Äiti tyttären silmin

Eräänä aamuna... (ehkä, nuo pyjamapöksyt on toiset mun kotoiluhousuista eli kun ne ei ole pesussa, asun niissä päivät pääksytysten)

Ensin se ilmeilee höpsösti.

Ehkä se myös yrittää poseerata...?

No sit se TAAS jatkaa omia hommiaan. Hei äiti tuu leikkimään!

Kaksin junamatkalla

Pahoitteluni myöhäisestä vastaamisesta edellisen postauksen kommentteihin. Pienenä puolusteluna kerrottakoon, että tein elämäni ensimmäisen pitkän retken kaksin tyttöni kanssa. Ja selvisin hengissä siitä teille raportoimaankin :P Meidän perheessämme kun minä olen aina ollut se arkajalka, joka ei juuri uskalla yksin lapsen kanssa seikkailla, ja herra M se tuhattaituri, johon on hyvä turvata kaikessa. Niin vaipan- kuin lampunvaihdossakin. Nyt siis jätin tukipylvääni opiskelemaan tehostetusti (lue sairastamaan poskiontelotulehdusta JA opiskelemaan tehostetusti) ja pakkasin niin omani kuin Nurmilinnunkin tavarat ja itse Nurmilinnun kyytiin, hyppäsin bussiin, ajoin sillä juna-asemalle, ja täten aloitin viiden tunnin reissun halki Skotlannin ja Englannin itärannikon kohti Sheffieldiä, Peak Districtin laaksokaupunkia ja tätini vieraanvaraista residenssiä. Pienen sopivan lisämausteen soppaan toi Nurmilinnulle edellisenä päivänä noussut kuume (jeps, me ollaan sairastettu jotain viisi viikkoa putkeen koko perhe on-off).

Tähtiä reissusta voin jakaa niin Nurmilinnulle (she was a star), kanssamatkustajille, konduktööreille kuin itsellenikin. Tässä järjestyksessä suurin piirtein. 

Ensin neiti. Hän oli matkasta innoissaan, eikä antanut edes kuumeen häiritä. Ei siis myöskään nukkunut, kun olisihan se matka jäänyt siltä osin kokematta! Bongasimme ikkunasta tuulimyllyjä (eli tuulivoimaloita), luimme, leikimme, väritimme, söimme, juttelimme, vähän iPadeilimmekin - mutta vain vähän. Menomatkalla ehkä puoli tuntia, paluumatkalla tunti-puolitoista.

Paluumatkalla saimme vielä nauttia ykkösluokan ylellisyyksistä.

Sitten kanssamatkustajat. Mennessä meillä oli yksi junanvaihto, tullessa kaksi. Minulla oli iso reppu selässä, vähän pelokas tyttönen kantorepussa etupuolella, iso matkalaukku ja tyttösen pikkureppu kädessä. Aina löytyi joku nostamaan matkalaukun junaan/junasta, kerran jopa viemään sen toiseen päähän vaunua säilytykseen, kun lähipäätymme oli tupaten täynnä. Ja ilman että olisin kertaakaan edes pyytänyt apua!

Sitten konduktöörit. Kaikki huomioivat Nurmilinnun. Ihan kaikki. Vaikka heillä ei edes ollut erillisiä lastenlippuja antaa. Milloin hän oli madam, milloin piirrettiin matkalippuun hymynaama. Edinburghin asemalla olimme hetken ihan pihalla jatkoyhteyden kanssa, ja ihan vain ohikulkeva konnari opasti ja neuvoi oikeaan. Vau.

Edinburghin linna

Sitten minä. Paras viimeiseksi, heheh. Jaksoin viihdyttää pientä yhteensä kymmenen tuntia. Ja vaikka siitä noin kaksi tuntia yhteensä voidaan vähentää iPadin ohjelmien ja pelien laskuun, on saavutus silti minulle itselleni saavutus. En menettänyt hermojani, en joutunut pinnistelemään oman jaksamiseni kanssa. Mutta jaa, suurin kiitos siitä kyllä menee sille ensimmäiselle tähdelle eli Nurmilinnulle. Niin mukavan matkaseuralaisen kanssa oli minunkin helppoa olla mukava. Yhden pienen viihdykevinkin löysin sattumalta ennen matkaa, ja se toimi sen verran kivasti, että kerronpa teillekin. Tosin varmaan kaikki tottuneet matkaajat ovat tämän jo keksineetkin...

Mutta siis, otetaan pieni pussukka tai penaali. Etsitään sinne sopivia pieniä arkisia tavaroita: tulitikku, kakkukynttilä, kumi, pieni lelu, puuhelmi, nappi, korkki, mitä nyt sattuu sopivasti löytymään. Pannaan pussukka tiukasti kiinni, ja kaivetaan sopivassa kohtaa reissua esille. Pussukalla esineineen voi sitten leikkiä mitä vain lapsen kehitystasosta ja mielenkiinnosta riippuen. Me aloitimme niin, että Nurmilintu sai poimia pussista esineen sokkona yksi kerrallaan ja kertoi sitten, mikä esine on ja mihin sitä yleensä käytetään tai mitä olemme sillä kotona joskus tehneet. Vähän isommalle sopisi varmasti esineen tunnistus silmät kiinni tunnustelemalla.

Sitten Nurmilintu kehitteli esineillä jotain ihan omia hommiaan (kolmevuotiaskin innostuu siis vielä kaikesta sellaisestakin, mikä ei oikeasti ole lelua nähnytkään), ja lopuksi pelasimme kim-peliä vähän soveltaen, eli otin aina yhden esineen pöydältä pois ja Nurmilinnun piti keksiä, mikä oli hävinnyt. Vielä ei ihan keskittymiskyky riittänyt hänellä esineiden mieleenpainamiseen, mutta pian hän keksi äidin antamien vinkkien hauskuuden ja merkityksen. Luulen, että tämä pussukka jää käyttöön pitemmäksikin aikaa, ja kehittelen pelejä lisää. Uusia vinkkejä otan siis mielelläni vastaan!

Sheffield toivotti meidät tervetulleiksi upealla auringonlaskulla.

Sheffieldissä parasta oli tätini ja hänen miehensä kanssa olemisen lisäksi kukkuloiden lumi. Voi sitä iloa, riemua, innostusta ja loputonta hassuttelua, kun Nurmilintu pääsi telmimään keskelle nummea juuri ja juuri hänet kontallaan kannattelevalle lumelle. Famous grouset vain lehahtelivat lentoon ja kurnuttelivat ympärillä, kun meidän neitokaisemme iloitsi lumesta. Sen on pakko olla geeneissä se.

Tuonne ylös kiviselle harjanteelle tarvoimme.

Varpu käteen ja sitten menoksi. Ilmainen seikkailumaa!

Pöksyt märkinä lumileikeistä oli aika lähteä lounaalle.

Tämän söpömpää maitopulloa ei olekaan tullut vastaan. Vanha koulumaitopullo!

Translation: Nurmilintu and I took the train to Sheffield and back. We are all still alive - thanks to Nurmilintu, the fellow passengers, train conductors, and me :D.

Joulukertomus

Ikkunalaudallemme on muuttanut tällainen joukkio. Joulukertomus, Nativity. Syy, miksi juhlin joulua.

Nurmilintu sai eläytyä tänään tähän kertomukseen eräässä kirkossa kokoontuvan perhekerhon joulujuhlassa. Pikku enkeli joulukertomuksessa :). Minä ilmoitan teille suuren ilon...

Translation: It is all about Nativity.

Enkeli ja tähti

Olen maailman surkein askartelija. Kaikki askarteluihmisyyteen tarvittava puuttuu: ideat, into, taidot, kärsivällisyys... Mitä niitä nyt on. Nurmilinnulle osaan tarjota paperin ja kynät, vesivärit, muovailuvahan. Kerran teimme jopa taikataikinaa ja tyttönen leikkii vieläkin omatekemillä kekseillään kestiten meitä kahvikutsuilla. Tai nykyään leikki on usein nimeltään "tea party" :). Itse osaan piirtää jotain etäisesti autoa, pupua, kissaa ja kukkaa muistuttavaa. Siinäpä se.

Siksipä olen niiiiin iloinen ja kiitollinen täällä olevista, eri kirkoissa viikottain pidettävistä toddler groupeista (hmmm ehkä perhekerho suomeksi?), joissa osaavat ihmiset ovat ideoineet, innostuneet, suunnitelleet ja organisoineet askarteluja pikkuisille. Eikös nämäkin ole vallan hellyttäviä, ihania jouluaiheisia juttuja? (Että enkeli käsistä, kuka kumma sellaisenkin on keksinyt?!?) Ihanaa viikonloppua!

Translation: An Angel and A Star. Thanks to a toddler group, not me!

Kolme vuotta

Nurmilintu täytti tänään kolme vuotta.

Minun pikkuiseni. Edelleenkin. Ja kuitenkin jo niin iso.

Kaksi vuotta neljä kuukautta hän kasvoi keskellä uuden maailman miljoonakaupunkia. Piti pilvenpiirtäjiä normaaleina, tunsi lähiaamiaiskahvilan. Rakasti Starbucksin juomien maitovaahtoja. 

Kahdeksan kuukautta hän ennätti tutustua toisen passinsa maahan, moderniin mutta niin kovin syrjäiseen. Kävellä metsässä, haistella järvien tuoksua. Ihmetellä puhumattomia ja tervehdyksiä kuulemattomia ihmisiä. Nauttia parvesta iloisia lapsiystäviä. Viipyä rakastavien isovanhempien sylissä.

Sitten hän vaihtoi taas maata. Tuuliselle saarelle, keskelle suurta merta. Pieneen parinkymmenen tuhannen ihmisen ikivanhaan kaupunkiin, jossa yliopistokin on seissyt vankkana jo viimeiset 600 vuotta. Täällä on jotain tuttua molemmista hänen aiemmista maailmoistaan, mutta silti kaikki taas kerran niin omanlaistaan. Minun pieni urhea tyttöseni.

Tänään kävimme herkuttelemassa italialaisella jäätelöllä. Sekin hyvin historiallinen paikka. Nyt meillekin - ehkäpä synttärijäätelöstä tulee traditio. Uusiin seikkailuihin alamme ainakin olla valmiit, come what may!

Translation: Nurmilintu turned three today. And this is the third country she has lived in since she was born. Time to celebrate with some Italian ice cream. Our brave little girl!

Järjestystä elämään

Huoh! Nyt, liki kolmen kuukauden Suomessa olon jälkeen voin vihdoin sanoa alkavani taas pikku hiljaa kotiutumaan. Samalla, kun kodissamme esineet alkavat löytää paikkaansa, oman pääkoppanikin sisäinen kaaos tuntuu alkavan osoittaa järjestäytymisen merkkejä. Monia asioita on tullut pyöriteltyä mielessä ihan Suomi-USA -vertailunakin, mutta niiden jäsentäminen fiksuksi postaukseksi odottelee vielä hieman selväjärkisempiä päiviä. Meanwhile, ajattelin esitellä teille uusvanhaa kotiamme. Mehän siis muutimme takaisin pankin omistamaan hulppeaan 53,5 neliön kaksioomme (jenkit kuolisivat varmasti jo pelkästä ajatuksesta). Mutta koska meitä palasikin kahden sijasta kolme, meni kotijärjestyskin vähän uusiksi. Tänään pääsette kurkistamaan Nurmilinnun sviittiin, joku toinen päivä esittelen sitten keittiön, kodinhoitohuoneen, kylppärin, saunan, makuuhuoneemme, ruokailuhuoneemme, olohuoneemme, vaatehuoneen ja eteisen ;) (Ja kuvat ovat taaaas valitettavasti kiireessä puhelimella napsittuja JA voisin vannoa, että tämä pahuksen tablettisovellus huonontaa niitä entisestään.)

 

 

Nurmilintunen pitää siis majaansa entisessä makuuhuoneessamme. Pinnoille ei tarvinnut tehdä mitään (tai no, verholauta kyllä pitäisi maalata valkoiseksi), tekstiileillä tästä tuli pienen lintuprinsessan huone.

 

 

Niin se verholauta. Ja vanhat ruskeat sälekaihtimet pitäisi poistaa, tilalle etsiä valkoinen pimennysverho. Patterin edusta odottaa lasten pöytää, jota yritän metsästää käytettynä, ja pieni hyllykkö söpöä pastellimaalia pintaansa. Vaan on jotain saavutettukin, vai mitäs tuumaatte matosta?

 

 

Tein sen ihan itse ontelokuteesta. Se on meidän mielestä aika kiva.

 

 

 

Pienelle pieni naulakko. Perhonen oikealla on Nurmilinnun tärkeä muisto Yhdysvalloista. Anteeksi, Butterfly.

 

 

 

Kuvat seinällä ovat kaukaiselta Malesian-matkaltamme. Ehkä niitä pitäisi päivittää, mutta onpahan jotain sentään seinällä.

 

 

 

 

Herra M:n rakennusteknisiä saavutuksia niin keskellä kuin kummallakin sivulla.

To be continued...

 

 

Paluu, osa 3

Uhuh, paluupäivitykset jäivät totaalisesti kahden viikon kuraankuollutkuttuflunssan jalkoihin, mutta nyt elämä alkaa taas voittaa, joten ehkä tämäkin blogi hiippailee hitaanlaisesti lähemmäs reaaliaikaa. Sitä odotellessa vielä muutamia tunnelmakuvia kotoa lähtömme jälkeisestä järjestyksessään viidennestä majapaikastamme, eli vanhasta nykyisestä kodistamme Suomen Turussa, täl puol jokke.

 

Saavuimme Turkuun tammikuun kolmanneksi viikoksi. Ja yhä vieläkin on kovasti sellainen olo, että se oma koti jäi sinne Chicagoon... Tästä kuvasta on onneksi menty jo paljon eteenpäin, mutta yhä vieläkään meillä ei ole esim. ruokapöytää ja Nurmilinnun sänkyä odotellaan vielä saapuvaksi merimatkaltaan. Chicagon koti ehti kaikkine puutteineenkin tulla kodiksi. Jokaisella esineellä oli paikkansa, ja nyt täällä mikään ei tunnu löytävän paikkaansa... Minulla on koti-ikävä.

 

 

Ennen flunssaa olin vielä suhteellisen elävän kirjoissa. Iloa löytyi mm. kaupasta löytyneistä lähes amerikkalaisen veroisista kaurahiutaleista.

 

 

Eikä tuo saaristokaan mikään miinus ole!

 

 

Täytin siinä tohinassa taas vuosiakin, huoh. Herra M ja Nurmilintu kävivät vähän kaupoilla:

 

 

Tämä päivänsankari alkoi vain olla jo aika kuollutta kamaa. Muuttaminen on kamalaa.

 

 

Pakkanen tuntui sentään hyvältä. Ja voi mitä luksusta onkaan lämmittää auto! Tästä piti ihan ottaa Instagram-kuva Ameriikan-ystäviä varten.

 

 

Nurmilinnun kanssa päästiin muutaman kerran ulos ennen kuin flunssa otti selkävoiton. Tästä se sitten lähti, tämä Suomi-elämä.

 

Paluu, osa 2

Sekalaisia tunnelmia, huonolaatuisia kuvia, palanen kaoottista elämäämme kuitenkin.

Se oli joulukuun 30. päivä, kun saavuimme lämpöiseen Suomeen. Poistuimme Chicagosta ihan viime tipassa varmaankin, Polar Vortex taisi sujuvasti sekoittaa lennot ja kaupungin elämän heti lähtöämme seuranneena päivänä.

Pakkohan sitä oli turistia esittää!

Otimme uuden vuoden vastaan Helsingissä. Ihmettelimme mm. piskuisia talouspaperirullia ("Onko tämä ihan oikeasti normaalikokoinen?"), jet lagin kamaluutta (valvoimme joka yö parisen tuntia aamuyöstä ties kuinka pitkään) ja ulkona asianmukaisesti puettuja leikkiviä lapsia. Siis kato hei ne ihan oikeasti leikkii ulkona +7 Celsius-asteessa JA kunnon ulkovaatteissa!

Helsingistä ajoimme parin päivän huilaamisen jälkeen vanhoille kotikonnuillemme Keski-Suomeen. Kuusi matkalaukkuamme nuokkuivat matkassa peräkärryssä, me muut parhaamme mukaan autossa. Nurmilintu otti tämänkin matkan ihailtavan lunkisti. Meidän reissubabymme. Tori.fi:stä vielä Jenkeistä käsin ostamamme turvaistuin osoittautui loistolöydöksi. Kaikkea sitä onkin lapsellisena muistettava ja hoidettava, vaikka sitten tuhansien kilometrien päästä.

Tahvonkainen oli yhtä suloinen kuin aina ennenkin.

Ja isieni ikimetsä vailla vertaansa, vaikka ne Pohjois-Kalifornian punapuutkin tuli nähtyä.

Pappa ja Nurmilintu

Suomen keskitalven pimeys yllätti myös. Tässä kuvassa kello on n. 8.45 aamulla:

Lämpöinen leivinuuni on aikas eksoottinen myöskin.

Ja mainitsinko jo sen jet lagin?

To be continued...