Jouduinpa tässä työni puolesta vierailemaan lähes 300 brittiläisen yksityiskoulun sivuilla. Havaitsin muunmuassa seuraavaa:
Oi kyllä. Tänne me suomalaiset ehdottomasti haluamme lapsemme. Eihän nyt keneltäkään voi viedä sitä iloa, että voi oikeasti vastata rehellisesti kysymykseen "Missä kävit koulusi?"! Virallisestikin maan toiseksi paras koulu vuonna 2017!
Tässä maassa (ja mm. Venäjällä, Kaukoidässä, mistä tänne lähetetään paljon oppilaita) on valtavasti äärettömän rikkaita ihmisiä. Kalleimpien koulujen pelkät lukuvuosimaksut ovat noin 40 000 puntaa, ja tokihan nämä lapsukaiset, esiteinit ja nuorukaiset myös harrastavat - klassista musiikkia, jousiammuntaa ja ratsastusta. Oma poni mukaan, totta kai. En yksinkertaisesti kykene ymmärtämään tällaisia rikkauksia. Että vuodesta toiseen keskimääräistä paremmin toimeentulevan keskituloisen perheen toisen vanhemman palkka kokonaisuudessaan uppoaa lapsen koulutukseen. Ja entäs jos niitä lapsia on enemmän kuin yksi? Huhuh, ihan pyörryttää.
Opetusryhmät ovat pieniä, ja kaikille oppilaille on lisäksi nimetty henkilökohtainen tutori, joka auttaa kotiläksyjen kanssa. Opetusmateriaalit ja -välineet ovat state-of-the-art -luokkaa. On auditoriot, konserttisalit, steinwayt, sävellysohjelmistot ja jopa urut?! Klassinen musiikki ja eritoten sakraali kirkkomusiikki on nimittäin erittäin arvostettua edelleen. Uima-altaat, pelikentät, ratsutallit. Mikäs siinä huippuarvosanoja tavoitellessa.
Jostakin kumman syystä harva opinahjo mainostaa itseään opetushenkilökunnallaan. Toki päättökoetulokset listataan näkyviin ja jokikinen koulu on mainoslauseensa mukaan yksi maan johtavista oppilaitoksista. Mutta vain pieni osa kouluista vaivautuu esittelemään henkilökuntansa. Suurin osa sentään paljastaa opettajiensa nimet ja oppiarvot, mutta niitäkin paikkoja löytyy, joiden sivuilla ei seikkaile kukaan muu kuin rehtori apureineen. Minusta tämä on vähän merkillistä. Oppimistulosten lisäksi haluaisin ehdottomasti tietää lapsoseni tulevan koulun opettajistakin, ja paljon. Kuka, mitä, missä ja milloin? Mikä on intohimosi, matikan ope, mikä lempiaikakautesi vuosisatojen joukossa, historian kansankynttilä? Miten opetat ranskaa, Mademoiselle?
Ennakko-oletukseni myös oli, että opettajakunta vilisisi tohtoreita. Mutta ehei, heitä ei ole kuin karkeasti arvioiden prosentti, pari. No maistereita sitten, niin kuin Suomessa? Eeehei, ei heitäkään edes enemmistöä! Kandidaatin tutkinto riittää opettajuuteen tässä maassa pedagogisten opintojen lisäksi, ja se näkyy yllättävästi myös yksityiskouluissa. Suomi vetää tässä todella paljon pidemmän korren. Mitä opettajamme saisivatkaan aikaan brittiläisen yksityiskoulun resursseilla?
Ja suloiseksi lopuksi sananen opinto-ohjauksesta. Se kun tiivistyy yhteen sanaan nimeltä Oxbridge. No nyt vähän liioittelen, tokihan koulut muuhunkin uraohjausta antavat, mutta sivuilla on aina omana isona kategorianaan CAREERS, ja joko sen vieressä tai heti alla alaotsikkona OXBRIDGE. Nämä koulut valmentavat oppilaansa Oxbridgen pääsykokeisiin ja ohjaavat heidät hakuprosessin alusta loppuun kädestä pitäen: näin kirjoitat hyvän hakemuksen, näin toimit haastattelussa... Ei ihme, että Oxbridge vilisee yksityiskoulujen kasvatteja. Ensiluokkaisen peruskoulutuksen lisäksi he ovat saaneet ensiluokkaisen preppauksen pääsykokeisiin. Oxbridgessa sitten verkostoidutaan, valmistumisen jälkeen saadaan suhteilla ja Oxbridge-gloorialla työpaikka London Citystä, ja sieltä edelleen askeleet johtavat suhteilla parlamenttiin. Rikkaiden pyörä pyörii tässä maassa kuin rasvattu, ja parlamentista löytyy aika vähän niitä eduskunnasta tuttuja maanviljelijöitä, sairaanhoitajia ja kaupankassoja.
Tämä on mielenkiintoinen maa. Varallisuus on mielenkiintoinen asia. Raha ei välttämättä tee onnelliseksi, mutta sen avulla voi täällä päästä helpommalla pitkälle. Vaikka se matka alkaisi sieltä perseestä.
