sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Day 7 ja jouluaiheinen kysymyshaaste

Luuhailin tämän päivän eilisessä mekossani, mutta uutta kuvaa en viitsinyt nuutuneen olomuodon takia ottaa. Huomenna sitten taas! Mutta käykäähän ihmeessä Dressemberin ja IJM:n sivuilla oppimassa lisää kampanjasta ja ihmiskaupasta.

Sain How to become an emigrant -blogin Pilviltä jo aikoja sitten 11 kysymyksen haasteen, mutta aina vain onnistuin siirtämään siihen vastaamista parempaan ajankohtaan. Nyt hän oli saanut itse uuden jouluisin kysymyksin, joihin on suorastaan pakko vastata näin joulun alla. Tässäpä ensin haasteen 11 satunnaista faktaa itsestäni ja sitten nuo jouluisat kysymykset.

1. Soitin teinivuosinani viulua musiikkiporukassa, joka järjest aina loppiaisena "Vielä kerran kauneimmat joululaulut" - konsertin. Se oli antoisaa aikaa, ja joululaulut kävivät ihan toisella tapaa tutuiksi.

2. Olen viettänyt tämä joulu mukaanlukien viisi elämäni joulua ulkomailla: yhden lukioaikana Pennsylvaniassa, toisen opiskeluaikana ystäväni kotona Pohjois-Irlannissa, yhden appivanhempieni ja kuukauden ikäisen Nurmilinnun kanssa Floridassa ja nämä viimeiset kaksi kotonamme täällä Chicagossa.

3. Olen ollut tavaratalossa töissä jouluapulaisena. Sekin oli mukava kokemus.

4. En oikein ymmärtänyt Turun joulurauhan julistamisen päälle ennen kuin muutimme herra M:n kanssa Turkuun ja pääsimme itse paikan päälle.

5. Ensimmäisenä Turun joulunamme oli kamala rapakeli ja seisoimme fiksusti kumppareissa ja tuulipuvuissa parhaimpiin pyhätamineisiin sonnustautuneiden turkulaisten keskellä julistusta kuuntelemassa. Oli vähän outo olo. Mutta pukeutuisin varmaankin edelleen samoin.

6. Paras töihin liittyvä joulumuistoni on se, kun ajoimme työkaverieni kanssa läpi hiljaisten tienoiden varhain aamulla joululaulujen soidessa koulumme joulukirkkoon. Sen tunnin mittaisen automatkan tunnelmassa oli taikaa.

7. Jouluaaton jälkeen haluaisin vain pötkötellä sohvalla suklaakonvehteja syöden ja lahjakirjaa lukien. Olettaen, että saan kirjan lahjaksi. Suklaata läheiseni osaavat minulle aina antaa.

8. En oikeastaan juuri välitä joulutortuista. Silti minulla on nytkin pakkasessa lehtitaikinaa ja tarkoituksenani on torttuja täälläkin leipoa, vaikka luumuhillokin täytynee keittää itse. Kaipa ne vain niin kuuluvat jouluun... Ja sitten tykkään herra M:stä liiaksi.

9. En myöskään ole piparkakkujen ystävä. Välillä innostun rakentamaan piparkakkutalon, mutta visioni ovat aina hienompia kuin lopputulos.

10. Tänä jouluna varmaankin istumme tyhjän kotimme lattialla laulaen Lord Kumbaijaa. Ja keskellä lattiaa on herra M:n vaatimuksesta iso itse suolattu ja paistettu kinkku. Odotan silti ilolla viimeistä jouluamme tässä kodissa.

11. Luulen, että olen tänä vuonna saanut aavistuksen joulumieltä paljon aiemmin kuin normaalisti. Se tuntuu hyvältä. Ehkä sen joulukuusen koristelu jo marraskuun viimeisenä päivänä oli oikeasti hyvä idea.

Ja sitten Pilviltä kopioimieni kysymysten kimppuun...

1. Mikä on paras joulumuistosi?

Lapsuuden joulut, kun omien lahjojen avaamisen jälkeen kipaisimme lumisen pihan poikki mummolaan, jonne olivat saapuneet kaikki isän puolen setäni, tätini ja serkkuni. Siellä oli ihan oma tunnelmansa, ja pappani soitti viululla - johon hän ei muuten ikinä koskenut - joululauluja.

2. Lahjapaperi vai lahjakassit?

Lahjapaperi jouluisin, muulloin voin käyttää lahjakassejakin.

3. Lempijouluelokuvasi?

Minulla ei ole jouluaiheista lempielokuvaa. Ehkä Holiday tulee kuitenkin ensimmäisenä mieleen (toivottavasti muistin edes nimen oikein).

4. Lempijoululaulusi?

Sylvian joululaulu, Mary Did You Know, Himlen i min famn.

5. Tunnustuksen paikka: oletko kierrättänyt joululahjoja?

Nyt en kyllä yhtään muista!

6. Lähetätkö joulukortteja? Postitse, sähköpostilla, ostettuja vai itse tehtyjä...?

Lähetän vain muutamia ostettuja kortteja vuosittain. Laajemmalle ystäväpiirille yritämme kuitenkin laittaa edes sähköpostitervehdyksen kuvan kera, mutta harmittavan usein senkin teko jää, jos ei kokonaan niin ainakin joulupäivään. Olemme aika surkeita tässä asiassa. Sekä minä ETTÄ herra M.

7. Onko joulunajassa jotakin, mistä et pidä?

En pidä siitä, että olen yleensä aina myöhässä valmistelujen kanssa.

8. Mitä yleensä tarjoat jouluaterialla?

Kinkku ja imellytettyä perunalaatikkoa pitää aina olla. Pidän myös lanttu- ja bataattilaatikosta. Lisäksi hyviä juustoja ja graavilohta. Jälkiruuaksi teen usein viktoriankiisseliä.

9. Mitkä ovat omat joulukoristesuosikkisi?

Joulukranssi ovessa, kynttilät, jouluvalot (lämpimän kirkkaat) ikkunoissa. Hyasintit!

10. Millainen kuusenlatvakoristeesi on? Enkeli, tähti, jotain muuta?

Tähti ilman muuta.

11. Mitkä ovat tärkeimpiä jouluperinteitäsi?

Lapsuudenkodissani kuusi tuotiin sisälle ja koristeltiin vasta aattona. Nyt meille tuli kuusi jo heti kiitospäivän jälkeen... Jouluevankeliumi, joululaulujen laulaminen ja jouluateria ovat varmaankin nykyisin ne tärkeimmät.

 

Tämä haaste tuntuu vierailleen niin monissa blogeissa ihan lähiaikoina, että en laita sitä eteenpäin. Mutta jättäkää kommenttiboksiin linkki, jos innostutte tämän omassa blogissanne tekemään!

1 kommentti:

Pilvi kirjoitti...

Oli hauska lukea vastauksiasi! Hyasintit kuuluvat minullakin jouluun, ja on ollut hassua nähdä niitä täällä kevätkukkina. Joku vuosi ehkä selvitän, miten sellaisen saisi jouluksi... menemättä Suomeen. ;)