lauantai 14. elokuuta 2010

Ei enää ikinä kaupan pestoa!

Niin hyvää ja helppoa. Omatekoinen pesto siis. En voinut uskoa makuaistiani, kun omatekoista pestoa ensi kertaa maistoin. Voiko pesto olla näin raikasta, näin maukasta, näin hurmaavaa? Kyllä voi. Kunhan unohtaa ne kaupan purkit.




Miksi en ole kokeillut tätä aiemmin? No kun luulin, että tekeminen vaatisi tehosekoitinta. Lopulta kuulin, että onnistuuhan tämä sauvasekoittimellakin. Jopa meidän ikivanhalla sellaisella.

Tässä ystävältäni saamani ohje. Määrissä kannattaa luottaa ennen kaikkea omaan makuaistiin.

VIHREÄ PESTO (n. 4 ruoka-annokseen)
1 dl pinjansiemeniä
1 iso basilikapuska tai 2 pientä
1,5-2 dl oliiviöljyä
1,5 dl parmesaaniraastetta
2 valkosipulinkynttä
1 rkl sitruunamehua
1,5 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1 tl mustapippuria

Murskaa pinjansiemenet ja basilika tehosekoittimessa. Lisää muut aineet ja sekoita tehosekoittimessa. Öljyä ja pippuria voi lisäillä maun mukaan.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No nyt on tehty koe-erä pestoa... tuli aikas voimakasta kun turautin sekaan jättiläiskokoisen valkosipulin kynnen. Testaan huomenna pastan päällä, mutta tämä tekeles meni suurimmaks osaks uuniin porkkana-pesto-uunivuokaan joka kohta valmistuu. Tuoksu on aika huumaava. Kiitos helposta ohjeesta, joka tosiaan näyttää onnistuvan pelkällä sauvasekoittimella.

Arya kirjoitti...

Toivottavasti tykästyit, meistä tämä on tosiaan hurjan hyvää. Kannattaa maistella tehdessä, ainakin me saatiin pari erimakuista erää ihan vahingossa aikaiseksi.