Äitienpäivänä

Elämäni ensimmäisenä äitienpäivänä sain ihania ruusuja.

Menimme aamiaiselle etelävaltioiden ruokakulttuurista vaikutteita ammentavaan ravintolaan.

Ruoka oli hyvää, mutta ei niin ihmeellistä, että tänne tarvitsisi kovin usein tulla. Paljon autenttisempi ja kaikin puolin hurmaavampi oli etelänruokakokemuksemme ensimmäisellä Chicagon-reissullamme, jolloin menimme pieneen kuin jostain vuosikymmenten takaa olevaan dineriin Chicagon eteläpuolella, joka on afrikanamerikkalaisten asuinalue (pohjoispuolella taas asuvat kaukaasialaiset ja latinot, noin kärjistäen). En tiedä, uskaltaisimmeko enää sinne mennä, nyt kun tulee seurattua uutisia ja rikostilastoja :( 

Paikka oli rento ja hauskalla huumorilla varustettu.

Lapsiperheet olivat siis tervetulleita - itse asiassa tuona aamuna varmaan 95% asiakkaista oli perheitä.

Herra M otti pihvin ja pottuja, minä söin katkaravuilla ja salsalla täytetyn omeletin ja gritsiä, etelävaltioiden maissipuuroa. Niin ja mangomimosan!

Jälkiruoatkin tilasimme, mutta olimme loppujen lopuksi niin täynnä, että pyysimme ne suoraan mukaan ja söimme kotimatkalla eräässä puistossa (kun pysähdyimme ostamaan k u n n o n leipää eräästä saksalaisesta lihakaupasta - hmm onko tässä lauseessa jotain outoa?). Pecan pie & Key Lime pie, ahh.

Nurmilintu nautti reissustamme paljon myös, vaikka nelisen tuntia siinä matkoineen vierähti. Ja vaikka väsy ja nälkäkin oli välillä, ei hän - vissiin äitienpäivän kunniaksi - huutanut yhtään.

  

Illalla, Nurmilinnun simahdettua yöpuulle, näytti ruokapöytämme vielä tältä:

Oli kiva päivä!