Väreillä on väliä

Minulle. Niin vaatetuksessa kuin sisustuksessakin. 

En ole tippaakaan taiteellinen - ne geenit menivät jaossa ihan muille lähisukulaisille (kun serkku piirsi viisivuotiaana paremmin kuin minä vielä nytkään...) - mutta nautin harmonisesta sisustuksesta, kauniista tasapainoisista asukokonaisuuksista ja keväisin muun muassa mangnoliapuiden huikean herkistä hennonvaaleanpunaisista kukista. Kauneudesta siis, joka toki on aina katsojan silmissä.

Tahtoisin joskus mennä värianalyysiin, sillä vaikka uskoisin enimmäkseen nykyään käyttäväni väreihini sopivia vaatteita, on olo silti usein kuitenkin epävarma ja hutejakin saattaa tulla.

Makuni on muuttunut vuosien varrella värien(kin) suhteen. Joskus lukion alkuaikoina päättelin olevani värimaailmaltani todennäköisesti syksy, ja aloin löytämään värillistä tyyliäni. Sisustin ensimmäisen oman kotini äitini 70-luvun vanhoilla rahkamatoilla ja verhoilla. Väreinä sammalenvihreää, okraa ja tiilenpunaa, oranssia. Samoja sävyjä löytyi myös vaatteistani pitkään. Hiljaisesti olin sitä mieltä, että vaaleanpunaista ei ikinä löytyisi kodistani saati päältäni. Eihän se edes sovi punahiuksisille (niin, olin myös punapää aivan viime vuosiin saakka). Anna-kirjani olin hyvin lukenut :)

Sitten, vaivihkaa 2000-luvun puolivälin tienoilla vaatekaappiini alkoi hiipiä enenevässä määrin mustaa ja valkoista. Harmaatakin. Kodin värit vaihtuivat valkoiseen ja mustaan, joskin lämpimähköjä ruskean ja luonnonvalkoisen sävyjä löytyi edelleen sieltä täältä.

Tehosteväriksi valikoitui petroolinsininen. Ja sitten, hups. Vaaleanpunaista vaatekaapissa! Puuterista vaaleanpunaista ja vanhaa roosaa, arasti mutta kuitenkin vähän. Tämähän onkin kiva väri! Herra M vähän pyöritteli päätään, kun keittiöön ilmeistyivät vaaleanpuna-turkoosikukikkaat keittiöpyyhkeet...

Yhdysvaltoihin muutettuamme vaaleanpunainen on vallannut pikku hiljaa tilaa sisustuksessamme, mutta olemme suurinpiirtein samoilla linjoilla herra M:n kanssa siitä, millaista roolia väri kodissamme saa näytellä.

Nurmilinnulle puen mieluusti myös hempeitä värejä, mutta amerikkalainen yltiövaaleanpunapastellisuus loistaa meillä poissaolollaan. Liika hempeys aiheuttaa puistatuksia ja katselenkin touhuneitiämme mielelläni kirkkaissa ja syvemmissäkin väreissä, kuten tässä ihanassa ystäväni tekemässä oravamekossa.

Mutta entäpä minun vaatetukseni? Hiusten väri vaihtui raskauden myötä omaan luonnolliseen maantienruskeaani, mutta jostakin kumman syystä lämpimät hehkuvat värit ovat taas hiipimässä elämääni. Kesällä jo hankin joitakin oranssinpunaisia juttuja kynsilakasta sandaaleihin ja kesämekkoon, ja nyt tammikuun ihmealennusmyynneistä hankkimani kaksi paitaa ovat suoraan syksyjen värikartasta...

Kuolaimia Michael Korsilta wannabe-hevostytölle.

 

Vaikka en usko ikinä enää palaavani sisustuksessa 70-luvun väri-iloitteluihin, olen mielissäni uudesta vanhasta lämmöstä vaatekaapissani ja toivotan sitä tervetulleeksi lisääkin niitä hempeitä ja tummiakaan sävyjä silti hylkäämättä.

Ralph Laurenin suloisen mukava puuvillapaita.