perjantai 8. syyskuuta 2017

Tribuutti Mosselle

Hetkinen sitten pyörähti käyntiin neljäs vuotemme Skotlannissa. Neljäs! Koulutaipaleensa elokuussa aloittanut pikku neitimme on asunut täällä tuulien pieksämällä saarella kauemmin kuin missään muualla elämänsä aikana. Tämä on hänelle yhtä kuin koti. Ja tavallaan se on sitä myös meille aikuisillekin, vaikkakaan ei aivan samanlaisessa merkityksessä.

Viime vuodet ovat olleet varsinkin itselleni vaikeita - Skotlannin komennus ei ole ollut se elämäni seikkailuista mieluisin. Nyt lopun alkaessa häämöttää jossakin horisontin rajan läheisyydessä huomaan ajattelevani monia tähän paikkaan liittyviä asioita hellällä kiitollisuudella. Kuten vaikkapa kauan kärsinyttä autoamme.

Ah kauneutta!

Haluaisin suojella luontoa, ja nostan henkistä hattuani kaikille heille, jotka tässä maailmassa ovat valinneet pärjätä ilman autoa. Valitettavasti itselläni eivät ole rahkeet autottomuuteen riittäneet kuin hetkellisesti - vuodeksi Chicagossa (haa tästä olen jopa vähän ylpeä, autotta Amerikassa!!) ja noin puoleksi vuodeksi täällä Skotlannissa. Ja sitten Mosse saapui perheeseen.

Emme käytä 2000-luvun alun Mazda 6 paljonkaan - jaammekin sen toisen perheen kanssa. (Tämä ehkä on se meidän ekotekomme, vaikka pienhiukkasia kylvävällä diesel-nokivasaralla ajelemmekin.) Silti sen pelkkä olemassaolo on minulle voimaannuttava asia. Pääsen halutessani pois tästä pienestä kaupungista. Minun ei tarvitse aina varata ylimääräistä puolta tuntia tyttäreni kouluun viemiseen tai sieltä hakemiseen, tai pohtia bussiaikatauluja ja niiden yhteensopimisia, jos meillä on asiaa johonkin isompaan kaupunkiin. Olemme päässeet näkemään niin ylämaita kuin ihmeellisiä aikataskuja Englannin Yorkshire Dalesissakin. Ja minä osaan ajaa sillä täällä. Vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Ooh!

Isle of Skye

The Yorkshire Dales. Photo credit herra T.

The Yorkshire Dales. Photo credit herra T.

Mosse (herra M:n ja tyttäremme antama nimi poloiselle vanhukselle) on auttanut minua sopeutumaan asukiksi tänne pohjoiseen. Voimaannuttanut jopa - minähän lähestulkoon kurvailen kapoisilla maalaisteillä lähemmäs satanen lasissa niin kuin paikalliset ikään ja manailen itsekseni kovaan ääneen turisteiksi haukkumiani autoilijoita, jotka samoilla teillä körröttelevät kuuttakymppiä ja hidastavat siitä neljäänkymppiin joka ikisessä piskuisessakin kaarteessa. Että mitä ne täällä oikein edes ajelevat jos kerta eivät oikeasti uskalla, niiinh!

Koko omistussuhteemme ajan Mosse on oikeastaan elänyt jo jatkoajalla. Sen mittarissa on yli 170 000 mailia, mutta ilmeisesti todellinen kertymä on jopa yli 300 000 mailia. Joku on vähän pyörittänyt mittaria jossakin vaiheessa... 


Jonkin verran sitä olemme joka vuosi joutuneet korjaamaan, mutta £300 hankintahintaan suhteutettuna ostos on osoittautunut erittäinkin oivalliseksi, sillä samat korjaukset olisi saattanut joutua tekemään useamman tonninkin kustantaneelle menopelille. Ja vain kerran se on varsinaisesti jättänyt meidät tienposkeen lehmiä ihailemaan jonnekin ylämaiden alarinteille, kun meni mokoma molemmat vasemman puolen renkaat puhki keskellä tietä vastaantullutta autoa väistettäessä (täällä ei tunneta käsitettä piennar, vaan tie saattaa loppua vanhaan terävään kivetykseen, tai vaikka puska-aitaan). Toisella kerralla olimme oikeasti ylhäällä ylämailla, kun käsijarru hirtti kiinni. Siitä selvittiin, kun leikittiin vähän aikaa löylynheittoa jarrulevykiukaalle ja kotona toimitettiin vanhus huoltoon. Faceliftilla pötkittiin eteenpäin vuosi, ja nyt yli puoli vuotta olemme käyttäneet autoa, jonka olemme teeskennelleet olevan ilman käsijarrua.





Ruoste on rouskuttanut Mossen pintaa jo hyvän aikaa, ja sisältä se haisee lämpimän kesäpäivän jäljiltä aivan siltä, kuin sitä olisi käytetty säännöllisesti kuskaamaan teini-ikäisiä jalkapalloilijapoikia treeneistä kotiin. Mutta me otamme Mossen Mossena, eikä Wunderbaumista ole tarvinnut edes keskustella. Viimeisten kuukausien aikana autopahasta on alkanut kuulua jos jonkinlaista kitinää ja klonketta vähän sieltä sun täältä hirttävän käsijarrun lisäksi. Niinpä tässä kaikki jännitämme, kestääkö vanhus määräpäiväänsä marraskuun loppuun, jolloin se pääsee lepoon autojen hautausmaalle. Kiitos, Mosse joka tapauksessa, olet enemmän kuin osasi tehnyt, hintasi haukkunut.