12+3 tunnin ajo

Läpi yön pimeyden poljimme menemään, pidimmeköhän edes pissataukoa? Minä otin ensimmäisen ajovuoron, ja joskus yhden jälkeen yöllä Herra M pääsi ratin taakse. Kaksi isoa tyynyä auttoivat kovasti etupenkillä nuokkumisessa, ja taisin saada muutaman tunnin torkuttuakin, mitä nyt Herra M:n jarrutusherätyksiltä kykenin (höh, ja se kyllä syytti minua ihan samasta...)

Viiden jälkeen olimme päässeet jo Länsi-Virginiaan, köyhään mutta todella kauniiseen osavaltioon Appalakkien kätköissä. Aamu alkoi jo valjeta ja tylsä tasamaa oli vaihtunut kiemuraiseksi tieksi, jolta ei nousuja ja laskuja puuttunut.

Nurmilintu alkoi heräilemään normaaliin aikaansa eli seitsemän tienoilla. Aika pitää siis aamupalapysähdys! 

 Herra M oli myös vahvasti samaa mieltä.

Oi Starbucks, mihinkä joutuisimmekaan ilman sinua!

Kaurapuuroa masuun.

Sitten vaatteidenvaihto ja vähän jalkojen oikomista ennen matkan jatkumista.

Minä pääsin taas rattiin.

Välillä sai ajaa alamäkimutkia kieli keskellä suuta. Tässä mennään vielä jossakin korkealla, mutta vasemmalla on aikas jyrkkä pudotus.

Karkaileville rekoille taisi olla useampi ramppi tämän alastulon aikana.

Pikku hiljaa alkoi näyttää keväisemmältäkin.

12 tunnin ajamisen jälkeen saavuimme ensimmäiseen varsinaiseen matkakohteeseemme, Pohjois-Carolinan Durhamissa sijaitsevaan Duke University -opinahjoon, joka ainakin jossakin valtakunnallissessa rankkauksessa oli sijoitettu Yhdysvaltain 8. parhaaksi yliopistoksi. Sieltä löytyy muunmuassa uusgoottilainen kirkko, jonka naiset käyvät kuulemma varaamassa jo ennen kuin on edes miehestä vilausta näkynyt. 

Me viihdyimme kuitenkin enemmän yliopiston upeassa puistossa. Oli niin ihanaa päästä kevääseen ja kaiken kauniin ja vihreän keskelle.

Kampusalue oli kaunis myös. 

Ja pakko on ihailla heidän haluaan rakentaa yhtenäistä, vanhankin mallista, jos se sitä vaatii. Oikeanpuoleinen rakennus on muistaakseni otettu käyttöön joskus 2005 tai vähän sen jälkeen vasemmanpuoleisen ollessa se aikanaan rakennettu uusgoottilainen kirkko. Olisiko Suomessa toimittu samoin? Epäilen.

Sitten oli edessä vielä kolmen tunnin ajo, jonka loppupuolella Nurmilintu alkoi ensimmäistä kertaa protestoida matkantekoa takapenkiltä. Onneksi pääkohteemme Kinston oli jo ihan lähellä. Se on hassu pieni etelävaltiolainen pikkukaupunki isoine luokkaeroineen.

Kinstonin keskustaa.

Sitä toista äärilaitaa. Tässä asustelee vaimonsa kanssa mies, joka kehitti munuaiskivien ultraäänituhoamisvehkeen.

Entinen isäntäperheeni otti meidät lämmöllä vastaan. Jes, me päästiin perille!