Tonttu

Vaan onko se tytär vai äiti, joka alkukesästä aleshoppaillessaan mukamas fiksusti ajatteli, että kyllähän se Nurmilintu syksyllä lähellä 1-vuotispäiväänsä jo 80 cm lähentelee. Huoh. Meillä ollaan pieniä (paitsi herra M).

Valmista

Vähän myöhässä tosin, sillä vihdoin viimein ovat täälläkin ilmat viilenneet. Nyt onkin kova kiire saada Nurmilinnulle lämpöisiä neulomuksia aikaiseksi. Mitähän talvi tuo tullessaan? Millainen on seuraava elämäni vuosi? Missä olemme kahden vuoden kuluttua? 

Onneksi on kuppi teetä, lämmin villatakki yllä ja uusi projekti puikoilla. Tässä hetkessä on hyvä olla. Ihan näin vaan.

Sokkokokkausta ja pelastava jämäenkeli

En aio jämähtää näihin ruokapostauksiin, mutta on ihan pakko vielä jakaa teille eilinen kokkailukokeiluni. Se nimittäin alkoi lupaavasti, näytti (ja maistui) erittäin pahalta prosessin keskivaiheilla ja ihmeellisesti taipui hyvänmakuiseksi pöperöksi loppumetreillä. Siis kuinka?

No, olin taas päättänyt valmistaa jotakin suht terveellistä, helppoa ja yksinkertaista jääkaapista löytyvistä jämäaineksista. Kaivoin esiin kolme porkkanaa, kaksi perunaa, kaksi en-tiedä-mitä (ostin ne mukamas juurisellerinä, mutta ilmeisesti hommasinkin kyssäkaalia tai jotain outoa lantun makuista ei-lanttua - minä siis luulin osaavani vihannekset juu), pari kevätsipulia varsineen, punasipulin jämät ja yhden valkosipulin kynnen. Paloittelin kaikki vihannekset ja lykkäsin ne laakerinlehden ja suolan kanssa veteen kiehumaan. Sosekeittoa, sehän on aina hyvää!

Juu'u. Soseutin kypsät vihannekset ja maistoin... ja tiesin samantien olevani pulassa. Keitto maistui todella vahvasti lantulta (vaikka siinä ei siis käsittääkseni ollut ainakaan suomalaista rotua olevaa lanttua), ja herra M  i n h o a a  lanttua. Varsinkin soseena eli lanttulaatikossa. Pyysin arasti häntäkin sitten vielä maistamaan, ja tuomio oli tyly: tämähän maistuu lanttulaatikolta?!

"Jaa että tästä pitäisi saada syötävää kumminkin jotta nyt edes vähän saataisin vihannestakin taas pöytään. Mitäs sieltä jääkaapista vielä löytyisikään? Porkkanan kanssahan käy inkivääri, ja tuo juurenpätkä taitaa olla vielä hengissä - sitä raasteena sekaan. Ja kasvisliemikuutio." No maku kyllä vähän muuttui, mutta siltikin se oli edelleen lanttuisen bland (kokki Ramseyn lempparisana vissiin) vienolla pistäväninkiväärisellä lisäaromilla. "Höh ja apua! Mutta hei, makeus voisi auttaa? Mitäs siihen voisi laittaa... sokeria, hunajaa, vaahterasiirappia? Eeh, jääkaapissa on omenasoseen jämät viimeviikkoisesta kakkuoperaatiosta, laitanpas sen sinne niin pysyy tämä kasvikuntaedustus mallikelpoisena!"

Ja niinhän siinä kävi, että omenasose teki ihmeitä, tainnutti lanttuisuuden ja taittoi inkiväärin hienoaromiseksi mausteeksi vain. Vielä loraus kermaa (sekin jämiä siitä kakusta) ja herra M jopa kehui keittoa! Ohoh. Luulen kyllä, että jatkossa turvaudun enemmän niihin resepteihin ja jätän tällaiset kokeilut herra M:n bravuureiksi.

Ihan kasvislinjalle emme muuten keiton kanssa kumminkaan päässeet, vaan paistoimme pannulla cheddarmakkaraa keittoa tukevoittamaan. Kasvissyöjät varmaan voisivat paistaa jotakin oikein hyvää leipää?

Synttärikakkua ameriikkalaisella kuorrutteella

Herra M vanheni taas, mokoma. Päätin olla oikein kultainen ja tehdä hänen lempikakkuaan, hääkakkunammekin ollutta rommi-omena-suklaakakkua. Koristelu ei ole parhaita taitojani, ja kuorrutettakin tuli vähän liian vähän, mutta hyvää tämä oli. Kukat sain minä :)

Yleensä olen tätä kakkua tehdessäni käyttänyt kuorrutuksena suklaaganachea, mutta nyt täällä herkkujen luvatussa maassa ollessamme päätin kokeilla, miltä periamerikkalainen chocolate buttercream -kuorrutus kakun kanssa maistuisi. Ja maistuihan se. Makiaa mutta todella hyvää myös, ja tervetullut lisä kakunkuorrutteisiin, jotka ainakin blogien perusteella tuntuvat jämähtäneen Suomessa kermavaahtoon, marsipaaniin, sokerimassaan ja perinteisiin kinuski- ja suklaakuorrutteisiin. Suosittelen siis kokeilemaan, mutta älkää tämän kanssa tehkö täytteestä hirmu makeaa! Niin ja antakaa kakun maustua hyvin jääkaapissa ennen tarjoilua, mielellään yön yli.

Kakkupohja:

Jokin suklainen kakkupohja, tähän on minulla Suomessa alkuperäinen reseptikin jossakin, mutta nyt käytin Kinuskikissan mehevää suklaakakkupohjaa.

Kostutus:

Yhteensä 1 1/4 dl omenamehun ja rommin sekoitusta. Itse käytin Bacardia, ja sitä taisi olla n. 1/2 dl.

Täyte:

Omenasosetta (ei hilloa, tulee liian makeaa helposti). Lisäsin myös kermavaahtoa, mutta se ei jotenkin tuntunut toimivan, pelkkä omppu olisi ehkä sittenkin ollut parempi.

Kuorrutus: Chocolate Buttercream Frosting (tein tästä puolikkaan annoksen, ja se melkein riitti...)

1 kuppi (225g) pehmeää voita (ei sulanutta!)

3 1/2 kuppia tomusokeria

1/2 kuppia kaakaojauhetta

2 tl vaniljaesanssia tai 1 tl manteliesanssia

4 rkl maitoa tai kermaa

Vaahdota voi ja lisää vaahtoon hiljaisella teholla vatkaten sokeri ja kaakaojauhe, sitten valitsemasi makuesanssi (voit myös käyttää vaniljasokeria tai jättää kokonaan käyttämättä) ja maito/kerma. Kuorrutusta voi säilyttää myös jääkaapissa kannellisessa astiassa.

Kasvisruokaa

Kerroin vähän aikaa sitten kodin ruokahuolto-ongelmastani. Sain siitä pontta peräti reilun viikon ajaksi, ja meillä olikin ihan kivasti ruokaa pöydässä (mm. loppumaton kattilallinen valkoista chiliä, mutta reseptiä pukkaa vasta kun saan tutuilta paremman version). Nyt taas on ajatuskapasiteettia tullut laitettua muihin asioihin, ja huomaan, että taas pitäisi suunnitella. Ennen siihen puuhaan ryhtymistäni tahdon jakaa teille tämän herkullisen kasvismuhennoksen reseptin, josta me söimme ainakin kaksi päivää. Ja herra M, vankkumaton Mr. Carnivore, tykkäsi tästä myös! Ohje on Me Naiset -lehdestä.

... Niin siis piti vielä lisätä, että yritän saada lisää kasvisruokaa meidän ruokalistalle, jo ihan kustannustenkin vuoksi.

Mausteinen kikherne-kesäkurpitsamuhennos neljälle

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

1,5 tl karria

2 rkl tomaattipyreetä

1 kanelitanko

5 vihreää kardemummansiementä (herra M oli piilottanut ne tai sitten käyttänyt kaikki intialaisiin keitoksiinsa, joten laitoin summanmutikassa rouhittua kardemummaa ja ihan hyvää tuli silti)

1 prk (400g) tomaattimurskaa

1 prk (400g) säilöttyjä kikherneitä (minulla oli parisen desiä kuivattuja, jotka liotin yön yli ja keitin tunnin ennen keitokseen kumoamista)

1 kasvisliemikuutio

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

1 tlk (400g) kookosmaitoa

Kuullota sipuli ja valkosipulinkynnet kattilassa öljyssä. Lisää sekaan karri, pyörittele hetken ja sitten lisää tomaattipyree. Sekoita parin minuutin ajan.

Lisää kanelitanko, kardemumma, tomaattimurska, valutetut kikherneet ja kasvisliemikuutio. Keitä hiljalleen n. 5 min. Lisää sitten kuutioitu kesäkurpitsa ja kookosmaito. Keitä vielä pari minuuttia, poista sitten kanelitanko ja kardemummansiemenet ja tarjoile esim. riisin kanssa. Namnam!

Hei haaste!

 

Georgiassa majaa pitävä Jenni haastoi minut kertomaan 11 asiaa itsestäni ja vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Haaste pitäisi antaa myös eteenpäin 11 eri ihmiselle, mutta minulla ei taida olla niin paljon "tuttuja" blogeja, joissa tämä haaste ei jo olisi ennättänyt käydä, joten muutan julkeasti ohjeita hieman: Käykäähän kaikki halukkaat vastaamassa kysymyksiini kommenttiboksissa!

Ensin 11 satunnaista asiaa minusta:

1. Pidän ihan liikaa suklaasta. Siis hyvästä suklaasta.

2. Ennen jenkkeihin muuttoa en todellakaan pitänyt Starbucksin kahveista. Turun Cafe Artin herkkujuomat olivat niin paljon parempia. Nyt en enää muista, miltä kunnon capuccino maistuu...

3. Tulen toimeen neljällä eri kielellä. Saksa on niistä varmastikin rakkain. Hollantia ja ranskaa olen opetellut alkeiden verran, mutta alkeet kohdallani tarkoittavat nopeaa katoamista aivojen perimmäisiin sopukoihin, joita ei varmasti ole oikeasti edes olemassakaan.

4. Olen pienestä pitäen ihaillut Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuuria. Olisi ollut kiva elää osana jotain heidän heimoistaan ennen eurooppalaisten saapumista... Tahtoisin täällä ollessani päästä käymään jossakin reservaatissa, joskaan en yhtään tiedä, onko se loppujen lopuksi kovin korrekti toive intiaaneja kohtaan.

5. Rakastan matkustelua ja uusiin kulttuureihin tutustumista. Silti kärsin aina reissun ensimmäiset päivät matkamasiksesta: minulta menee aikaa tottua uusiin ympyröihin (lue vessoihin ja muihin puhtausjuttuihin, lol).

6. Minun ei tarvitse nykyisin enää imuroida. Olen ulkoistanut sen kammotuksen onnistuneesti herra M:lle.

7.  Inhoan hampaiden pesua. Sitä en ole voinut valitettavasti ulkoistaa herra M:lle.

8. Olen pikkutarkka luonne. Siis pilkunviilaaja. Onneksi tiedostan sen - se (toivottavasti) vähentänee kanssani tekemisissä olevien ihmisten frustraatioita kohtaani. Ja herra M nyt on vielä minuakin pahempi.

9. Soitin viulua enemmän ja vähemmän tavoitteellisesti kuusivuotiaasta kaksikymppiseksi asti. Se harrastus sekä otti että antoi paljon.

10. Haluaisin taas alkaa soittamaan, mutta en taida uskaltaa.

11. Muutin pois kotoa 16-vuotiaana. Siitä on nyt 16 vuotta. Hui kamalaa.

* * * * *

Ja Jennin kysymykset:

1. Mikä on paras ruoka uudessa kotimaassasi?

- Melkein hävettää tunnustaa, mutta varmaankin Papa John'sin pepperonipizza, heh. Se on pizzana ihana omaa luokkaansa valkosipulidippinsä kanssa. Ja sitten Nurmilinnun synnyttyä meille tuotiin tajuttoman hyvää villiriisi-kanakeittoa. Kunhan saan sen reseptin käsiini, tulen kertomaan siitä teillekin enemmän :)

2. Minkä paikallisen nähtävyyden kävit viimeksi katsastamassa?

- Oops, vähään aikaan ei ole kyllä tullut käytyä oikein missään täällä Chicagossa. Eläintarha on varmaankin viimeisin juttu, jos se nyt nähtävyydeksi voidaan laskea.

3. Kuinka paljon muuttotavaraa otit aikoinaan mukaan Suomesta?

- Meillä oli yhteesä neljä isoa matkalaukkua, reppu ja viulu.

4. Mitä otat Suomen-lomilla mukaan takaisin ulkomaille vietäväksi?

- En ole ollut Suomessa lomalla, mutta jos menisin, toisin takaisin tullessani suomalaisia naistenlehtiä, ruisleipää (tai ehkä yrittäisin salakuljettaa juuren!), lasten maissinaksuja ja xylitolpastilleja sekä tietenkin suklaata. 

5. Entä mitä tuot tuliaisiksi ystäville ja sukulaisille Suomeen?

- Starbucksin kahvi tulee ensimmäisenä mieleen. Olen ihan kamalan huono ostamaan hyviä lahjoja. Mutta en ainakaan Hershey'sin suklaata - se on kamalinta, mitä tiedän (viime torstaina yritin taas syödä ja maitosuklaa aiheutti melkein yökötyksen).

6. Jos joskus muuttaisit toiseen maahan, mitä luulet eniten kaipaavasi nykyisestä kotimaastasi?

- Yhdysvalloista tulen kaipaamaan leppoisaa ja ystävällistä tervehdys- ja small talk -kulttuuria sekä Papa John'sin pizzaa :D

7. Nimeä yksi paikka, jossa “pitäisi käydä kun täällä päin maailmaa ollaan”, mutta jossa et ole vielä käynyt.

- Voi kun niitä olisi niin paljon. Santa Barbara Kaliforniassa. Liian pitkä juttu kertoakseni, miksi.

8. Miten tutustuit parhaaseen paikalliseen kaveriisi?

- Hän tuli tuomaan meille huonekaluja lainaan ja vei minut shoppailemaan lankoja.

9. Milloin viimeksi tunsit itsesi ulkomaalaiseksi?

- Taidan tuntea sitä oloa joka päivä...

10. Entä milloin viimeksi tunsit itsesi hyvin integroituneeksi maahanmuuttajaksi?

- Pari viikkoa sitten opiskelijoiden ja heidän perheidensä lauantaisessa "tutustumispäivässä". Ero edellisvuoteen oli huomattava, jo ihan small talkinkin tasolla. 

11. Missä maassa haluaisit viettää eläkepäiväsi?

- Maalla ei ehkä niinkään ole väliä, kunhan siellä vain on turkoosi lämmin meri, koralleja ja palmuja, paljon palmuja! 

* * * * *

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin olisi kotiäitinä ja en-tiedä-mikä-minusta-tulee-isona -ihmisenä kiva kuulla vastauksesi näihin työelämää sivuaviin kysymyksiin (myös kotona olo voidaan lukea työksi):

1. Miten päädyit nykyiseen (tai tulevaan) ammattiisi?
2. Mikä siinä on parasta?
3. Entä kamalinta?
4. Kuinka tärkeää osaa työ näyttelee elämässäsi?
5. Koetko työn määrän ja sisällön itsellesi sopivaksi? (Perustelut, please!)
6. Jos sinun pitäisi (tai saisit) vaihtaa alaa nyt, mihin vaihtaisit?
7. Haluaisitko ylipäänsä tehdä samaa työtä eläkeikään asti? Miksi, miksi et?
8. Mikä on ollut paras lomakokemuksesi?
9. Mitä teet ensimmäisenä työpäivän jälkeen?
10. Jos et voisikaan tehdä töitä, syystä tai toisesta, millaisilla asioilla täyttäisit vapaa-aikasi?
11. Asia joka aina ilahduttaa töissä?

Lännenmatka: What happens in Vegas...

... stays in Vegas. Eipä siis tästä välilaskureissusta sen enempää jaaritteluja!

Äitii, nyt mä oon nähnyt kaiken!

Paris indoors

Naisten kasino? Cosmopolitan

No pitäähän se paljastaa, oltiin täällä ikioman kasinoni avajaisissa!

Lännenmatka: Mill Valley ja Mt. Tamalpais

Pidimme toki välissä pari vähän vähemmänkin tapahtumarikasta päivää.

Ensimmäisenä niistä vietimme perhepäivän kävelemällä alas Mill Valleyn pikkuiseen keskustaan.

Keinot on monet, kun kapeille teille tarvittaan parkkitillaa.

On niitä täällä muitakin isoja puita kuin vain mäntyjä.

Ensin aamupalalle, totta kai.

Keskustassa oli söpön oloisia kauppoja ja muutenkin se oli esteettisesti todella viehättävä paikka. Kaikki vaatekaupat vain olivat ihan älyttömän kalliita ja asiakaspalvelu oli kovin yrmeän oloista kaikkialla. Mutta ei se mitään, sillä nautittiin päivästä tosi paljon ihan vain maisemia katselemalla ja hissukseen sinne tänne tallustelemalla.

Luontopolkuja lötyi kaikkialta.

Toinen rennompi päivä kului todella letkeästi varsinkin minulla ja Nurmilinnulla, jotka jäimme kotiin: Nurmilintu vetäisi kolmen tunnin päiväunet ja minä lueskelin kirjaa. Ne urheilullisemmat seurueestamme lähtivät läheistä Mt. Tamalpais -vuorta valloittamaan.

Reitillä oli varoitustaulu kalkkarokäärmeistä. Mitä siis tekevät uljaat miehemme? Hah!

Kovasti harmittelivat kun löytyi vain nahkoja.

Ehkä ne olivat liian peloissaan tätä vuorella nähtyä karatekaa?

 
Maisemat olivat taas kerran upeita. Tässä kuvassa näkyy alhaalla Mill Valley.

Lopuksi vielä näyte koko reissun parhaasta illallisesta: Itse grillattu jättipihvi kera herkullisen salaatin. Ja ne maisemat sieltä terassilta... Sinne vosin vielä palata joskus takaisin.

Lännenmatka: Napa- ja Sonoma-laaksot

Vain noin tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta sijaitsevat Kalifornian kuuluisimmat viinialueet, hienonhieno Napa Valley suurensuurine kartanotiloineen ja vähän rustiikkisempi ja suurempi Sonoma Valley, josta löytyy enemmän pieniäkin viinitiloja.

Yhden päivän käytimme näiden laaksojen maisemissa ajellen. 

Ensin suuntasimme Napaan vain katsellaksemme maisemia. On todella kiehtovaa, kuinka erilaisia maisemia San Franciscon tuntumasta löytyy vain lyhyehköjen ajomatkojen päässä toisistaan. Itse kaupunki hurjine mäkineen ja pastellin sävyisine taloineen, Tyynen valtameren rannikko kukkuloineen ja kohti korkeuksia kohoavine punapuineen, ja sitten ykskaks nämä vehreät viinilaaksot vähän pohjoisemmassa. 

Kaikissa viinitarhoissa näytti olevan kastelujärjestelmät. Täällä on kuumempaa ja varmasti paljon kuivempaa kuin esimerkiksi Saksan viinialueilla, joissa olen aiemmin käynyt (ja itseasiassa asunutkin). Se näkyy maisemissa, joista tulee mieleen Välimeri. 

Täytyy kyllä myöntää, että sieluni lepää kuitenkin enemmän niissä Moselin laakson ja Frankenin alueen viinimaisemissa.

Vierailimme myös Lonely Planetin ohjastamana eräällä pienellä viinitilalla Sonoma-laaksossa. Laaksot ovat varsinkin kesäviikonloppuisin (jolloin mekin olimme matkalla) todella ruuhkaisia, ja suosituimmilla viinitiloilla käy maistajaisissa ilmeisesti kova kuhina. (Tapasimme muuten miehen, jolla on ilmeisesti aina hilpeä asiakaskunta: hän kuljettaa pikkubussilla ihmisiä n. seitsemän (!)  viinitilan maistelukierroksilla, ja bussissa välimatkoilla siemaillaan sampanjaa...) Olikin tosi ihanaa löytää keskeltä viinitarhoja pieni perheyritys, jossa omistajalla oli aikaa jutella ja kertoa viineistään maistelukierroksen lomassa. Ja viini oli myös hyvää :)

Tilan maistelu- ja myyntirakennus

Ja täälläkin, niin kuin vähän kaikkialla San Franciscon tienoilla, oli käyttökuntoisia vanhoja hienoja autoja silmänruokana :

Jotenkin minusta tuntuu, että lapsuudenkodistani löytyy samanlainen...

Paluumatkalla pysähdyimme vielä syömään keskelle 50-lukua. Vai mitäs sanotte tästä kuvasta? Oli muuten elämäni parhain hampurilainen, vaikka yksinkertaisista aineksista olikin koottu. Nam!

Luova ruokalista.

Lännenmatka: Muir Woods

Hui kamala, onneksi emme jääneet yöksi Yosemiteen. HS:n sivuilta luin tänään uutisen, jonka mukaan tämän kesän aikana Yosemitessa vierailleet ja ilmeisesti erityisesti telttaleireissä yöpyneet ovat saattaneet altistua peurahiirien levittämälle myyräkuumeen kaltaiselle taudille, johon sairastuneista yksi kolmasosa kuolee. Toivottavasti uusia sairaustapauksia ei enää ilmene ja sairastuneetkin tervehtyvät hyvin!

Me tosiaan ajelimme yötä myöten takaisin Mill Valleyhin ja kunnon yöunien jälkeen vietimme rauhallisemman päivän lähitienoilla. Tarkemmin sanottuna matkasimme läheiseen Muir Woodsin puistoon, jossa on paljon rannikkopunapuita (coastal redwood). Ne eivät kasva yhtä paksuiksi kuin Yosemitessa näkemämme jättiläissequoiat, mutta pituutta ne sitten humauttavat sitäkin enemmän.

(Minä niin rakastan puita. Sen huomasin lännenreissullamme. Ja voi että oli ikävä palata takaisin littana lättänä Illinoisiin...)

Paikka oli ihan tupaten täynnä ihmisiä, joten poikkesimme pian lankkupolulta ylös rinteille suuntaavalle polulle, josta käsin saimme ihailla punapuumetsikköä eri korkeuksilta. Ja hyvin harva turisti tuntui eksyvän tälle reitille - saimme välillä nauttia luonnosta ihan vain omalla porukalla. Nurmilintu kulki turvallisesti isänsä sylissä kantorepussa. 

Ihan koko matkaa emme jaksaneet mekään helteessä taittaa, vaan puuston hälvettyä antaen tilaa upeille maisemille yli rannikon kukkuloiden pysähdyimme männyn varjoon pitämään pientä evästaukoa. Sitten taas alas samaa reittiä ja kohti oman kodin näköalapatiota grilleineen...

Pinsettiote on jo hallussa!

Lännenmatka: Yosemite

Jo'se-midii. Niin se suurinpiirtein suomennettuna lausuttaisiin (en enää muista IPA-merkintöjä :() Olisikohan yksi maailman kauneimmista paikoista. Ainakin yksi hienoimmista, mitä olen nähnyt. Noin viiden tunnin itään päin suuntautuneen ajomatkan jälkeen löysimme itsemme näistä maisemista. Hurjaa.

Siellä se siintää, legendaarinen Half Dome

Siis tuolla!

Half Domen juurella on Yosemiten laakso. En varmaan yhtään hämmästyisi, jos täällä tulisi dino vastaan.

Vesiputous on kuulemma keväisin mahtava.

Oi voi näitä niittyjä.

Ah sitä lämpimän männyn tuoksua, intensiivistä ja samalla niin raikkaan luonnollista. Oli ihan tajuttoman kuuma. Vuoripuronkin vesi oli lämmintä.

Alhaalta laaksosta suuntasimme taas ylös, ylös, Glacier Pointin näköalapaikalle. Ja ei, nämä kuvat eivät ole blue screenillä manipuloituja :)

Yosemiten laakso

Illan hämärtyessä ja Nurmilinnun jo käytyä nukkumaan turvakaukalossaan ajoimmme viimeiselle must see -etapillemme. Giant Sequoia -puut Mariposassa olivat jotain uskomatonta. Punapuihin kuuluvat männyt olivat sekä huippuleveitä,  -vanhoja (yli 4000 vuotta) ja -korkeita. Valitettavasti hämärä jo metsään hiipi, eikä kameroille siten kovin hyviä otoksia ikuistunut.

Paksuimman puun juurelle ei ihan lähelle edes päässyt (no ei muidenkaan, mutta eräät vähän uhmasivat kieltoja...), mutta sen läpi olisi kevyesti ajanut henkilöautolla. Korkeudessa sekin taisi päihittää ison lentokoneen, vaikka tämä yksilö oli selvästi keskittynyt vyötärönympäryksen kasvattamiseen. Grizzly Giant -nimellä löytynee parempia kuvia netistä!

Grizzly Giant. Nuo pienet havupuut olivat sellaisia normisuomimetsän kokoisia...

Yötä myöten kiemurtelimme takaisin kohti rannikkoa ja Mill Valleyn tukikohtaamme. Pikkuinen nukkui sikeästi koko matkan, ja saimme hänet hellästi omaan sänkyynsäkin kahden jälkeen uniaan jatkamaan. Melkoinen matkaaja meillä.