tiistai 5. toukokuuta 2015

Oi lämpöä! (Tiistai)

Se tiistai koitti aurinkoisena ja lämpimänä. Ihanaa. Tosin kaikki paikalliset varoittelivat, että se kesä saattoi nyt sitten olla tässä. Hmph.


Herra M vei Nurmilinnun leikkikouluun, ja minä ryhdyin taas tiskikoneen virkaa toimittamaan. Kiitos vain Suomen valtio, maisterin koulutuksella tämä sujuu jo tosin hyvin! Ehkä sitä väikkäriä pitäis vielä yrittää, niin tulisi piirun verran professionaalisempaa jälkeä?


Ja jäisi tällaiset mokatkin tekemättä. Olin ottanut saaristolaisleivät liian aikaisin uunista eilen. Päätän kokeilla, onnistuuko jälkilämmitys. No ei :D Syödään sitten puolikypsää leipää.


Ei se nyt niiiiin raakaa ole.



Leipien kohtalosta tuskastuneena päätän lahjoa tiskikoneminääni hunajaleivällä. Voita ja hunajaa paahtiksen päälle, nam.


Ihana kevät. Tuuli on vain vielä välillä kylmä, ja kuljenkin koululle korvalaput päässä. Kuulen siitä tietenkin vinoilua paikallisilta. Osa lapsista hyppelee jo sortseissa ja nilkkasukissa. No ei meidän vilulintu.


Paluumatkan vienon ylämäen avittamana saan minäkin kuitenkin heittää takin pois.


Kotiin palattuamme teemme vähän puutarhahommia.


Ja minä vaihdan ensimmäistä kertaa tänä vuonna ballerinat jalkaan - ilman sukkia!


Sitten lähdemme metsästämään perhosia.



Ja mitä kaikkea muuta jännää kaupunkiluonto sitten tarjoaakaan.



Jossain vaiheessa saan taivuteltua Nurmilinnun lounaalle.


Rasmus Nalle on outo kirja. Minulla on teoria: se asuu jossakin eläintarhassa, ja sillä on lupa seikkailla Mary-laivallaan  ja ystävineen eri eläinten aitauksissa. Mikä muuten selittäisi ne lukuisat minisaaret ja tiheään vaihtuvat eläinlajit kirahveista kenguruihin ja pingviineihin?


Päiväunien jälkeen viimeistelen Beef-in Guinness -keitokseni peribrittiläiseksi lihapiiraaksi, lykkään sen uuniin ja suuntaan Nurmilinnun kanssa uudelleen ulos. Soitan samalla herra M:lle vienon pyynnön olla kotona 40 minuutin päästä, jotta piiras ei vallan kärähdä uuniin.


Innokas pyöräilijä valmiina lähtöön.


- Minne mennään, äiti?
- Sinne linnunkakkaleikkipaikalle.



Uudet blingblingkengät oli sitten pakko saada jalkaan. Nahkaiset Miss Sixty -tennarit 3-vuotiaalle lähti kaupasta 20 punnalla matkaan, pakkohan ne oli kotiuttaa...


Niin, miksi kutsumme leikkipaikkaa linnunkakkaleikkipaikaksi? Siksi:


Onneksi lähellä on jokin iso ja kaunis puu kukassa.



Ja liukumäestä paikalliset pulut eivät ole ikinä olleet kiinnostuneita. 




Joskus ennen kuutta selviämme kotiin illalliselle. Lihapiirakkakin oli selvinnyt uunista ulos ilman palovammoja.


Ilta soljuikin taas niin tuttuun tapaan, että kuvatkin jäivät ottamatta. Raamattupiiristä tullessani nappasin vielä kuvan kotikäytävästämme. Tuossa kuvan ulkopuolella etualalla heti vasemmalla säilytämme muuten lastenrattaiden ratasosaa... Ei ihan palotarkastajan unelma, vai mitä? Mutta minkäs teet kun pienkerrostalossa ei ole minkäänlaisia kellari/varastotiloja eikä pyörätelineitä ulkona. Elämme näin kunnes toisin vaaditaan.


2 kommenttia:

Son Jan kirjoitti...

Hienot lenkkarit oli. Tosi blingit! :) ! Joko tarvii lähettää lisää saaristolaismaltaita?

Arya kirjoitti...

Juu, kaljamaltaille alkaisi olla tarvetta :) Mutta onneksi on vierailijoita tulossa, niin säästyy teiltä lähetyspennoset. Kiitos kuitenkin tosi paljon!!