maanantai 21. lokakuuta 2013

Seilaten syksyyn

Pahoitteluni taasen kerran blogihiljaisuudesta. Sairastuimme koko perhe syyskuun lopussa kahdenviikonflunssaan, joka vei mehut ja inspiraation pidemmäksi aikaa. Olen lähinnä istunut sohvalla illat neuloen ja netissä surfaten. Herra M taasen painaa graduaan tällä hetkellä 12h/vrk -vauhdilla (viettäen silti noin 4 tuntia/vrk Nurmilinnun kanssa!), ja Nurmilintu on keksinyt, että nukahtaminen illalla on hyvin kurjaa puuhaa. Siinäpä meidän kuulumiset viimeiseltä kuukaudelta näin pähkinänkuoressa :)

Mutta nyt ajattelin ryhdistäytyä, jotta lokakuullekin saataisiin tuo näemmä keskimääräinen viisi postausta aikaiseksi. Aiheita ja kuviahan sitä kun löytyisi, toteutus vain ontuu.

Niin siis me nähtiin Chicagoa taas vähän uudesta perspektiivistä syyskuun puolella, jonakin niistä viimeisistä lämpimistä syyskuun lopun päivistä.






Olipa ihanaa olla purjeveneen kyydissä. Olen vain kerran aikaisemmin ollut lapsena setäni pienellä purrella jollain Sisä-Suomen lukemattomista järvistä, ja nyt sain kokea varmaan Itämeren ulappaosuuksiin verrattavissa olevaa matkantekoa mukavassa seurassa. Meren- eikun järvenkäynti oli yllättävän aallokkoista, vaikka päivä oli hieno. Yhden kerran taisimme saada ihan vedetkin niskaamme.






Iltaa kohti alkoi jo jäseniä kohmettaa, mutta oli hienoa saada nauttia hämärän hiipimisestä suurkaupungin ylle järveltä käsin. Eikä Nurmilintukaan tippunut yli laidan.

Ps. Pahoittelen kuvien laatua. Onkohan minulla jotkin asetukset pielessä, kun tuntuu, että kuvien laatu heikkenee hirveästi bloggeriin siirrettäessä? (Kun ei ne kaikki niiiiin rakeisia ole!)

4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Ah, wau minkä näköistä! Tuollaista aavaa vettä, merta tai isoa järveä, täällä on tullut kaivattua.

Syynä kuvien huonontumiseen saattaa olla ihan vaan Blogger itse, jos se tekee huonompaa laatua pienentäessään kuvia kuin mitä esim Photari tekisi, noissa pienennysalgoritmeissa on nimittäin eroa. Jos käytössä on jotain muita pienennyskeinoja, kannattaa harkita niiden pienentämistä itse ja sitten vasta blogiin siirtämistä.

Anonyymi kirjoitti...

No vihdoinkin saa lukea ja katsella tapahtumia , tätä on kaivattu. Ihan kateeksi käy nuo kesäiset kuvat, täällä kotosuomessa kun maa on valkoinen ja sivutietkin tosi röpelöiset ja liukkaat. Ainut joka taitaa nauttia lumesta on TAHVO

Sirkka kirjoitti...

Varmasti ollut upea elämys tuo purjehdusreissu! Tsemppiä myös arkeen, nukutuksiin ja muuhun mikä ei aina niin kauhean elämykselliseltä tunnu:)

Arya kirjoitti...

Jenni, kiitos vinkistä! Pitäisi opetella vähän lisää kuvien käsittelyä, mutta tahdon olla vähän turhan laiska :P

Voi, ei kyllä ole nyt vielä yhtään Suomen lumia ikävä. Mutta TAHVO lumessa olisi kiva nähdä!

Sirkka, kiitos kommentista ja tsempistä, sitä tarvitaan :)