tiistai 14. toukokuuta 2013

Kuntoilua

Tänään nähtiin paljon metsän eläimiä: kojootti, majava, maaorava ja preeriakoira. Vain yhden näkemisestä saatiin todisteita. Stellar Jay on aika makean näköinen lintu, kuten kuvasta ilmenee.

 

Hengenahdistus ja päänsäryt jatkuvat edelleen herra M:llä. Ei taida kuuden litran keuhkoista olla paljon lisähyötyä, kun seikkaillaan 2-3 kilsan korkeuksissa.

 

Suomalaisittain osa tänään näkemistämme kohteista oli vähän pöhköjä. Tripadvisorilla Bear Lakea on kehuttu maasta taivaisiin. Meidän mielestä se oli ihan tavallinen lampi.

 

Korkeammalla sijaitseva Nymph Lake olikin sitten mukavampi tuttavuus - näköala oli huima.

Lunta mutta lämpöä pitkälti yli 20 astetta celsiusta. Outo fiilis ja oudot kuvat...

 

Päivän lopuksi käytiin vähän haikkaamassa Chasm Fallsilla. Nurmilinnusta veden pauhu oli jännää. Hauskinta oli kuitenkin kiipeillä lohkareilla. Joltakulta jäi hattu matkasta.

 

maanantai 13. toukokuuta 2013

Hurmaileva lintu ja hengenahdistusta

Meidän päivä lähti käyntiin lintuhurmiolla. Ei olla koskaan nähty kolibria, mutta nyt bongattiin sellainen omalla parvekkeella. On se pieni ja siro.

 

Päivän toinen kohokohta oli Trail Ridge Road, Amerikan korkein tie, joka sattui olemaan auki jo puurajan yläpuolelle. Ihailtiin maisemia jostakin 3,2 kilometrin korkeudesta.

 

Nurmilinnulla oli hyvin hauskaa metsikössä. Lapsiraukka kun on kasvanut miljoonakaupungissa, jossa pilvenpiirtäjien lisäksi ei ole mitään pinnanmuotoja.

 

 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

And so it begins...

Lensimme eilen Denveriin, josta matka jatkui Estes Parkiin. Maisemat olivat kieltämättä ihan mukavat jo autossa.

Kuva parvekkeltamme, joka on vähän alle 9000 jalan korkeudessa.

Tällä viikolla tule blogipostauksia hueman useammin.

 

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Loma Chicagossa?

Meille on nyt kesällä tulossa aika monta vierasta. Pari lapsiperhettä ja yksi yksinmatkaava ystäväni. Olen yrittänyt pikku hiljaa kerätä listaa asioista, joita chicagonlomalainen saattaisi täällä ollessaan haluta tehdä ja kokea. Täydennyksiä listaan otan mielelläni vastaan.

Aikuisten juttuja (ja joistakin voisivat nauttia varmasti lapsetkin)

Downtown 

- Magnificent Mile & State Street kauppoineen
- Hancock Tower - suosittelen sunnuntain brunssia Signature Roomissa
- Kävely Chicago-joen yli ja sen varrella
- Wendella-risteily joella; arkkitehtuuriaiheinen oli mielenkiintoinen, ja iltojen viiniristeilyjä olen kuullut kehuttavan
- Kävely Millennium Parkiin Beanille, matkalla mukaan Chicago style popcorns

Muuta mielenkiintoista kaupungissa

- Museot (The Field Museum, The Art Institute of Chicago, Museum of Science and Industry...)
- Blues-klubit
- Cubsien peli Wrigley Fieldillä
- Soul food -ravintola on the south side (tämä tuli onneksi testattua ennen kuin muutin kaupunkiin ja opin jotain sen rikostilastoista - suosittelen silti sille, ken uskaltaa)
- Michigan-järven biitsit
- Aamulenkki pitkin Michigan-järven rantoja
- Jokin kaupunginosakeskus downtownin pohjoispuolella, esim Lincoln Square (voit unohtaa olevasi miljoonakaupungissa)

Shoppailut

- Outlet mallit Aurorassa, Pleasant Prairie Wisconsinissa ja Michigan Cityn Lighthouse Indianassa (noin 1,5h ajomatkan päässä kukin)
- Outlet-kaupat TJMaxx, Marshall's, Ross, Nordstrom Rack, DSW (kenkiä)
- Ulta (kosmetiikkaa ja kampaamotuotteita tyyliin Paul Mitchellin 300ml shampoo n. 8 euroa)
- Downtown (kaikkea mahdollista ja mahdotonta)
- Old Orchard Mall Skokiessa (kiva outdoor mall)
- Westfield Mall Schaumburgissa (järkyttävän iso ostoskeskus)

Matkailukohteet parin tunnin säteellä Chicagosta

- Amishit Shipshewanassa, Indianassa (upeita tilkkutöitä ja tosi hyvää kotiruokaa ihme kulttuurin lisäksi)
- Indiana Dunes -ranta Indianassa (hillittömiä hiekkadyynejä ja kiva ranta)
- St. Joseph -rantakaupunki Michiganin puolella (itseltäkin vielä kokematta)
- Lake Geneva -pikkukaupunki Wisconsinissa
- Starved Rock State Park Illinois'sa (varmaan ainokainen pinnanmuotoja tarjoava paikka koko osavaltiossa)

Ja vielä vähän kauempana

- Mississippi-joki tulee vastaan kun tarpeeksi kauan ajaa länteen
- Etelässä löytyy se hevostelijoiden Lexington (KY) ja kantrimuusikoiden Nashville (TN)
- Pohjoisessa törmää suomalaisjuuriin (The UP)
- Idässä... Detroit, anyone? No koillisesta löytyy Niagara noin 10h ajomatkan jälkeen :)

Lapsiperheille (ja lapsenmielisille :)

Kaupungin alueella

- The Shedd Aquarium
- Addler Planetarium
- Navy Pier: maailmanpyörä ja lastenmuseo, täältä löytyy myös tee-oma-karhusi -lelukauppa
- American Girl Palace -kauppa (tytöille ja äideille)
- Lincoln Park Zoo
- Lickety Split Frozen Custard (Edgewater) - huippuherkullisia pehmiksiä ja muita herkkuja taatusti amerikkalaisessa ympäristössä
- Chicago Botanical Gardens (no joo ei ihan kaupungin alueella, vaan melkein tunnin ajomatkan päässä, mutta sieltä löytyy hieno pienoisrautatie)

Matkailukohteet parin tunnin säteellä Chicagosta

- Six Flags -huvipuisto (Wisconsinin rajan tuntumassa)
- Medieval Times (Schaumburgissa) - no joo yleensä isät ja lapsettomat miehet on tästä myös ihan innoissaan
- Legoland (Schaumburgissa)
- Renaissance Fair (Wisconsinin rajan tuntumassa)

Villit kortit kaikenikäisille

- Quad Cities Iowan ja Illinois'n rajalla. Siellä virtaa Mississippi, löytyy kaikkea kasinoista lastenmuseoihin  ja tulisipahan käytyä siellä Iowassakin...

Maisteltavaa - kun kerran tänne asti on päästy

- Chicago dogs (hotdogit nautanakeilla)

- Deep dish pizza (kuvittele suolainen rasvainen piirakka ylösalaisin käännetyillä pizzatäytteillä):
Giordano's, Chino's, Lou Malnati's (viimeinen on paras, Uno/Due -pizzerioita en suosittele vaikka nekin suosittuja ovat)
- Pulled pork sandwiches & Italian Beef -suikaleiksi revittyä pitkään haudutettua lihaa kastikkeineen sämpylän välissä, joidenkin mielestä hyvää, toisten taas ei. Itse olen syönyt hyvää tällä tyylillä vain erään ystäväni tekemänä.

- Kaikki aamupalapaikat noin ylipäänsä, mutta me tiedetään yksi parhaista ;)

- Chicago style -popcornit: cheddar-juustolla maustettuja poppareita samassa pussissa karamellikuorrutteisten kanssa!

- Se jo mainittu soul food siellä soutsidella...




Pidätän oikeuden listan päivittämisseen ilman erillistä ilmoitusta!


perjantai 3. toukokuuta 2013

Viikko sitten lauantaiaamuna

Oh someone's hijacked my blog!

Well well, tässä sitä nyt sitten harjoitellaan Blogsya. Nöyrä kiitos, herra M.

Niin siitä viime lauantaiaamusta. Herra M oli ihan poissa tästä maailmasta (opiskelun syövereissä siis, sen nukkumavuoro olisi vasta seuraavana aamuna), joten me touhusimme kaksin Nurmilinnun kanssa.

Gettin ready...

Aamupalan jälkeen suuntasimme ulos kirkkaaseen kevätpäivään. Olin perjantaina huomannut kadunkulmaan ilmestyneen kyltin garage salesta eli autotallikirppiksestä. Sinnepä siis ensin!

Tämän sängynrungon olisin varmaan ostanut heti Nurmilinnulle kunnostettavaksi, jos asuisimme täällä pysyvästi.
Tästäkin tulisi tuunaamalla iihana...
Myyjän tyttöystävän taidetta.
Hmm... alttoklarinetti? Vai -oboe?
Hintalaput on aina niitä kaikista kiinnostavimpia.
Kevät on vihdoin täällä!

 

Matkalla kurkistimme vielä omalle takapihallemme.

Pitäisiköhän kaivaa tämä maasta ja yrittää saada se kukkimaan jouluksi?
Aikookohan kukaan yliopistolta siivota täällä tänä keväänä?
 

Ja sitten pääsimme naapurikirkon esikoulun vuotuiselle pannukakkuaamiaiselle!


 
Yllättävää kyllä, nämä herkut eivät juurikaan maistuneet Nurmilinnulle, vaikka käsi kuvassa antaakin toisin olettaa.
Täällä oli nimittäin jotain paljon kiinnostavampaa.
Earth Dayn kunniaksi lapset saivat tiaiteilla itselleen oman kauppakassin.
Eiks oo hiano?
 

Sitten oli taas aika jatkaa matkaa. Leikkipuistoon siis. Matkalla ihmettelimme vihdoin viimein saapunutta kevättä.


 

Ja koska ruoka-aika kolkutteli jo tämän äidin mielessä, päädyimme sille karulle leikkipaikalle. Mutta Nurmilintua se ei tuntunut haittaavan. Jee uusia kiipeilykohteita!

Sitten kamerastani loppui akku. Voitte siis kuvitella loppupäivän :)