On ollut vähän hiljaista taas täällä blogin puolella. Ei kyllä meillä kotona. Sitten viime näkemän olemme ajelleet lähimaastoissa autolla mm. Amisheja bongaten ja pitäneet vanhempiamme kylässä autoillen ja reissaten vielä vähän enemmän. Ja sitten taas toivuttu reissailuista. Ja pidetty yhdet juhlat.
Nurmilintu sai nimittäin tammikuun 22. päivä ihan oikean nimen. Tai oikeastaan kolme nimeä. Amerikkalaiset ystävämmekin huokaisivat helpotuksesta, kun pääsivät vauvaa ihan nimeltä vihdoin viimeinen kutsumaan. Tuo kahden kuukauden odottelu oli vähän kova paikka heille :)
Ikää neidolle on kertynyt jo sen verran, että lääkäritädillä käytiin piikillä, ja kauhuksemme Nurmilinnulle annettiin viisi erillistä piikkiä kerralla. Kyllä täältäkin jostain saa yhdistelmärokotteita, mutta nyt täytyy minun vain selvittää, mistä ja keneltä. Lääkäri vaihtuu saman tien kun uusi ehdokas löytyy. Tämä nykyinen kun on muutenkin niin kovin... lääkäri vain. Anteeksi lääkärit! Tarkoitan, että hän tuntuu vain tekevän sen mikä kapeimmin tulkittuna hänen työhönsä kuuluu, eli tutkii vauvan ja kysyy kehityskysymykset ottamatta itse selvää esim. kannatteleeko neiti päätään vai ei. Eikä puhettakaan kokonaisvaltaisesta hoidosta Miten teillä menee? -kysymyksineen. Kotiin saa läksiäislahjaksi monisteen, jossa lukee joitakin ikäkauteen liittyviä kehitystehtäviä ja hoito-ohjeita. Suomen neuvolatätejä on niin ikävä.
Niin ja juuri nytkin meillä huudetaan ja kovaa (onneksi herra M:n pinna on pitkä). Kolmen kuukauden koliikki taisikin meillä tarkoittaa sitä, että huuto alkoi 3kk iässä. No totta puhuakseni en usko huudon johtuvan kivusta. Jostain syystä tyttö vetää vain joka ilta nukkumaan mennessä ihan hirveät hepulit, ei suostu syömäänkään. Yliväsymystä? Ei vain halua mennä Nukkumatin maille? Niiden viiden piikin tuikiharvinainen yhteisvaikutusseuraamus? Vanhemmat on kyllä ihan ymmyrkäisinä, mutta toistaiseksi ollaan väsytystaistelun jälkeen saatu Nurmilintu nukkumaan niin, että se voi puolen tunnin jälkeen herätä pökkyrässä ja rauhoittuneena syömään. Saas nähdä kuinka kauan tätä vaihetta kestää.
No nyt hiljeni vihdoin viimein. Niin tämä blogi myös tältä erää.
2 kommenttia:
Ehdin jo odotellakin kuulumisia, mun on pitkään jo pitänyt laittaa teille facebookissa viestiä että mitä teille kuuluu ja miten menee! :) Toivotaan että pikkuisen iltahepulit menee ohi, terkkuja koko perheelle! :)
Kiitos, Essi! Olis kiva kuulla myös siun kuulumisia!!
Lähetä kommentti