lauantai 30. marraskuuta 2013

Dressember

Wow, ihan älyttömän ihana idea! Pukeudu jokainen joulukuun päivä mekkoon ja kerää samalla rahaa ihmiskauppaa vastaan! Lihaton lokakuu, muovipussiton marraskuu, orjuuden vastainen joulukuu - ei ihan rimmaa mutta ehdottoman siisti juttu mielestäni. Tutustukaapas lähemmin:




Lisää tietoa kampanjasta löytyy täältä.

Nykymaailmassa on 27 miljoonaa orjaa. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historian aikana. Tiesitkö sinä tämän? Minä kuulin asiasta vasta pari vuotta sitten, ja ilahduttavasti ihmiskauppa on nykyisin enenevässä määrin esillä mediassakin. Suomemmekaan ei ole ihmiskaupan suhteen mikään lintukoto. Mutta siellä on myös paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet nämä nykypäivän orjat sydämelleen. Mm. V.A.L.O.-yhdistys pyrkii levittämään tietoisuutta nykypäivän orjuudesta ja auttamaan uhreja yksilötasolla. Lisäksi se kerää varoja, pyrkii verkostoitumaan eri toimijoiden kanssa, kouluttaa sekä jäseniään että muita ja tekee ennaltaehkäisevää työtä. Lisää tietoa V.A.L.O:sta saat täältä sekä heidän Facebook-sivuiltaan.

Mitäs luulette, saisikohan suomalaisia bloggaajia tarttumaan tähän haasteeseen? Itse taidan ainakin käydä haastamassa naiset Turun Tilda, Kaitaliina ja Nelliinan Vaatehuone -blogien takana. Heillä kun kaikilla on kaapissaan niin ihania mekkoja :) Itseltäni löytyy kaapista tällä hetkellä vain kaksi vuodenaikaan sopivaa mekkoa, ja loput on jo pakattu, joten täysillä en tänä vuonna Dressemberiin voi osallistua. Lupaan kuitenkin käyttää niitä kahta mekkoani mahdollisimman paljon ja lahjoittaa rahaa kampanjaan! Ketkä lähtevät mukaan?

Toinen niistä kahdesta mekosta...

7 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Kuulosti mahtavalta idealta ja melkein jo osallistuin, mutta sitten luin kritiikin Wikipediasta tuota hyväntekeväisyysjärjestöä vastaan ja tulin toisiin ajatuksiin: http://en.wikipedia.org/wiki/International_Justice_Mission#Criticism

Orjuutta vastaan keräisin rahaa mieluusti, mutta kuulostaa siltä, että kyseinen järjestö vastustaa samalla kaikkea seksityötä, eikä järjestön uskonnollinen tausta lisää luottamusta siihen, että etunenässä olisivat ihmiskaupan uhrit eikä järjestön oma moraalikäsitys. En tosiaan tiedä järjestöstä tuota yhtä Wikipedia-sivua enempää, mutta koska en jaksa lähteä selvittelemään enempääkään, jätän väliin ja lahjoitan tahoille, jotka toimivat varmasti ihmisten hyväksi.

Arya kirjoitti...

Mikä kanava sinusta olisi hyvä rahalahjoituksille asian hyväksi? Mielestäni idea on niin hyvä, että se varmasti toimisi niinkin, että itse esim. omassa blogissaan kertoo, mille taholle tahtoo lahjoitukset ohjattavan! Itse ainakaan en näe pääasiana sitä, minkä tahon kautta tätä orjuutta vastustetaan (kunhan on siis luotettava), vaan että asialle tehdään jotain. Eli jos yhtään vielä innostaa, niin mukaan vain :)

Kävin lukemassa tuon Wikin tekstin. Sen perusteella on mielestäni turhaa lähteä tekemään johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Olen lähettänyt Suomen V.A.L.O -yhdistykselle (joka siis sekin on taustaltaan kristillinen) asiasta kyselyn, mutta he eivät ole vielä ennättäneet vastata. Noin yleisesti kokemukseni valitettavasti on, että kristillisyys jo ylipäänsä on monelle kritisointihaluiselle punainen vaate. Jos järjestö olisi vaikkapa buddhalainen, olisiko siitä kirjoitettu samoin? Ehkä, ehkä ei.

Niin ja ylipäänsä ajattelen, että ihmiselämä on niin arvokas, että jos muutama omasta halustaan seksityöläinen menettää elantonsa kymmenien, satojen orjuudesta pelastettujen takia, on se sen arvoista. Ja toki aina voi kysyä, onko kukaan oikeasti täysin fine sen suhteen, että myy itseään?

Ansku Sormunen, pj, V.A.L.O.-Ei Orjuudelle ry kirjoitti...

Moi Jenni ja Arya!
Varmasti kaikkia isompia järjestöjä kohtaan löytyy jotakin kritisoitavaa, mutta IJM eli Internation Justice Mission on pitkään tehnyt tällä saralla työtä ja on hyvin luotettu ja kiitetty organisaatio. Itse seuraan IJM:n työtä läheisesti, he ajavat sorrettujen asemaa monella tavalla, ihmiskaupan saralla ja mitä tulee seksiperäiseen ihmiskauppaa, he keskittyvät pelastamaan lapsia, jotka ovat seksiorjina bordelleissa. Nuorimmat näistä lapsista ovat leikki-ikäisiä. Järjestön taustalla vaikuttavat kristilliset arvot, eikä kyse ole siitä, että järjestö haluaa tuomita seksityötä tekevät, vaan ajatuksesta, että kenenkään ei tulisi olla myytävänä. Loppujen lopuksi maailmanlaajuisesti ajateltuna se joukko, joka tekee seksityötä omana valintanaan on hyvin pieni, suurin osa tekee joko pakotettuna, tai on vailla vaihtoehtoja. IJM sai v. 2012 Yhdysvaltain hallituksen myöntämän palkinnon ihmiskaupan vastaisesta työstään. Tämäkin varmasti kertoo järjestön luotettavuudesta. http://www.ijm.org/node/1466

joanna kirjoitti...

Tää ois hieno haaste, mut vähän tuo pakkanen ja muu talveen liittyvä asia mietityttää. Ootko siis itse osallistumassa?

Jenni kirjoitti...

Arya, seurasin joskus Facebookissa erästä orjuudenvastaista järjestöä (keskittyi vaateteollisuuteen), mutta en nyt enää löytänyt tai muistanut sen nimeä. Sen sijaan Anti-Slavery International on käsittääkseni vanha ja paikkansa vakiinnuttanut järjestö, joka ei ole saanut kummemmin kritiikkiä osakseen.

Valitettavasti Anskun vastaus vahvisti omaa käsitystäni siitä, etten haluaisi tukea IJM:tä, sillä vaikka seksityötä omana valintanaan tekevien prosentuaalinen määrä ei olisi päätä huimaava, "kenenkään ei tulisi olla myytävänä"-asenne kyllä vaikeuttaa omasta valinnastaan seksityöläisinä toimivien asemaa välillisesti tuomitsemalla ammatti (aika iso semanttinen ero "tarjota seksipalveluita" vs. "myydä itseään"). Vaikka en itse haluaisi kyseiseen hommaan ryhtyä, en koe voivani tehdä päätöstä kenenkään muun puolesta, ja käsittääkseni Suomessa monet seksityöläiset ovat täysin fine ammattinsa suhteen. Ymmärrän Arya tuon kommenttisi viimeisen pointin, ja jos nuo olisivat ainoat vaihtoehdot niin olisin kanssasi samaa mieltä - mutta uskon, että on mahdollista päästä myös tilanteeseen, jossa seksityötä tekevät vain ne, jotka sitä oikeasti haluavat tehdä, ja uskon jopa, että on helpompi saavuttaa tämä tavoite kuin yrittää lopettaa kaikki seksityö ajamalla se maan alle valvonnan ulottumattomiin. Hienoa kuitenkin kuulla, että IJM keskittyy lasten seksiorjuuden lopettamiseen, sillä siitä aiheesta lienemme kaikki samaa mieltä.

Mietin muuten tätä asiaa vielä myöhemmin ja tuli mieleen, että koko konsepti "pukeudutaan mekkoihin orjuutta vastustaaksemme" on vähän nurinkurinen, koska iso osa orjuudesta on vaateteollisuudessa, ja ellei osta pelkästään pieniä (kalliita) läpinäkyvän tuotantoketjun vaatemerkkejä, on todennäköistä, että jonkun niistä mekoista tuotantoketjussa on ollut mukana orjuutta tai vähintään erittäin kyseenalaisia työolosuhteita. Toisaalta jos mekot saavat asialle huomiota, niin hyvä niin.

Arya kirjoitti...

Niin kyllähän näissä kaikissa kampanjoissa on kääntöpuolensakin, Jenni. Jopa vaateteollisuuden boikotointi orjuuden vastustamiseksi saattaa johtaa vain ihmisten elämän huonomiseen, jos tehtaat vain lopettavat toimintansa... En lähtisi kampanjaa varten vain mekkoja ostamaan, varsinkaan uutena :) Ja jo se, että tämä herättää näin keskustelua, pitää ihmiskauppaa esillä - se jos mikä on hyvä juttu se!

Minusta vähän tuntuu, että jostain syystä luit vähän liikaa tunnelatausta Anskun kommenttiin. Kun minä ymmärsin asian niin, että IJM keskittyy nimenomaan lapsiorjien auttamiseen, KOSKA kenenkään ei tulisi olla myytävänä. Eli että viittaussuhde on nimenomaan näihin orjiin, ei itsenäisesti, omasta halustaan työtä tekeviin, joista Anskukin käytti termiä "seksityötä tekevät".

Itselläni ei siis olisi mitään ongelmaa lahjoittaa rahaa tälle järjestölle, vaikka samaa mieltä kanssasi olen siitä, ettei ketään saa pakottaa pois uraltaan, ellei laki sitten sano toisin. Ja tässä onkin taas yksi pohdittava juttu, Seksityö kun on aika monipiippuinen juttu... Vähän ehkä kuin tupakkateollisuus: jos olet fine omien tekemistesi kanssa, voi työlläsi olla toisten elämiin vakavat negatiiviset vaikutukset (rikkinäiset perheet, sairaudet yms.)

Mutta hieno juttu, että löytyy järjestö, jonka puolesta voit liputtaa tämän asian hyväksi!

Arya kirjoitti...

Joanna, lahjoitan ilman muuta rahaa kampanjaan, ja yritän pitää mekkojani (löytyikin kolmas vielä) mahdollisimman paljon. Mutta koska niitä on vain ne kolme ja meillä on kohta muuttohärdelli päällä, en ole ainakaa vielä uskaltautunut rekisteröitymään tempaukseen virallisesti. Ainakin yksi ystäväni on kyllä jo näin tehnyt!

Leggingsit, paksut sukkikset ja säärystimet toimii mekkojen kanssa kyllä kylmemmälläkin säällä. Ja ohjeissa luvattiin, että mekon alle saa kyllä pukea housutkin, eli kerrospukeutuminen on sallittua :)