Minun pikkuiseni. Edelleenkin. Ja kuitenkin jo niin iso.
Kaksi vuotta neljä kuukautta hän kasvoi keskellä uuden maailman miljoonakaupunkia. Piti pilvenpiirtäjiä normaaleina, tunsi lähiaamiaiskahvilan. Rakasti Starbucksin juomien maitovaahtoja.
Kahdeksan kuukautta hän ennätti tutustua toisen passinsa maahan, moderniin mutta niin kovin syrjäiseen. Kävellä metsässä, haistella järvien tuoksua. Ihmetellä puhumattomia ja tervehdyksiä kuulemattomia ihmisiä. Nauttia parvesta iloisia lapsiystäviä. Viipyä rakastavien isovanhempien sylissä.
Sitten hän vaihtoi taas maata. Tuuliselle saarelle, keskelle suurta merta. Pieneen parinkymmenen tuhannen ihmisen ikivanhaan kaupunkiin, jossa yliopistokin on seissyt vankkana jo viimeiset 600 vuotta. Täällä on jotain tuttua molemmista hänen aiemmista maailmoistaan, mutta silti kaikki taas kerran niin omanlaistaan. Minun pieni urhea tyttöseni.
Tänään kävimme herkuttelemassa italialaisella jäätelöllä. Sekin hyvin historiallinen paikka. Nyt meillekin - ehkäpä synttärijäätelöstä tulee traditio. Uusiin seikkailuihin alamme ainakin olla valmiit, come what may!
Translation: Nurmilintu turned three today. And this is the third country she has lived in since she was born. Time to celebrate with some Italian ice cream. Our brave little girl!
2 kommenttia:
Mielenkiintoista! Kiva kun kirjoitat taas - jäit lukulistoille Chicagon ajoilta :) Ja kun meidän tytöillä on vain tuo pari viikkoa ikäeroa, niin siksikin kiinnostaa. Tervetuloa takaisin ja onnea uusiin haasteisiin Irlannissa(?) !
Voi, onpa kiva kuulla, että olet vielä matkassa mukana! Kiitos, ja toivottavasti viihdyt jatkossakin. Tuuli toi meidät Skotlantiin :) Kaunista alkutalvea teidän perheelle!
Lähetä kommentti