torstai 9. marraskuuta 2017

Brittiläisten yksityiskoulujen erittäin lyhyt mutu-oppimäärä

Jouduinpa tässä työni puolesta vierailemaan lähes 300 brittiläisen yksityiskoulun sivuilla. Havaitsin muunmuassa seuraavaa:



Oi kyllä. Tänne me suomalaiset ehdottomasti haluamme lapsemme. Eihän nyt keneltäkään voi viedä sitä iloa, että voi oikeasti vastata rehellisesti kysymykseen "Missä kävit koulusi?"! Virallisestikin maan toiseksi paras koulu vuonna 2017!

Tässä maassa (ja mm. Venäjällä, Kaukoidässä, mistä tänne lähetetään paljon oppilaita) on valtavasti äärettömän rikkaita ihmisiä. Kalleimpien koulujen pelkät lukuvuosimaksut ovat noin 40 000 puntaa, ja tokihan nämä lapsukaiset, esiteinit ja nuorukaiset myös harrastavat - klassista musiikkia, jousiammuntaa ja ratsastusta. Oma poni mukaan, totta kai. En yksinkertaisesti kykene ymmärtämään tällaisia rikkauksia. Että vuodesta toiseen keskimääräistä paremmin toimeentulevan keskituloisen perheen toisen vanhemman palkka kokonaisuudessaan uppoaa lapsen koulutukseen. Ja entäs jos niitä lapsia on enemmän kuin yksi? Huhuh, ihan pyörryttää.

Opetusryhmät ovat pieniä, ja kaikille oppilaille on lisäksi nimetty henkilökohtainen tutori, joka auttaa kotiläksyjen kanssa. Opetusmateriaalit ja -välineet ovat state-of-the-art -luokkaa. On auditoriot, konserttisalit, steinwayt, sävellysohjelmistot ja jopa urut?! Klassinen musiikki ja eritoten sakraali kirkkomusiikki on nimittäin erittäin arvostettua edelleen. Uima-altaat, pelikentät, ratsutallit. Mikäs siinä huippuarvosanoja tavoitellessa.

Jostakin kumman syystä harva opinahjo mainostaa itseään opetushenkilökunnallaan. Toki päättökoetulokset listataan näkyviin ja jokikinen koulu on mainoslauseensa mukaan yksi maan johtavista oppilaitoksista. Mutta vain pieni osa kouluista vaivautuu esittelemään henkilökuntansa. Suurin osa sentään paljastaa opettajiensa nimet ja oppiarvot, mutta niitäkin paikkoja löytyy, joiden sivuilla ei seikkaile kukaan muu kuin rehtori apureineen. Minusta tämä on vähän merkillistä. Oppimistulosten lisäksi haluaisin ehdottomasti tietää lapsoseni tulevan koulun opettajistakin, ja paljon. Kuka, mitä, missä ja milloin? Mikä on intohimosi, matikan ope, mikä lempiaikakautesi vuosisatojen joukossa, historian kansankynttilä? Miten opetat ranskaa, Mademoiselle? 

Ennakko-oletukseni myös oli, että opettajakunta vilisisi tohtoreita. Mutta ehei, heitä ei ole kuin karkeasti arvioiden prosentti, pari. No maistereita sitten, niin kuin Suomessa? Eeehei, ei heitäkään edes enemmistöä! Kandidaatin tutkinto riittää opettajuuteen tässä maassa pedagogisten opintojen lisäksi, ja se näkyy yllättävästi myös yksityiskouluissa. Suomi vetää tässä todella paljon pidemmän korren. Mitä opettajamme saisivatkaan aikaan brittiläisen yksityiskoulun resursseilla?

Ja suloiseksi lopuksi sananen opinto-ohjauksesta. Se kun tiivistyy yhteen sanaan nimeltä Oxbridge. No nyt vähän liioittelen, tokihan koulut muuhunkin uraohjausta antavat, mutta sivuilla on aina omana isona kategorianaan CAREERS, ja joko sen vieressä tai heti alla alaotsikkona OXBRIDGE. Nämä koulut valmentavat oppilaansa Oxbridgen pääsykokeisiin ja ohjaavat heidät hakuprosessin alusta loppuun kädestä pitäen: näin kirjoitat hyvän hakemuksen, näin toimit haastattelussa... Ei ihme, että Oxbridge vilisee yksityiskoulujen kasvatteja. Ensiluokkaisen peruskoulutuksen lisäksi he ovat saaneet ensiluokkaisen preppauksen pääsykokeisiin. Oxbridgessa sitten verkostoidutaan, valmistumisen jälkeen saadaan suhteilla ja Oxbridge-gloorialla työpaikka London Citystä, ja sieltä edelleen askeleet johtavat suhteilla parlamenttiin. Rikkaiden pyörä pyörii tässä maassa kuin rasvattu, ja parlamentista löytyy aika vähän niitä eduskunnasta tuttuja maanviljelijöitä, sairaanhoitajia ja kaupankassoja.

Tämä on mielenkiintoinen maa. Varallisuus on mielenkiintoinen asia. Raha ei välttämättä tee onnelliseksi, mutta sen avulla voi täällä päästä helpommalla pitkälle. Vaikka se matka alkaisi sieltä perseestä.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Tribuutti Mosselle

Hetkinen sitten pyörähti käyntiin neljäs vuotemme Skotlannissa. Neljäs! Koulutaipaleensa elokuussa aloittanut pikku neitimme on asunut täällä tuulien pieksämällä saarella kauemmin kuin missään muualla elämänsä aikana. Tämä on hänelle yhtä kuin koti. Ja tavallaan se on sitä myös meille aikuisillekin, vaikkakaan ei aivan samanlaisessa merkityksessä.

Viime vuodet ovat olleet varsinkin itselleni vaikeita - Skotlannin komennus ei ole ollut se elämäni seikkailuista mieluisin. Nyt lopun alkaessa häämöttää jossakin horisontin rajan läheisyydessä huomaan ajattelevani monia tähän paikkaan liittyviä asioita hellällä kiitollisuudella. Kuten vaikkapa kauan kärsinyttä autoamme.

Ah kauneutta!

Haluaisin suojella luontoa, ja nostan henkistä hattuani kaikille heille, jotka tässä maailmassa ovat valinneet pärjätä ilman autoa. Valitettavasti itselläni eivät ole rahkeet autottomuuteen riittäneet kuin hetkellisesti - vuodeksi Chicagossa (haa tästä olen jopa vähän ylpeä, autotta Amerikassa!!) ja noin puoleksi vuodeksi täällä Skotlannissa. Ja sitten Mosse saapui perheeseen.

Emme käytä 2000-luvun alun Mazda 6 paljonkaan - jaammekin sen toisen perheen kanssa. (Tämä ehkä on se meidän ekotekomme, vaikka pienhiukkasia kylvävällä diesel-nokivasaralla ajelemmekin.) Silti sen pelkkä olemassaolo on minulle voimaannuttava asia. Pääsen halutessani pois tästä pienestä kaupungista. Minun ei tarvitse aina varata ylimääräistä puolta tuntia tyttäreni kouluun viemiseen tai sieltä hakemiseen, tai pohtia bussiaikatauluja ja niiden yhteensopimisia, jos meillä on asiaa johonkin isompaan kaupunkiin. Olemme päässeet näkemään niin ylämaita kuin ihmeellisiä aikataskuja Englannin Yorkshire Dalesissakin. Ja minä osaan ajaa sillä täällä. Vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Ooh!

Isle of Skye

The Yorkshire Dales. Photo credit herra T.

The Yorkshire Dales. Photo credit herra T.

Mosse (herra M:n ja tyttäremme antama nimi poloiselle vanhukselle) on auttanut minua sopeutumaan asukiksi tänne pohjoiseen. Voimaannuttanut jopa - minähän lähestulkoon kurvailen kapoisilla maalaisteillä lähemmäs satanen lasissa niin kuin paikalliset ikään ja manailen itsekseni kovaan ääneen turisteiksi haukkumiani autoilijoita, jotka samoilla teillä körröttelevät kuuttakymppiä ja hidastavat siitä neljäänkymppiin joka ikisessä piskuisessakin kaarteessa. Että mitä ne täällä oikein edes ajelevat jos kerta eivät oikeasti uskalla, niiinh!

Koko omistussuhteemme ajan Mosse on oikeastaan elänyt jo jatkoajalla. Sen mittarissa on yli 170 000 mailia, mutta ilmeisesti todellinen kertymä on jopa yli 300 000 mailia. Joku on vähän pyörittänyt mittaria jossakin vaiheessa... 


Jonkin verran sitä olemme joka vuosi joutuneet korjaamaan, mutta £300 hankintahintaan suhteutettuna ostos on osoittautunut erittäinkin oivalliseksi, sillä samat korjaukset olisi saattanut joutua tekemään useamman tonninkin kustantaneelle menopelille. Ja vain kerran se on varsinaisesti jättänyt meidät tienposkeen lehmiä ihailemaan jonnekin ylämaiden alarinteille, kun meni mokoma molemmat vasemman puolen renkaat puhki keskellä tietä vastaantullutta autoa väistettäessä (täällä ei tunneta käsitettä piennar, vaan tie saattaa loppua vanhaan terävään kivetykseen, tai vaikka puska-aitaan). Toisella kerralla olimme oikeasti ylhäällä ylämailla, kun käsijarru hirtti kiinni. Siitä selvittiin, kun leikittiin vähän aikaa löylynheittoa jarrulevykiukaalle ja kotona toimitettiin vanhus huoltoon. Faceliftilla pötkittiin eteenpäin vuosi, ja nyt yli puoli vuotta olemme käyttäneet autoa, jonka olemme teeskennelleet olevan ilman käsijarrua.





Ruoste on rouskuttanut Mossen pintaa jo hyvän aikaa, ja sisältä se haisee lämpimän kesäpäivän jäljiltä aivan siltä, kuin sitä olisi käytetty säännöllisesti kuskaamaan teini-ikäisiä jalkapalloilijapoikia treeneistä kotiin. Mutta me otamme Mossen Mossena, eikä Wunderbaumista ole tarvinnut edes keskustella. Viimeisten kuukausien aikana autopahasta on alkanut kuulua jos jonkinlaista kitinää ja klonketta vähän sieltä sun täältä hirttävän käsijarrun lisäksi. Niinpä tässä kaikki jännitämme, kestääkö vanhus määräpäiväänsä marraskuun loppuun, jolloin se pääsee lepoon autojen hautausmaalle. Kiitos, Mosse joka tapauksessa, olet enemmän kuin osasi tehnyt, hintasi haukkunut.



maanantai 26. kesäkuuta 2017

Totuus englantilaisista puutarhoista

Tai no, kaikki kuvat ovat nyt Skotlannista, mutta olen todistanut saman näyn myös tuolla Yhdistyneen kuningaskunnan etelävaltion puolella. Eikös ole kaunista?

Niin keskiluokkaisten ja työväenluokan asuinalueilla....






.... kuin varsinkin yläluokan historiallisilla kulmilla:








Hah, eipä aivan! Katsotaanpas tarkemmin. Tässä alla olevassa kuvassa näkyy tarkkasilmäiselle kumpainenkin totuus - huomaatko?



Annan vinkin. Avainsana on Low Maintenance eli helppohoitoisuus, hih.



Tätä en ihan ymmärrä. Miksi oi miksi?


Ehkäpä siksi?


Enimmäkseen tällaisia puutarhoja näkee alempien yhteiskuntaluokkien asuinalueilla, mutta välillä varakkaammissakin piireissä, vai mitäs tykkäätte tästä muovinurmesta?



Onhan se tietenkin siistimmän näköinen laiskalle nurmikonleikkaajalle (tai pihille rikkaalle - monet parempiosaiset kun ulkoistavat puutarhanhoitonsa puutarhureille) kuin tämä vaihtoehto:



Mutta ei tämäkään hivele esteettistä silmääni. Rakas, mennäänkö nauttimaan iltapäivätee puutarhaamme? Pusi pusi!



Ei muuta kuin salaisia puutarhoja bongaamaan!















lauantai 24. kesäkuuta 2017

Kesäyön on onni omanani


Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Kävelen keskellä kesän koittoa läpi ruohikkoisen pihamaan. Aitan kynnyskivellä lepää pari vanhaa kahvikuppia, autioituneen hirsituvan ovenpieleltä löytyy mustunut kahvipannu. Kuljen metsän reunaan lähestyvän keskiyön viimeiset auringonsäteet silmiäni kutittaen. Jossakin kukkuu käki.




Olen sukuni entisen torpan mailla. Ruislintua en kuule, ja sieluni on surullulinen. Silti voin seisoa tässä, Eino Leinon unohtumattomissa säkeissä. Minulla on ikävä. Selittämätön, pakahduttava tunne rinnassa nostaa herkästi kyyneleet silmiin. Enkä oikeastaan edes tiedä, mitä ikävöin. En tiettyä paikkaa, kotia tai ruisleipää. En lapsuuden kesiä, Suomi-uuutisia tai salmiakkia. Ehkä ikävöin kuulumista. Sekä tietoa että tunnetta siitä, että olen paikassa, jossa tämän vanhan runon sanat ovat yhä elossa. Ne hengittävät kanssani samaa ilmaa, ja minä ymmärrän jokaiseen sanaan kätkeytyvän merkityksen. Enkä ole ainoa.


Voin seisoa tässä, laskea käen kukunnan, nähdä auringon laskevan vasta lähempänä puoltayötä. Katsoa pimeään metsään, huitaista hyttysen poskeltani. Haistaa alkavan kesän ilon ja odotuksen. Tämä kaikki on tuttua. Se soi lauluna sydämessäni. Näihin tuoksuihin, tuntoihin, ääniin ja maisemiin minä kuulun. Täältä minä tulen. Tätä säveltä sydämeni laulaa. Kesäyön on onni omanani. 

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.


Ja tässä seisoin lähes vuosi sitten heinäkuussa. Sulle laulan neiti, kesäheinä... Edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie. Se tie on ollut hämäräinen kauan. Liian kauan. Yhä on. Mutta tässä kesäyön hetkessä oli hyvä olla. En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär' elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri... Kuuluin taas hetken johonkin. Täältä tulin. Täältä lähdin. Tätä kannan aina mukanani. Kädessäni, elämässäni, on onnen kulta.



Kun aika seisoo ja nukkuu tuuliviiri, kun seisoo maalla, johon juureni lapsena kasvatin. Suomi on pyyhkäissyt hellän jälkensä sieluuni. Yön puolihämärä, sydänkesän ja sydämeni suuri hiljaisuus. Olla vain, tässä ja nyt. Kesäyön on onni omanani.

Käännyn ja palaan, edessäni hämäräinen tie. Tuntemattomahan tupaan se vie.



Eino Leino: Nocturne 1903

perjantai 17. helmikuuta 2017

Vuosi 2016 ja hassut kysymykset

Noora & Noora -blogin Noorat ovat muutamana vuotena kertoneet kuluneesta vuodestaan vastaamalla alla oleviin kysymyksiin. Ajattelin kokeilla, miltä niihin vastaaminen itsestäni tuntuisi. Yllättävän vaikealta, ja hölmöltäkin välillä! Mutta kun nyt sain vastattua niihin kaikkiin, niin ajattelin ne kumminkin julkaista. Bloggaaminen jäi ihan kamalan vähälle vuonna 2016, joten ainakin vähän lisävalaistusta elämäämme nämä kysymykset tuonevat.

Scottish Borders

1. Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Sain elämäni ensimmäisen vakituisen työsuhteen ja sanouduin siitä myöhemmin irti. Huh heijaa. Tämä on erittäin hauska yksityiskohta varsinkin kysymyksen nro 28 kanssa.


On my way to my first ever permanent job.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
Taisin kieltäytyä tekemästä lupauksia uutenavuotena. Lupaan säännöllisesti olevani elämässäni kurinalaisempi, ja yhtä säännöllisesti epäonnistun lupauksen pitämisessä.

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tuli, uusia työtovereita aika monta.


Sycamore Cap, Hadrian's Wall, Northumberland

4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En läheistäni, mutta tärkeän ja rakkaan perheystävän kyllä.





5. Missä matkustit?
Täällä Skotlannissa Skyen saarella ja Borderseilla, Englannin puolella  Northumberlandissa ja Lontoossa.  Kesällä olimme yli kuukauden Suomessa... Marraskuussa teimme ikimuistoisen neljän yön reissun Roomaan - minä ja herra M saimme ruokamyrkytyksen ensimmäisen kokonaisen päivän iltana, enkä ehtinyt loppureissun aikana tervehtyä täysin. Raahauduin silti päänähtävyydet vanhasta kaupungista läpi ja näin Paavin Vatikaanissa.


Evening on the Isle of Skye

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
Lungin elämänasenteen… Ja ystäviä Nurmilinnun synnyinmaassa olisi niin mukava päästä taas tapaamaan.




7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Varmaankin syyskuun kolmas viikko, joka toi tullessaan niin todella surullisen uutisen kuin kutsun uuteen työpaikkaani.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Selvisin taas yhdestä vuodesta Skottien mailla ja sain uuden työpaikan.


Scott's View, Scottish Borders

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Ehkäpä se, että sosiaalinen elämämme ei edellenkään ollut kovinkaan hehkeää eikä uusia sydänystäviä löytynyt.

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Sairastin onneksi vähiten perheestämme.

11. Mikä oli paras ostoksesi?
Löysin vihdoin tikkusääriini sopivat edulliset ratsastussaappaat, ja tyttöselleni suomalaisen villahaalarin, jota hän käyttää täällä meillä sisällä lähes päivittäin.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Huono asiakaspalvelu saa minut aina kiehumaan.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asumiseen ja ruokaan ehdottomasti, vaikka paikallisittain edullisesti täällä asummekin.


This I left in the store!



14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Mahdollisuudesta päästä kesällä Suomeen useammaksi viikoksi. Olin ihan kuollut ikuiseen kylmyyteen ja kotimaaikävä oli välillä kova.




15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Tämän joulunajan hitti meillä oli 12 Days Of Christmas -joululaulu. Nurmilintu oppi kaikki kaksitoista säkeistöä ulkoa.

16. Viime kauteen verrattuna, oletko:
i. Onnellisempi vai onnettomampi: Onnellisempi!
ii. Laihempi vai lihavampi: Varmaankin vähän laihempi. Jostain kumman syystä painoni  on palailemassa ihan omia teitään aikaan ennen Nurmilintua.
iii. Rikkaampi vai köyhempi: Köyhempi.

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Olisin voinut kehittää itseäni henkisesti niin paljon enemmän. Jo ihan pelkästään lukeminen jäi liian vähälle.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Turhanpäiväistä netissä seilausta ehdottomasti, ja murehtimista. Olen siinä ihan liian hyvä.

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
Minulla ei taida olla mitään mielikuvaa tämän vuoden juhannuksesta. Saatoimme tehdä pienen nuotion rannalle ja paistaa vaahtokarkkeja, tai sitten emme. Suomalaiset sydänystävämme pääsivät kotikonnuilleen juhlimaan, ja kolmestaan emme saaneet oikein juhlamieltä kohoamaan. Lisäksi taisi olla tosi kylmä. Joulunkin olimme tänä vuonna ihan vain kolmistaan, mutta aattona kävimme yhdessä kotiseurakuntamme jouluhartaudessa, ja jouluaamunakin ehdimme joulukirkkoon, vaikka herra M heräsi vain puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua.

20. Rakastuitko kauden aikana?
En kehenkään uuteen henkilöön :)




21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
The Crown oil varmasti paras: laadukkaasti tehty ja jotenkin vielä kiehtovampi asuinmaamme takia.

22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?
En.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin ihan liian vähän, mutta ehkä paras oli Anthony Doerrin All the Light We Cannot See.

Our sunrise

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Palasin uuden työni takia taas pitkästä aikaa klassisen musiikin maailmaan. Se on ollut yllättävän mukavaa.

25. Mitä halusit ja sait?
Uuden työpaikan yliopistolta.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?
Halusin oppia ottamaan elämän rennommin, mutta en siinä kyllä oikein onnistunut. Myös rentouttava pikaretki Roomaan oli toivelistalla, mutta se tarina päättyi vähän vähemmän rentouttavasti.





27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
En katsonut kuin pari elokuvaa koko vuonna. Eikä mikään niistä ollut erityisen loistava. Olettaisin, että Rogue 1 olisi varmaankin ollut näkemistäni paras, jos olisin sen päässyt katsomaan. Vielä se ei vain ole onnistunut, lapsenhoidollisista syistä.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit? 
Leikin lumisotaa, kävin syömässä todella herkullisen lounaan mieheni kanssa ja täytin valitettavasti 36.




29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman? 
Ehdottomasti rennompi ote ja vähempi huolehtiminen, eikös tämä ole yksi asia?

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
Kerrankin superhelppo kysymys. Räjähtänyt äiti-ihminen.





31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Mieheni, työt ja ratsastaminen.




32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
Häh? Kukahan teini nämä kysymykset on laatinut. En ketään.

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?
Yhdysvaltain presidentinvaalit (varsinkin, kun tunnen paljon amerikkalaisia, ja uskallan sanoa ymmärtäväni jotakin amerikkalaisesta kulttuurista) ja Syyrian kaaos.

34. Ketä kaipasit?
Ystäviäni ympäri maailman. Kotiani Chicagossa. Ja Suomessa. Ulkosuomalaisen sydän on usein pieninä palasina maailmalla.




35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
En tavannut vuoden aikana ketään minulle uutta ihmistä, josta olisi jollain tapaa tullut minulle erityisen merkityksellinen.





36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna?
Tähän on ihan pakko vastata Jumala ja hänen lähettämänsä delfiinit. Se verran erikoinen juttu se oli oikeasti.

37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
1. Saada herra M tohtoriksi. Eli kotihengetärnappulat pitäisi kääntää mahdollisimman kauaksi kaakkoon.
2. Lukea edellisvuotta enemmän. Mitä tahansa.
3. Neuloa edellisvuotta enemmän. Mitä tahansa.
4. Tahtoisin ystävystyä edes yhden ihmisen kanssa niin, että se ystävyys kantaisi tulevat välimatkatkin. Tämän tavoitteen saavuttamista ei kyllä voi mitata vielä ensi vuoden vaihteessa.
5. Retkeillä enemmän luonnossa. Täällä Skotlannissa on upeat patikointimaastot, mutta ihan liian harvoin saamme itsemme liikkeelle perheenä.


Quiraing, Isle of Skye

38. Bonus: Mikä on hartain toiveesi ensi vuodelle?
Päästä pois tältä saarelta niin, että tulevaisuudeltakin olisi jo jotakin positiivista tiedossa.