Lännenmatka: Mill Valley ja Mt. Tamalpais

Pidimme toki välissä pari vähän vähemmänkin tapahtumarikasta päivää.

Ensimmäisenä niistä vietimme perhepäivän kävelemällä alas Mill Valleyn pikkuiseen keskustaan.

Keinot on monet, kun kapeille teille tarvittaan parkkitillaa.

On niitä täällä muitakin isoja puita kuin vain mäntyjä.

Ensin aamupalalle, totta kai.

Keskustassa oli söpön oloisia kauppoja ja muutenkin se oli esteettisesti todella viehättävä paikka. Kaikki vaatekaupat vain olivat ihan älyttömän kalliita ja asiakaspalvelu oli kovin yrmeän oloista kaikkialla. Mutta ei se mitään, sillä nautittiin päivästä tosi paljon ihan vain maisemia katselemalla ja hissukseen sinne tänne tallustelemalla.

Luontopolkuja lötyi kaikkialta.

Toinen rennompi päivä kului todella letkeästi varsinkin minulla ja Nurmilinnulla, jotka jäimme kotiin: Nurmilintu vetäisi kolmen tunnin päiväunet ja minä lueskelin kirjaa. Ne urheilullisemmat seurueestamme lähtivät läheistä Mt. Tamalpais -vuorta valloittamaan.

Reitillä oli varoitustaulu kalkkarokäärmeistä. Mitä siis tekevät uljaat miehemme? Hah!

Kovasti harmittelivat kun löytyi vain nahkoja.

Ehkä ne olivat liian peloissaan tätä vuorella nähtyä karatekaa?

 
Maisemat olivat taas kerran upeita. Tässä kuvassa näkyy alhaalla Mill Valley.

Lopuksi vielä näyte koko reissun parhaasta illallisesta: Itse grillattu jättipihvi kera herkullisen salaatin. Ja ne maisemat sieltä terassilta... Sinne vosin vielä palata joskus takaisin.

Lännenmatka: Napa- ja Sonoma-laaksot

Vain noin tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta sijaitsevat Kalifornian kuuluisimmat viinialueet, hienonhieno Napa Valley suurensuurine kartanotiloineen ja vähän rustiikkisempi ja suurempi Sonoma Valley, josta löytyy enemmän pieniäkin viinitiloja.

Yhden päivän käytimme näiden laaksojen maisemissa ajellen. 

Ensin suuntasimme Napaan vain katsellaksemme maisemia. On todella kiehtovaa, kuinka erilaisia maisemia San Franciscon tuntumasta löytyy vain lyhyehköjen ajomatkojen päässä toisistaan. Itse kaupunki hurjine mäkineen ja pastellin sävyisine taloineen, Tyynen valtameren rannikko kukkuloineen ja kohti korkeuksia kohoavine punapuineen, ja sitten ykskaks nämä vehreät viinilaaksot vähän pohjoisemmassa. 

Kaikissa viinitarhoissa näytti olevan kastelujärjestelmät. Täällä on kuumempaa ja varmasti paljon kuivempaa kuin esimerkiksi Saksan viinialueilla, joissa olen aiemmin käynyt (ja itseasiassa asunutkin). Se näkyy maisemissa, joista tulee mieleen Välimeri. 

Täytyy kyllä myöntää, että sieluni lepää kuitenkin enemmän niissä Moselin laakson ja Frankenin alueen viinimaisemissa.

Vierailimme myös Lonely Planetin ohjastamana eräällä pienellä viinitilalla Sonoma-laaksossa. Laaksot ovat varsinkin kesäviikonloppuisin (jolloin mekin olimme matkalla) todella ruuhkaisia, ja suosituimmilla viinitiloilla käy maistajaisissa ilmeisesti kova kuhina. (Tapasimme muuten miehen, jolla on ilmeisesti aina hilpeä asiakaskunta: hän kuljettaa pikkubussilla ihmisiä n. seitsemän (!)  viinitilan maistelukierroksilla, ja bussissa välimatkoilla siemaillaan sampanjaa...) Olikin tosi ihanaa löytää keskeltä viinitarhoja pieni perheyritys, jossa omistajalla oli aikaa jutella ja kertoa viineistään maistelukierroksen lomassa. Ja viini oli myös hyvää :)

Tilan maistelu- ja myyntirakennus

Ja täälläkin, niin kuin vähän kaikkialla San Franciscon tienoilla, oli käyttökuntoisia vanhoja hienoja autoja silmänruokana :

Jotenkin minusta tuntuu, että lapsuudenkodistani löytyy samanlainen...

Paluumatkalla pysähdyimme vielä syömään keskelle 50-lukua. Vai mitäs sanotte tästä kuvasta? Oli muuten elämäni parhain hampurilainen, vaikka yksinkertaisista aineksista olikin koottu. Nam!

Luova ruokalista.

Lännenmatka: Muir Woods

Hui kamala, onneksi emme jääneet yöksi Yosemiteen. HS:n sivuilta luin tänään uutisen, jonka mukaan tämän kesän aikana Yosemitessa vierailleet ja ilmeisesti erityisesti telttaleireissä yöpyneet ovat saattaneet altistua peurahiirien levittämälle myyräkuumeen kaltaiselle taudille, johon sairastuneista yksi kolmasosa kuolee. Toivottavasti uusia sairaustapauksia ei enää ilmene ja sairastuneetkin tervehtyvät hyvin!

Me tosiaan ajelimme yötä myöten takaisin Mill Valleyhin ja kunnon yöunien jälkeen vietimme rauhallisemman päivän lähitienoilla. Tarkemmin sanottuna matkasimme läheiseen Muir Woodsin puistoon, jossa on paljon rannikkopunapuita (coastal redwood). Ne eivät kasva yhtä paksuiksi kuin Yosemitessa näkemämme jättiläissequoiat, mutta pituutta ne sitten humauttavat sitäkin enemmän.

(Minä niin rakastan puita. Sen huomasin lännenreissullamme. Ja voi että oli ikävä palata takaisin littana lättänä Illinoisiin...)

Paikka oli ihan tupaten täynnä ihmisiä, joten poikkesimme pian lankkupolulta ylös rinteille suuntaavalle polulle, josta käsin saimme ihailla punapuumetsikköä eri korkeuksilta. Ja hyvin harva turisti tuntui eksyvän tälle reitille - saimme välillä nauttia luonnosta ihan vain omalla porukalla. Nurmilintu kulki turvallisesti isänsä sylissä kantorepussa. 

Ihan koko matkaa emme jaksaneet mekään helteessä taittaa, vaan puuston hälvettyä antaen tilaa upeille maisemille yli rannikon kukkuloiden pysähdyimme männyn varjoon pitämään pientä evästaukoa. Sitten taas alas samaa reittiä ja kohti oman kodin näköalapatiota grilleineen...

Pinsettiote on jo hallussa!

Lännenmatka: Yosemite

Jo'se-midii. Niin se suurinpiirtein suomennettuna lausuttaisiin (en enää muista IPA-merkintöjä :() Olisikohan yksi maailman kauneimmista paikoista. Ainakin yksi hienoimmista, mitä olen nähnyt. Noin viiden tunnin itään päin suuntautuneen ajomatkan jälkeen löysimme itsemme näistä maisemista. Hurjaa.

Siellä se siintää, legendaarinen Half Dome

Siis tuolla!

Half Domen juurella on Yosemiten laakso. En varmaan yhtään hämmästyisi, jos täällä tulisi dino vastaan.

Vesiputous on kuulemma keväisin mahtava.

Oi voi näitä niittyjä.

Ah sitä lämpimän männyn tuoksua, intensiivistä ja samalla niin raikkaan luonnollista. Oli ihan tajuttoman kuuma. Vuoripuronkin vesi oli lämmintä.

Alhaalta laaksosta suuntasimme taas ylös, ylös, Glacier Pointin näköalapaikalle. Ja ei, nämä kuvat eivät ole blue screenillä manipuloituja :)

Yosemiten laakso

Illan hämärtyessä ja Nurmilinnun jo käytyä nukkumaan turvakaukalossaan ajoimmme viimeiselle must see -etapillemme. Giant Sequoia -puut Mariposassa olivat jotain uskomatonta. Punapuihin kuuluvat männyt olivat sekä huippuleveitä,  -vanhoja (yli 4000 vuotta) ja -korkeita. Valitettavasti hämärä jo metsään hiipi, eikä kameroille siten kovin hyviä otoksia ikuistunut.

Paksuimman puun juurelle ei ihan lähelle edes päässyt (no ei muidenkaan, mutta eräät vähän uhmasivat kieltoja...), mutta sen läpi olisi kevyesti ajanut henkilöautolla. Korkeudessa sekin taisi päihittää ison lentokoneen, vaikka tämä yksilö oli selvästi keskittynyt vyötärönympäryksen kasvattamiseen. Grizzly Giant -nimellä löytynee parempia kuvia netistä!

Grizzly Giant. Nuo pienet havupuut olivat sellaisia normisuomimetsän kokoisia...

Yötä myöten kiemurtelimme takaisin kohti rannikkoa ja Mill Valleyn tukikohtaamme. Pikkuinen nukkui sikeästi koko matkan, ja saimme hänet hellästi omaan sänkyynsäkin kahden jälkeen uniaan jatkamaan. Melkoinen matkaaja meillä.