torstai 7. toukokuuta 2015

Touhua täynnä (Torstai)

Se alkoi siitä hetkestä, kun aamulla sain taisteltua silmäni auki. Yök! Herra M, apua! Kaamea hämähäkki!!


Kiitos. Prinssi Urhea pelastaa aina. Tämä on kai maksu siitä sinisestä taivaasta ja yli 10 plusasteesta?


Selvisimme aamupalallekin. Sitä puoliraakaa kahdesti paistettua saaristolaisleipää (maltaat courtesy of Kaarinan Kaljamallas Seura Ry), kinkkua, tomaattia ja mansikoita...


Torstaisin emme suuntaa koululle, vaan St Andrewsin keskustaan alle kouluikäisten musiikkipainotteiseen äiti-lapsipiiriin. Tai kerhoon. Vai kerhomuskariin? Muskarikerhoon? No jotain sinnepäin kuitenkin. Kulkumme käy tästä vanhasta vanhasta portista, alta skottilipun.


Olemme taas vähän myöhässä. Mutta onneksi emme ikinä ole ainokaisia. Täällä ei aikatauluilla ole niin väliä, ja äitien katastrooffiaamuja ymmärretään hyvin.


Kerhopiiri kokoontuu muuten siinä samassa kirkossa, jossa uskonpuhdistaja John Knox ennen muinoin saarnasi.


Mitään muuta vikaa tällä toddler groupilla ei ole kuin nimi. En tiedä, miksi se nyppii, mutta nyppiipä kumminkin. Pikku Kerubit. Voi hyvät hyssykät sentään.


Uutta ja vanhaa tekniikkaa sulassa sovussa :)


Ohjelma koostuu yhteisestä musiikkituokiosta loruineen ja leikkilauluineen. Välillä heilutellaan huiveja, puhalletaan saippuakuplia, heilutellaan laskuvarjoa ja soitellaan rytmisoittimia. Sitten suunnataan välipalalle (aah, kahvi/teetauko aikuisten kanssa), askartelemaan ja lopuksi on vielä tarinatuokio ja päätöslaulu. Tänään teemana ovat eläimet. Laulamme mm. viisi pientä ankkaa, tarinakin on ankanpoikasista...


... ja näin hieno ankkavankka lähtee askartelupöydästä meille kotiin :D


Aivan kirkon takana on kirjasto, ja suuntasimme sinne kerhopiiriklubin loputtua. Vanhat 14 lainakirjaa palautukseen ja uusia matkaan. Nurmilintu on jo kovin halukas valitsemaan itse kirjansa.


Jostain syystä piskuisessa kaupungissamme on lasten kenkiin erikoistunut kenkäkauppa. Ja koska omistajat ovat oivallisesti keksineet laittaa kauppaan ison junaradan asiakkaille viihdykkeeksi, ei minun tarvitse taivutella Nurmilintua pistäytymään sisälle. Tahdon testata peruslenkkareita, sillä sellaisille olisi piakkoin leikkikoulussa tarvetta. Vanhat kun alkavat olla vähän turhan sopivat. Voi kääk missä hinnoissa kengät liitelevät. Ja voi kääk millaisia väriyhdistelmiä niissä on. Ja voi kääk niitä vilkkuvaloja, joita voi kääk meidän autoneitikin näemmä rakastaa. Ei tullut vielä kauppoja. Voi kääk.



Sitten lähdemme kotiin päin. Jollakulla on lokoisat oltavat uusia lainakirjoja lukiessa, kun äiti tekee rankan lihastyön 25 minuuttia ylämäkeen.


Päivän tyylinäyte.


Hupsis, olimme kaupungilla kauemmin kuin luulin, ja nyt alkaa olla jo kiire. Herra M saapuu kotiin vähän meidän jälkeemme ja vaihdamme lennossa vanhemmuusvuoroa. Nurmilintu jää syömään kotiin ja minä vaihdan vaatteet vähän tuoksuvampiin: 


Kyllä, pääsen ratsastamaan! Ihme ja kumma, löysin kuin löysinkin hyvän kouluopettajan ja loistavat hevoset idylliseltä ratsutilalta, vieläpä inhimilliseen hintaan. Tämä harrastus motivoi venyttämään penniä taloudenhoidossa...




Tässä on Todd, opetusmestarini. Vanha polle, mutta varmaan yksi parhaiten koulutetuista hevosista, joilla olen eläessäni ratsastanut.


Hikisen tunnin jälkeen palkitsen itseäni hetken...


... ja viimeistelen herra M:n aloittaman kanakeiton (perunoita, tuoretta valkosipulia ja inkivääriä, porkkanoita, kanalientä, kanaa, curryjauhetta, suolaa, pippuria, kookosmaitoa ja pakastepapuja). Guinness-piirastakin on vielä jäljellä, mutta vähän variaatiota sentään peliin jo!


Herra M lähtee jatkamaan keskeytyneitä töitään (yleensä en käy keskellä päivää ratsastamassa) ja me alamme taiteilla, Nurmilintu ja minä.



Huima taidonnäytteeni huhtikuun lopulta. Ehhehehee.


Nurmilinnun taideteokset ovat niiiiin paljon parempia, vai mitä?


Jaahas, sitten olisi taas vähän siivottavaa. On se kumma kun ne astiat aina palautuvat likaisina pöydille.


 Pieni tyttöni leikkii hetken "äitiä joka on lähdössä raamattupiiriin". Tältäkös sitä sitten näytetään...?


Pyykki pyörii onneksi lähes itsekseen.


Mutta ne tiskit eivät... eivätkä varsinkaan silloin, kun lapsonen ei oikein halua leikkiä itsekseen. Onneksi Nurmilintu älyää uusvanhan lahjoituksena saadun palapelin ja viihtyy sen parissa tovin pienellä avustuksella.


Mutta sitten kuuluu se ihana "äiti saisinko auttaa?". No totta kai kulta (huoh). Yhdessä saadaan homma kuitenkin jossakin vaiheessa päätökseen. Tässä tallensin juuri akuutin vedenpaisumuksen, o-ou:


Siirtykäämme siis kokonaan veden pariin. Neitokainen viihtyy kylvyssä ainakin puoli tuntia, ja siitäkin vain osan minun tarvitsee istua vieressä viihdyttämässä, jesss! 


Jossain välissä saapuu Tesco-tilauksenikin. Taas vähän ruokatarpeita seuraavalle viikolle.


Herra M saapuu päivän toiselta työrupeamaltaan kotiin ja ottaa kylpyvahtivuoron. Minä suuntaan iltapuuron keittoon. Sitten alkaakin hyydyttämään, sillä...


... päivän viimeinen kuva on tässä. Kiitos herkkuleivistä, Herra M.


4 kommenttia:

Sapluuna Salli kirjoitti...

Polle poloinen, kovin on kuihtuneen oloinen.
Heinää hälle enemmän toivoisin.

Arya kirjoitti...

Kuva jollakin tapaa väärentää, itsekin ihmettelin kuvasta, kuinka mukamas kylkiluut paistaa noin läpi. Hyväkuntoisen oloinen heppa se on, ja hyvin pidetty. Ikää tosiaan jossakin lähemmäs 20 tienoilla, enkä tiedä, kuinka paljon liikutetaan... Että lihasmassaa saisi olla enemmän varmastikin.

Suvi kirjoitti...

Kiva kun saat käydä ratsastamassa!

Arya kirjoitti...

Se on kyllä niin taivaanlahja, Suvi!