lauantai 22. joulukuuta 2012

Kahdeskymmenes ja kahdeskymmenesensimmäinen

Kahdeskymmenes.

Torstaina oli sellainen haipakka päällä, että illalla elämän rauhoituttua ei ollut enää voimia päivittää blogia. Välillä meinasi iskeä apuaapuaapua se on joulu -paniikkikin, mutta ehkä kaikki vielä tulee kuntoon... Vettä satoi täällä oikeastaan koko päivän ihan kovasti, joten en edes lähtenyt Nurmilinnun kanssa ulos. Puuhailimme sitten täällä kotosalla sitä sun tätä (poltin muunmuassa klassisesti sormeni piparkakkutaloa kasatessani), ja illansuussa lähdimme seurakuntamme joulujuhliin (siellä on kokonsa vuoksi tosi monta joulujuhlaa, aattonakin useampi). Upeasti toteutettua joulumusiikkia, jouluevankeliumi esitettynä ammattimaisen draaman ja modernin tanssin keinoin, sekä suoraan joulun sanomaan pureutuva puhe. Oli hienoa päästä kokemaan kaikki se. Nurmilintukin jaksoi hienosti, vaikka nukkuma-aika tuli ylitettyä reippaasti. Aattona menemmekin sitten varmaan naapurustomme perinteikkääseen ruotsalaiseen jumalanpalvelukseen.

Kahdeskymmenesensimmäinen.

Maailmanloppua odotellessamme hoidimme vihdoin viimein joululahjaostoksemmekin. Onneksi lähdimme heti aamusta liikkeelle, niin nopeasti alkoi ostoskeskus puolilta päivin jo täyttyä. Ja piparkakkutalokin valmistui. 



Tämä talo lähtee erästä ystäväämme ilahduttamaan, mutta jääkaapissa on odottamassa toinen taikina, jonka herra M on luvannut loihtia talo(i)ksi. Katsotaan sitten myöhemmin, kumpi on parempi piparitaiteilija, heh. Käytin muuten taikinaan loppujen lopuksi vain sitä hankkimaamme melassia, ja lopputuloksesta tuli ihan hyvänmakuinen kuitenkin! 

Huomenna olisi sitten edessä pullan paistamista ja laatikoiden valmistelemista... Että tällaista tavallista eloa täällä. Millaisella mielellä te olette jouluun valmistautumassa? Onko kaikki jo valmista?

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Hieno piparitalo ! Joudun ilmeisesti vielä leipomaan, koska kaikki piparit ovat kadonneet parempiin suihin. Vietämme joulua ihan pienellä porukalla mutta täytyy ainakin käydä ostamassa laatikkoaineita tänään.

Arya kirjoitti...

Kiitos! Varsin hyvin ovat sinun piparisi siis onnistuneet, jos kerta kaikki ovat jo kadonneet. Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle! :)