikkivät lasten kanssa.

Täällä palaa! Käsi ylös joka ei ole pienenä fanittanut paloautoja - tai palomiehiä...?

Talon paloa sai oikeasti yrittää sammuttaa ruiskulla. Vieressä oli savusukellushuone ja naulakko, josta sai valita palomiesvermeet päälleen.

Pii-paa, pii-paa. Nurmilintu reagoi nykyään aina hälytysajoneuvoääniin ilahtuneella "paa!" -äänteellä.

Puissakin pääsi kiipeämään, virrasta onkimaan kaloja ja kokkailemaan hirsimökissä.

Ihan pienimpien huone.

Mitäs tässä oikein tapahtuu?


Herra M:n dinosaurusinnostus heräsi ihan uudella tavalla henkiin täällä. Voi pojat mitä hän oli lapsuudessaan jäänyt paitsi. Kaiva esiin oma saurus!

Hatun ja hanskatkin olisi saanut rekvisiitaksi varustelaatikosta.


Täällä lentelee jotain hassua!

Hei ne on perhosia, ja hss, jos olet ihan hiljaa, ne saattavat istahtaa päällesi :)

Ilta meni kuin siivillä, ja paljon jäi vielä nähtävää seuraaviksi kerroiksi. Esimerkiksi oma pilvenpiirtäjä jäi rakentamatta ja tänne pienois-Chicagoon emme ehtineet ollenkaan:



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

We caught the Easter Bunny




Ja Nurmilintu piti jänösestä niin paljon, että ei auttanut muu kuin laittaa korvat takaisin päähän iltasadun ajaksi. Toivottavasti teillä oli kaikilla hieno pääsiäinen!

Lexington, Kentucky (varoitus: sisältää heppa-asiaa)

Ashevillen jäätyä taakse saimme silti pitkään ihailla kauniita vuoristomaisemia. Laskeutuminen Ashevillesta Tenneseen puolelle oli varmaankin pisin ikinä ajamamme alamäki: emme älynneet ottaa aikaa, mutta arviolta ainakin puoli tuntia ajoimme keskimäärin 100km/h pelkkää alamäkeä!
Illalla pääsimme Ameriikan hevospääkaupunkiin Lexingtoniin Kentuckyssa. Paikka kuhisee huippulaukkatalleja ja siittoloita. Täällä kaduin, etten ollut jaksanut tutkailla turismitarjontaa kunnolla, sillä etukäteen varaamalla olisin päässyt parin tunnin retkelle näkemään huippuhevosia ja miljoonaluokan talleja. Toivottavasti on vielä seuraava kerta tulossa...

Hotellimme (Hampton Inn) oli sisustettu huoneita myöten hevosteemalla :)




Varmaan yksi söpöimmistä näkemistäni rekkareista.

Nurmilintu pääsi aamulla herra M:n kanssa uimaan.

Aidon tallikierroksen jäätyä haaveeksi päädyimme tänne turismimekkaan...

Parasta siellä oli eläkkeellä olevien huippuhevosten esittely. Tässä Funny Cide, 13v. Tienannut yli 3,5 miljoonaa dollaria.

Da Hoss, 21v. Lähes 2 miljoonaa dollaria tienattu näillä koivilla.

Näytöksen kuningas Cigar, 23v. Ei uskoisi ikää kun herraa katsoo.

Cigar voitti aikanaan mm. 16 kilpailua putkeen. Arvatkaa, paljonko se tienasi? Lähes 10 miljoonaa dollaria.

Katsokaa minua! Herralla on vain yksi nolo ominaisuus: se on täysin steriili. Mikä pettymys varmastikin omistajille aikoinaan.

Mikäs täällä ollessa...

... kun lääniä on pilttuussakin enemmän kuin varmaan kahdella normihepalla yhteensä.

Typerämpi turistijuttu olikin sitten Horses of the World -show. Siinä esiteltiin muutamia erirotuisia polleja, ja sekä ne että ratsastajat oli koristeltu kulttuuritaustansa mukaan. Huoh.

Tässä menee huippuharvinainen intialainen Marwari, jonka tunnistaa sisäänpäin kääntyneistä korvanpäistä. Niitä on vain 500 koko maailmassa, ja niillä on töltin kaltainen 4-tahtinen askellaji.

Eikä! Lopuksi soi isänmaallinen poppibiisi ja quarter-heppa porhalti kentälle lipun kanssa. Ja yleisö luonnolisesti nousi seisomaan...
Nurmilintu pääsi ensimmäistä kertaa poneilemaan! Varoen totesin, että se olisi kyllä pysynyt selässä ilman kiinnipitämistäkin. Ja ei tosiaankaan pitänyt nupista molemmin käsin kiinni, vaan toisella silitti ponia ja välillä heilutti vieressä ratsastaneelle tytölle. Ehkäpä siitä tulee äidille ratsastuskaveri joku päivä (herra M:n on sitten kyllä paree tienata ja PALJON - you wish).



Tyypillistä Lexington-maisemaa.

Ja salakuvattiin ihka-aito (?) cowboy, hih! Oikeasti tosi monella vastaantulijalla - niin miehellä kuin naisellakin - oli buutsit ja cowboy-hattu.

Sitten olikin aika lähteä kotiin. Note to self: Crackerbarrel on ihan kamala ruokapaikka, mutta Nurmilintu tykkää niiden kaupasta. Tässä taisi olla neidilläkin jo vähän väsy.
Sen pituinen se. Tekisimme toistekin, sillä vaikka lievää fyysistä väsymystä olikin seuraavana päivänä havaittavissa, olimme kuitenkin molemmat sitä mieltä, että olimme oikeasti olleet LOMALLA ja henkisesti virkistäytyneet.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Asheville

Viikon lomailun jälkeen oli aika lähteä kotimatkalle. Tahdoimme samalla nähdä kuitenkin lisää tätä valtavaa maata, joten valitsimme uuden reitin. Ensin suurinpiirtein suoraan länteen kohti Appalakkeja ja niiden kätköissä sijaitsevaa Ashevillen kaupunkia.

Aikamme ajeltuamme rannikkoseutujen tasaisuus alkoi taas vaihtua Appalakkien kumpuilevaksi kauneudeksi.


Eikä ihme, että näitä vuoria myöskin Blue Ridge -nimellä kutsutaan.


Välillä taas pysähdyttiin pitämään taukoa. Vinkki lapsiperheille: Petsmart on oivallinen jaloittelupaikka. Tässä tanssitaan kovasti kaupan musiikin tahtiin :)



Tästä rekasta pötkittiin edelle mahdollisimman vikkelään.

Ashevillessa harmitti todella, että pystyimme olemaan siellä vain yhden yön ja päivän. Siellä kun olisi varmaankin viikko vierähtänyt leppoisasti. Pienehkö kaupunki näytti olevan täynnä hauskoja pikku putiikkeja, ympäröivät vuoret tarjoavat paljon kivoja vaellusreittejä ja Blue Ridge Parkwaykin olisi ihan lähitienoilla. Vanderbiltien Biltmoren kartano n. 250 huoneineen ja puutarhoineen veisi sekin varmaan kepeästi pari päivää...

Me jouduimme siis tekemään rankkaa karsintaa, sillä käytössä oli käytännössä vain yksi ilta ja puolet seuraavasta päivästä. Kirjauduttuamme sisälle hotelliin lähdimme pienelle iltakävelylle.





Loppuillan nautimme hotellistamme, joka kerrankin oli tällä puolen Atlanttia sekä suht edullinen että erittäin korkeatasoinen. Kiitos HotWire! Nurmilinnun simahdettua omaan petiinstä istuttiin sängyssä peiton alla ja syötiin Papa Johnsin pizzaa.


Seuraavana aamuna suuntasimme paljon kehuja keränneeseen Tupelo Honey -kahvilaan aamupalalle. Se oli NAM.
Tilauksen tehtyämme saimme kukin eteemme tällaiset hillittömän kokoiset biscuitit.

Herra M:n aamupala...

Kaurapuuroa Nurmilinnulle.

Ja loput hienompine tykötarpeineen meille muille.

Bataattipannukakku. Hyvää oli mutta en ole kyllä ikinä nähnyt yhtä isoa pannukakkua.

Ja sitten kiharaisia teitä pitkin...






tänne:

Chminey Rock - iso iso monoliitti.

Matkalla ylös. 26 kerrosta portaita.




Devil's head



Piti ottaa isänmaallisuuskuva Nurmilinnulle. Harmi kun piti pätkäistä tyttö kuvasta pois.



Oli ihana kirkas ja lämmin päivä, ja ai että oli kiva liikkua vähän pitkän ajomatkan jälkeen. Jos olisi ollut aikaa, olisimme vaellelleet vähän enemmänkin. Mutta pitäähän sitä aina jotain jäädä seuraavaksikin kerraksi, eikö vain?