Ensinnäkin olen mennä viilettänyt mitä eriskummallisimmissa tehtävissä kuin viimeistä päivää - ei siis puhettakaan viime talven pitkistä, yksinäisistä ja tylsistä työttömyyden päivistä. Olen tavannut siskoa ja hyvää ystävää kaukaa Keski-Suomesta, tehnyt töitä, sisustanut kotia (postausta luvassa), ajellut maakuntaa ympäriinsä, hypännyt esteitä hepalla ensimmäistä kertaa elämässäni (aivan mielettömän upeaa, heposilla on takuulla vieterit jaloissa kun ne vain liitelee höyhenen kevyesti yli esteiden, vaikka painavat 500+ kiloa...), jännittänyt työhaastatteluissa, tehnyt rankkoja päätöksiä, soittanut ambulanssin naapurin mummolle...
Toisekseen minä sain töitä. Oman alani töitä. Kolme eri työpaikkaa kahden päivän sisällä. Kummallista.
Mieheni on nauraa räkättänyt, että siitäs sait, kun näit asiat niin synkkänä. Kolmantena päivänä minun piti päättää, otanko VAKITUISEN mutta ei niin mielenkiintoisen työn läheltä vaiko vuoden määräaikaisen, minua kiinnostavan työn kaukaa. Pidän haasteista, ja opettaminen muuallakin kuin peruskoulussa kiehtoo minua (varsinkin kun pelkkä opettaminen ei ole edes unelmani). Niinpä valitsin määräaikaisen työn kaukana, työn, joka pitää sisällään myös lukio-opetusta. Varmuus ei ole nimittäin aina hyväksi. Joskus se voi olla jopa tylsää. Varsinkin silloin, jos haaveet ovat jossain muualla kuin siinä varmuudessa... Vedän siis syvään henkeä ja valmistaudun hyppäämään pitkien työmatkojen, kahden eri kouluasteen opettajan ja luokanvalvojan kiireiseen elämään vuodeksi. Wish me luck!
Kolmannekseen suuri kivi on pudonnut sydämeltäni työn saamisen myötä. Raha. Se on väistämätön huolenaihe elämässä, erityisesti jos hammas prakaa, asuntolaina pitää maksaa, tulevaisuutta varten säästää (tästäkin lupaan kertoa joskus enemmän!), matkailu kiinnostaa ja olisi muutenkin ihan kiva vain voida ostaa hömppä naistenlehti silloin kun mieli tekee. Ja käydä ratsastamassa kaksi kertaa viikossa... Nyt täytyy vain kovasti pitää kiinni peruspihiydestä, ettei elintaso kasvavien ansioiden myötä pääse hurahtamaan toiselle tasolle myös. Siitä ei nimittäin hyvää seuraa.
Kaiken tämän jälkeen minulla ei ole muuta todettavaa kuin että Jumala on hyvä. Nöyrä kiitokseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti