Kaksin junamatkalla

Pahoitteluni myöhäisestä vastaamisesta edellisen postauksen kommentteihin. Pienenä puolusteluna kerrottakoon, että tein elämäni ensimmäisen pitkän retken kaksin tyttöni kanssa. Ja selvisin hengissä siitä teille raportoimaankin :P Meidän perheessämme kun minä olen aina ollut se arkajalka, joka ei juuri uskalla yksin lapsen kanssa seikkailla, ja herra M se tuhattaituri, johon on hyvä turvata kaikessa. Niin vaipan- kuin lampunvaihdossakin. Nyt siis jätin tukipylvääni opiskelemaan tehostetusti (lue sairastamaan poskiontelotulehdusta JA opiskelemaan tehostetusti) ja pakkasin niin omani kuin Nurmilinnunkin tavarat ja itse Nurmilinnun kyytiin, hyppäsin bussiin, ajoin sillä juna-asemalle, ja täten aloitin viiden tunnin reissun halki Skotlannin ja Englannin itärannikon kohti Sheffieldiä, Peak Districtin laaksokaupunkia ja tätini vieraanvaraista residenssiä. Pienen sopivan lisämausteen soppaan toi Nurmilinnulle edellisenä päivänä noussut kuume (jeps, me ollaan sairastettu jotain viisi viikkoa putkeen koko perhe on-off).

Tähtiä reissusta voin jakaa niin Nurmilinnulle (she was a star), kanssamatkustajille, konduktööreille kuin itsellenikin. Tässä järjestyksessä suurin piirtein. 

Ensin neiti. Hän oli matkasta innoissaan, eikä antanut edes kuumeen häiritä. Ei siis myöskään nukkunut, kun olisihan se matka jäänyt siltä osin kokematta! Bongasimme ikkunasta tuulimyllyjä (eli tuulivoimaloita), luimme, leikimme, väritimme, söimme, juttelimme, vähän iPadeilimmekin - mutta vain vähän. Menomatkalla ehkä puoli tuntia, paluumatkalla tunti-puolitoista.

Paluumatkalla saimme vielä nauttia ykkösluokan ylellisyyksistä.

Sitten kanssamatkustajat. Mennessä meillä oli yksi junanvaihto, tullessa kaksi. Minulla oli iso reppu selässä, vähän pelokas tyttönen kantorepussa etupuolella, iso matkalaukku ja tyttösen pikkureppu kädessä. Aina löytyi joku nostamaan matkalaukun junaan/junasta, kerran jopa viemään sen toiseen päähän vaunua säilytykseen, kun lähipäätymme oli tupaten täynnä. Ja ilman että olisin kertaakaan edes pyytänyt apua!

Sitten konduktöörit. Kaikki huomioivat Nurmilinnun. Ihan kaikki. Vaikka heillä ei edes ollut erillisiä lastenlippuja antaa. Milloin hän oli madam, milloin piirrettiin matkalippuun hymynaama. Edinburghin asemalla olimme hetken ihan pihalla jatkoyhteyden kanssa, ja ihan vain ohikulkeva konnari opasti ja neuvoi oikeaan. Vau.

Edinburghin linna

Sitten minä. Paras viimeiseksi, heheh. Jaksoin viihdyttää pientä yhteensä kymmenen tuntia. Ja vaikka siitä noin kaksi tuntia yhteensä voidaan vähentää iPadin ohjelmien ja pelien laskuun, on saavutus silti minulle itselleni saavutus. En menettänyt hermojani, en joutunut pinnistelemään oman jaksamiseni kanssa. Mutta jaa, suurin kiitos siitä kyllä menee sille ensimmäiselle tähdelle eli Nurmilinnulle. Niin mukavan matkaseuralaisen kanssa oli minunkin helppoa olla mukava. Yhden pienen viihdykevinkin löysin sattumalta ennen matkaa, ja se toimi sen verran kivasti, että kerronpa teillekin. Tosin varmaan kaikki tottuneet matkaajat ovat tämän jo keksineetkin...

Mutta siis, otetaan pieni pussukka tai penaali. Etsitään sinne sopivia pieniä arkisia tavaroita: tulitikku, kakkukynttilä, kumi, pieni lelu, puuhelmi, nappi, korkki, mitä nyt sattuu sopivasti löytymään. Pannaan pussukka tiukasti kiinni, ja kaivetaan sopivassa kohtaa reissua esille. Pussukalla esineineen voi sitten leikkiä mitä vain lapsen kehitystasosta ja mielenkiinnosta riippuen. Me aloitimme niin, että Nurmilintu sai poimia pussista esineen sokkona yksi kerrallaan ja kertoi sitten, mikä esine on ja mihin sitä yleensä käytetään tai mitä olemme sillä kotona joskus tehneet. Vähän isommalle sopisi varmasti esineen tunnistus silmät kiinni tunnustelemalla.

Sitten Nurmilintu kehitteli esineillä jotain ihan omia hommiaan (kolmevuotiaskin innostuu siis vielä kaikesta sellaisestakin, mikä ei oikeasti ole lelua nähnytkään), ja lopuksi pelasimme kim-peliä vähän soveltaen, eli otin aina yhden esineen pöydältä pois ja Nurmilinnun piti keksiä, mikä oli hävinnyt. Vielä ei ihan keskittymiskyky riittänyt hänellä esineiden mieleenpainamiseen, mutta pian hän keksi äidin antamien vinkkien hauskuuden ja merkityksen. Luulen, että tämä pussukka jää käyttöön pitemmäksikin aikaa, ja kehittelen pelejä lisää. Uusia vinkkejä otan siis mielelläni vastaan!

Sheffield toivotti meidät tervetulleiksi upealla auringonlaskulla.

Sheffieldissä parasta oli tätini ja hänen miehensä kanssa olemisen lisäksi kukkuloiden lumi. Voi sitä iloa, riemua, innostusta ja loputonta hassuttelua, kun Nurmilintu pääsi telmimään keskelle nummea juuri ja juuri hänet kontallaan kannattelevalle lumelle. Famous grouset vain lehahtelivat lentoon ja kurnuttelivat ympärillä, kun meidän neitokaisemme iloitsi lumesta. Sen on pakko olla geeneissä se.

Tuonne ylös kiviselle harjanteelle tarvoimme.

Varpu käteen ja sitten menoksi. Ilmainen seikkailumaa!

Pöksyt märkinä lumileikeistä oli aika lähteä lounaalle.

Tämän söpömpää maitopulloa ei olekaan tullut vastaan. Vanha koulumaitopullo!

Translation: Nurmilintu and I took the train to Sheffield and back. We are all still alive - thanks to Nurmilintu, the fellow passengers, train conductors, and me :D.