Laiha (Lauantai)

Laihanpuoleinen kuvasaalis lauantailta. Sain siitä nimittäin leijonanosan ihan vain itselleni, kun herra M vei Nurmilinnun Dundeehen humputtelemaan. Aamulla se olen kumminkin minä, joka hyppää ensinnä sängystä ylös. Ne sämpylät on saatava uuniin!

Vessassa saa aina varoa jalkojaan. Lattialla on aina mitä erikoisempi leluarsenaali. Huoh.

Kesken aamupalan postimies koputtaa oveen (kyllä, lauantainakin jaetaan postit), sillä hänellä on iso kirjekuori kainalossaan - lähetys suoraan anoppilasta. Voi kiitos!

 Sitten onkin aika vilkuttaa hyvästit ja...

... syventyä kirjaan. Olen ihan koukussa Nälkäpeli-trilogiaan, enkä malta laskea viimeistä osaa käsistäni, ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Viimeinen osa oli yllättävän hyvä, jopa yllättäväkin. Ihmisen pahuutta tuodaan kirjassa ovelasti esiin.

Saatuani kirjan loppuun on päivän siivousprojektin vuoro. Vessan hyllykkö repsahtaa aina. Ihan aina. Nyt se on odottanut siivousta jo kuukauden päivät.

Kas noin, paljon parempi. Kannattiko moista taas lykätä kuukausi? No ei.

Ennen kotiväen paluuta aloitan FaceTime-puhelun hyvän amerikkalaisen ystäväni kanssa. 

Jossakin välissä herra M tuo Nurmilinnun kotiin ja häipyy omiin iltarientoihinsa. Minä jatkan puhelua, teen iltapuuron ja hoitelen neidin untenmaille. Olipas kiva päivä, vaikka se näin raportointimielessä kovin laihanlainen olikin.

Perus (Perjantai)

Ääh, takkuinen aamu. Yöllinen vieraamme vetää heti herätessään herneen nenäänsä, kun isi otti ja kehtasi lähteä töihin ennen kuin rinsessa oli herännyt. 

Onneksi näköpuhelin auttaa ja herra M pääsee ihan livenä lepyttämään leppymätöntä lastaan. Äiti huokaisee helpotuksesta; tehtävä onnistuneesti delegoitu eteenpäin.

Jotenkin saadaan aamutoimet tehtyä ja kärrään tyttären leikkikouluun. Palatessa peilistä tuijottaa perjantaiotus.

Luen hetken.

Päivitän blogia.

Sitten onkin aika lähteä hakemaan Nurmilintu takaisin kotiin. Huomaattekos, keli on muuttunut?

Koulun pihalla on vielä kaikki hyvin ja saan jopa näin kauniin risukimpunkin: 

Mutta ystävän auton ohi kulkiessa ne aamulliset herneenrippeet siellä nenässä alkavat taas jäytää. "Ei kulta rakas, tänään ei voida mennä A:n luokse leikkimään. Me mennään sinne maanantaina." Tulos: näen Nurmilinnusta vain jalat kotimatkalla. Mokomakin mököttävä mörökölli.

Lounaaksi on sitä eilen väsättyä kanasoppaa. Nam!

Päiväsatujen aika. Voi sitä onnea kun kirjastosta löytyi eilen monta Pipsa Possua.

Päiväunienherättelypuuhissa tässä. Nurmilintu rakastaa "rapsuttamista".

Kun on tarpeeksi rapsuteltu, ollaan sen verran hereillä, että päästään taas kirjojen pariin.

Ja sitten leikkimään. Ystävältä perityssä paketissa oli hauska peli. Mutta äiti mokoma otti ja voitti, oijoi!

Myös tämä pallo tuli samassa satsissa taloon, ja se olikin vallan ihmepallo. Nurmilintu oppii vihdoin viimein ottamaan kunnolla koppeja!!

Ilta etenee leppeästi, rutiininomaisesti. Taas kerran tiskipöytä on hetken puhtoinen.

 Mutta vain hetken. Ennen yöpuulle rauhoittumista laitan siman tekeytymään ...

... ja aamiaissämpylätaikinan jääkaappiin yöksi kohoamaan. Perjantai on pulkassa.

Touhua täynnä (Torstai)

Se alkoi siitä hetkestä, kun aamulla sain taisteltua silmäni auki. Yök! Herra M, apua! Kaamea hämähäkki!!

Kiitos. Prinssi Urhea pelastaa aina. Tämä on kai maksu siitä sinisestä taivaasta ja yli 10 plusasteesta?

Selvisimme aamupalallekin. Sitä puoliraakaa kahdesti paistettua saaristolaisleipää (maltaat courtesy of Kaarinan Kaljamallas Seura Ry), kinkkua, tomaattia ja mansikoita...

Torstaisin emme suuntaa koululle, vaan St Andrewsin keskustaan alle kouluikäisten musiikkipainotteiseen äiti-lapsipiiriin. Tai kerhoon. Vai kerhomuskariin? Muskarikerhoon? No jotain sinnepäin kuitenkin. Kulkumme käy tästä vanhasta vanhasta portista, alta skottilipun.

Olemme taas vähän myöhässä. Mutta onneksi emme ikinä ole ainokaisia. Täällä ei aikatauluilla ole niin väliä, ja äitien katastrooffiaamuja ymmärretään hyvin.

Kerhopiiri kokoontuu muuten siinä samassa kirkossa, jossa uskonpuhdistaja John Knox ennen muinoin saarnasi.

Mitään muuta vikaa tällä toddler groupilla ei ole kuin nimi. En tiedä, miksi se nyppii, mutta nyppiipä kumminkin. Pikku Kerubit. Voi hyvät hyssykät sentään.

Uutta ja vanhaa tekniikkaa sulassa sovussa :)

Ohjelma koostuu yhteisestä musiikkituokiosta loruineen ja leikkilauluineen. Välillä heilutellaan huiveja, puhalletaan saippuakuplia, heilutellaan laskuvarjoa ja soitellaan rytmisoittimia. Sitten suunnataan välipalalle (aah, kahvi/teetauko aikuisten kanssa), askartelemaan ja lopuksi on vielä tarinatuokio ja päätöslaulu. Tänään teemana ovat eläimet. Laulamme mm. viisi pientä ankkaa, tarinakin on ankanpoikasista...

... ja näin hieno ankkavankka lähtee askartelupöydästä meille kotiin :D

Aivan kirkon takana on kirjasto, ja suuntasimme sinne kerhopiiriklubin loputtua. Vanhat 14 lainakirjaa palautukseen ja uusia matkaan. Nurmilintu on jo kovin halukas valitsemaan itse kirjansa.

Jostain syystä piskuisessa kaupungissamme on lasten kenkiin erikoistunut kenkäkauppa. Ja koska omistajat ovat oivallisesti keksineet laittaa kauppaan ison junaradan asiakkaille viihdykkeeksi, ei minun tarvitse taivutella Nurmilintua pistäytymään sisälle. Tahdon testata peruslenkkareita, sillä sellaisille olisi piakkoin leikkikoulussa tarvetta. Vanhat kun alkavat olla vähän turhan sopivat. Voi kääk missä hinnoissa kengät liitelevät. Ja voi kääk millaisia väriyhdistelmiä niissä on. Ja voi kääk niitä vilkkuvaloja, joita voi kääk meidän autoneitikin näemmä rakastaa. Ei tullut vielä kauppoja. Voi kääk.

Sitten lähdemme kotiin päin. Jollakulla on lokoisat oltavat uusia lainakirjoja lukiessa, kun äiti tekee rankan lihastyön 25 minuuttia ylämäkeen.

Päivän tyylinäyte.

Hupsis, olimme kaupungilla kauemmin kuin luulin, ja nyt alkaa olla jo kiire. Herra M saapuu kotiin vähän meidän jälkeemme ja vaihdamme lennossa vanhemmuusvuoroa. Nurmilintu jää syömään kotiin ja minä vaihdan vaatteet vähän tuoksuvampiin: 

Kyllä, pääsen ratsastamaan! Ihme ja kumma, löysin kuin löysinkin hyvän kouluopettajan ja loistavat hevoset idylliseltä ratsutilalta, vieläpä inhimilliseen hintaan. Tämä harrastus motivoi venyttämään penniä taloudenhoidossa...

Tässä on Todd, opetusmestarini. Vanha polle, mutta varmaan yksi parhaiten koulutetuista hevosista, joilla olen eläessäni ratsastanut.

Hikisen tunnin jälkeen palkitsen itseäni hetken...

... ja viimeistelen herra M:n aloittaman kanakeiton (perunoita, tuoretta valkosipulia ja inkivääriä, porkkanoita, kanalientä, kanaa, curryjauhetta, suolaa, pippuria, kookosmaitoa ja pakastepapuja). Guinness-piirastakin on vielä jäljellä, mutta vähän variaatiota sentään peliin jo!

Herra M lähtee jatkamaan keskeytyneitä töitään (yleensä en käy keskellä päivää ratsastamassa) ja me alamme taiteilla, Nurmilintu ja minä.

Huima taidonnäytteeni huhtikuun lopulta. Ehhehehee.

Nurmilinnun taideteokset ovat niiiiin paljon parempia, vai mitä?

Jaahas, sitten olisi taas vähän siivottavaa. On se kumma kun ne astiat aina palautuvat likaisina pöydille.

 Pieni tyttöni leikkii hetken "äitiä joka on lähdössä raamattupiiriin". Tältäkös sitä sitten näytetään...?

Pyykki pyörii onneksi lähes itsekseen.

Mutta ne tiskit eivät... eivätkä varsinkaan silloin, kun lapsonen ei oikein halua leikkiä itsekseen. Onneksi Nurmilintu älyää uusvanhan lahjoituksena saadun palapelin ja viihtyy sen parissa tovin pienellä avustuksella.

Mutta sitten kuuluu se ihana "äiti saisinko auttaa?". No totta kai kulta (huoh). Yhdessä saadaan homma kuitenkin jossakin vaiheessa päätökseen. Tässä tallensin juuri akuutin vedenpaisumuksen, o-ou:

Siirtykäämme siis kokonaan veden pariin. Neitokainen viihtyy kylvyssä ainakin puoli tuntia, ja siitäkin vain osan minun tarvitsee istua vieressä viihdyttämässä, jesss! 

Jossain välissä saapuu Tesco-tilauksenikin. Taas vähän ruokatarpeita seuraavalle viikolle.

Herra M saapuu päivän toiselta työrupeamaltaan kotiin ja ottaa kylpyvahtivuoron. Minä suuntaan iltapuuron keittoon. Sitten alkaakin hyydyttämään, sillä...

... päivän viimeinen kuva on tässä. Kiitos herkkuleivistä, Herra M.