lauantai 9. toukokuuta 2015

Suloinen (Sunnuntai)

Taas yöllä viereen kömpinyt neiti herää ihmeen pirteänä, vilkaisee ympärilleen ja toteaa velmu ilme naamallaan minulle, että isi nukkuu vielä. Pitää herättää! Sitten se painelee yhä vekkulimpi ilme kasvoillaan omaan huoneeseensa ja palaa tuossa tuokiossa leikkikattilaa ja sen kantta yhteen paukuttaen. Hahaa, olipas hyvä herätys herra M paralle!


Ihana kevätpäivä. Aamupalan jälkeen suuntaamme kirkkoon. 


Tykkään seurakunnassamme tosi paljon siitä, että lastenohjelmat alkavat vasta hieman ennen saarnaa. Näin lapsetkin saavat osallistua yhdessä vanhempiensa kanssa jumalanpalvelukseen, eikä heitä eristetä vain omiin pyhäkoululuokkiinsa. Isin harteilla on paras jammailupaikka.


Kirkon jälkeen suuntaamme kotiin lounaalle ja päiväunille. Myöhemmin kävelemme ystävämme luokse ihanasta säästä nauttien.


Illalla on aika orientoitua jo tulevaan viikkoon. Uusi ruoka alulle siis. Tällä kertaa munamaidotonta makaronilaatikkoa. Suomessa tähän tulisi Koskenlaskijaa, mutta täällä en ole vielä oikein vastaavaa juustoa löytänyt. Ystävän vinkistä kokeilen nauravaa lehmää, joka toimii ihan ok. Se on vain vähän turhan mietoa.


Ja voi elämä sentään näitä snack-palojen availuja. Löytyisiköhän jostakin isompia palasia?


Laatikko saadaan kuitenkin valmiiksi uuniin. Tämä on meidän vanhempien herkkua, mutta Nurmilintu tykkää enemmän vaikkapa intialaisista tulisista sapuskoista.


Käyn illalla vielä hakemassa ulkomailla käväisseen ystävän bussiasemalta kotiinsa, ja saan kotiinviemisiksi uunilämpimiä skonsseja. Nam!


Illan hulvattomuus kiteytyy tähän kuvaan. Meidän sirkusrinsessa. Tervetuloa uusi viikko!





2 kommenttia:

Olavi Varta kirjoitti...

Mazda6. Mutta oliko millä koneella?

Arya kirjoitti...

Joku kiisseli se on :)