Ensimmäistä kertaa elämässäni...

Kaikkea sitä ikääntyminen näemmä teettää. Näin lähiaikoina olen törmännyt ainakin kahteen asiaan: a) ruokaa ja herkkuja ei voi syödä enää entiseen malliin tyyliin poissa silmistä poissa mielestä b) ostin kaupasta jotakin niin kummallista kuin koristetarroja kynsiin.

Täytynee hieman valaista asiaa. Koko huiman teini-ikäni soitin viulua, enkä siten voinut oikeastaan koskaan kasvattaa pitkiä kynsiä. Niinpä niitä ei tullut juuri lakkailtuakaan. No, viulunsoiton lopetettuani hurahdin mieheen, joka ei pidä pitkistä kynsistä. Niinpä en edelleenkään ole kasvatellut kynsiäni kuin satunnaisesti, vain törmätäkseni "mitkä noi on? hyi olkoon leikkaa heti pois!" -tyyppisiin kommentteihin. Ja totta puhuakseni olen ihan liian laiska pitämään kynsistäni huolta ja pitkät kynnet tuntuvat aina olevan tiellä... No, jostain kumman syystä satuin tutkailemaan viime viikolla Seppälässä kynsihärveliosastoa, ja silmiini pisti muutama söpö tarra-arkki. Ystäväni vienolla tuella päätin sitten repäistä ja testata, miltä koristellut kynnet tuntuisivat, heh. Ja koska tämän blogin tarkoituksena on seurata elämäni uuden vuosikymmenen ensiaskeleita pilke silmäkulmassa, saatte tekin arvoisat lukijat ihailla ihka ensimmäisiä koristeltuja kynsiäni. Koettakaa kestää.

Sweet potatoe biscuits eli bataattileipäset

Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden asukkaat tuntuvat varovaisella näppituntumallani rakastavan bataattia, ja he ovat myös mitä luovimpia sen käytön suhteen ruuanlaitossa. Tammikuisella matkallani söin ainakin bataattia ihan vain ruuan lisukkeena, mutta myös bataattipannukakkuja ja bataattileipäsiä. Bataattipiirakkaakin olisi ollut tarjolla, mutta sen maistaminen jäi seuraavaan kertaan. Ja kuinkas siinä kävikään: minäkin hullaannuin bataattiin!

Näiden bataattileipästen ohje on otettu suoraan täältä, joskin lisäsin taikinaan vielä 1/4 tl kanelia. Hurmaava makuelämys, ainakin tämäniltaisten vieraideni mielestä. Yhdysvalloissa tällaisia leipäsiä (Am. eng. biscuit) syödään ruuan kyytipoikana voin kera siinä missä Suomessa vedellään kunnon leipää tai sämpylää. Tällä kertaa tein leipäsistä melko pieniä piparimuotilla. Ensi kerralla taidan käyttää vähän isompaa muottia ja jättää taikinan myös vähän paksummaksi ennen leipästen muotoilua, sillä vaikka taikinassa on todella paljon leivinjauhetta, ne eivät ainakaan minulla kuitenkaan kovin paljoa uunissa kohonneet.

Unelmia toteutuu

Elämäni viime vuosikymmenen kaikki keittiöt ovat näyttäneet jotakuinkin tältä:

Tai sitten tältä:

Mutta haa! Eipä enää tällä vuosikymmenellä. Vanhenemisesta on siis täten todistetusti jotakin todellista hyötyä. Tosin tämä keittiöprojektimme alkoi jo viime vuoden puolella, eikä se, (totuus on karua) vieläkään ole täysin valmis. Lisää päivityksiä aiheeseen liittyen on siis luvassa, kunhan remonttitaitoisempi puoliskoni toteaa vihdoin toipuneensa tähänastisesta nelistyksestä. Täydennystä odotellessa tässäpä muutama kuva saavutuksistamme, joista olen erittäin onnellinen!



Olen erityisen ylpeä kauniista tapetista, jota käytimme myös välitiloissa lasin alla. Lasi on todella helppo pitää puhtaana, ja rahallisestikin ratkaisu on ihan varteenotettava kilpailija perinteisille laattaratkaisuille. En ole mikään kokenut sisustaja, ja ihan viime metreille asti jännittikin, vastaisiko todellisuus haparoivia mielikuviani missään määrin. Onneksi sain huokaista helpotuksesta ja ilosta! On muuten mielenkiintoista myös seurata oman maun muuttumista vuosien saatossa. Vielä viisi vuotta sitten en varmastikaan olisi toivonut keittiöstäni mustavalkoista. Ikinä ennen en ole myöskään sanottavasti pitänyt vaaleanpunaisesta, jota nyt kovasti haikailen keittiööni aksenttiväriksi - mistähän ihmeestä pidän 10 vuoden päästä!? Keittiötekstiilit ovat vain ah niin kamalan kliseisiä ja perinteisiä kaikkialla, etten ole ainakaan vielä mitään väriläiskää keittiööni kelpuuttanut. Vinkatkaa ihmeessä, jos jostain putiikista löytyisi jotain ei-niin-tätimäistä-vaaleanpunaista keittiöön tarkoitettua kankaanpalasta.

Mitä keittiöstäni sitten vielä muuten puuttuu? Kynnys, integroitu mikroaaltouuni... ja avohyllyt. Heti oven viereen olisi tarkoitus laittaa hyllykkö keittokirjoilleni, ja ikkunan viereen ehkä jopa molemmin puolin nurkkiin kapoiset hyllyt viinilaseille. Listat ovat ihme kyllä jo paikoillaan (lapsuudenkodistani niitä taitaa puuttua vielä 30 vuoden asumisen jälkeenkin).

Remontin yhteydessä räjäytimme myös eteisestämme kamalan avonaulakon pois ja korvasimme sen todella käytännöllisellä Ikean liukuovikaapistolla. Naulakon kanssa saman kohtalon koki keittiön ovi, joka oli aina vähän tiellä. Sen korvasin verhotangolla ja ainakin toistaiseksi samanlaisella verhosysteemillä kuin keittiössäkin on. Ihanaa kun saa tavarat piiloon ja kodissa on kaunista!

Äiti Teresan tervetuloateria

Minulla on onni omistaa kaksi äitiä. Äiti Teresani kokkaa parasta amerikkalaista ruokaa mitä tiedän. Näillä resepteillä tehtyjä herkkuja söin elämäni 31. vuoden tammikuussa eräässä amerikkalaisessa pikkukaupungissa.





Joyce's cabbage salad
(4-6 annosta)

2 rkl seesaminsiemeniä
1,25 dl mantelilastuja
1/2 kaalinpää
2-4 kevätsipulia
1 kananmakuinen pikanuudelipaketti

Salaatinkastike

2 rkl sokeria
1- 1,25 dl öljyä
3 rkl pöytäetikkaa (tai esim. valkoviinietikkaa)
1/2 tl suolaa
1/2 tl pippuria
1/2 pakettia nuudeleiden mausteseosta

Paahda seesaminsiemenet ja mantelilastut kevyesti kuivalla pannulla. Pilko kaali n. 2cm kokoisiksi palasiksi ja hienonna sipulinvarret. Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen ja sekoita se hyvin salaattiainesten joukkoon. (Voit hieman lämmittää kastiketta saadaksesi sokerin liukenemaan paremmin.) Lisää juuri ennen tarjoilua murennettu nuudelipaketti salaatin joukkoon.

Pääruokana oli marinoitua porsaan sisäfilettä ja mielestäni outoa kyllä kuumaa hedelmäkompottia. Makuyhdistelmä oli yllätyksekseni loistava! Täällä kotimaassa kokeilin reseptejä ihan itse, joskin sisäfileen tilalla paistelin ulkofileetä.

Possumarinadi ainakin 1 kg lihaa, jollei enemmällekin

(1 kuppia = 250 ml)

1,5 kuppia öljyä
3/4 kuppia soijakastiketta
1/2 kuppia (viini)etikkaa
1/4 kuppia Worcestershire-kastiketta
1/3 kuppia appelsiinimehua
2 tl sinappijauhetta
1 rkl mustapippuria
2 tl suolaa
2 rkl tuoretta persiljaa
2 valkosipulinkynttä
1/3 kuppia sipulia pilkottuna

Yhdistä kaikki ainekset ja laita possu marinoitumaan yön yli. Paista possu sopivaksi ja tarjoile kuuman hedelmäkompotin kanssa:

Kuuma hedelmäkompotti (8 hengelle)

1 iso purkki ananasta
1 purkki persikkaa
1 purkki päärynää
1 purkki mandariineja
55 g voita
1,25 dl fariinisokeria tai muuta ruskeaa sokeria
1,25 dl appelsiinimehua
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl kanelia
1/8 tl neilikkaa
1/8 tl muskottipähkinää
(säilykekirsikoita)

Laita uuni lämpiämään 190 asteeseen. Laita kaikki hedelmät kirsikoita lukuunottamatta tilavahkoon uunivuokaan. Laita loput ainekset paistinpannulle tai kattilaan ja lämmitä niitä keskilämmöllä kunnes sokeri ja voi sulavat. Kaada seos hedelmien päälle. Paista kompottia uunissa 25 min ja lisää kirsikat vasta juuri ennen tarjoilua.

Hedelmäkompottiin voi toki käyttää mitä hedelmiä tahansa, itse laitoin myös säilykeaprikooseja. Ja varmasti tuoreista hedelmistä tehtynä tämä olisi vielä entistäkin herkullisempaa. Mausteista taidan ensi kerralla lisätä kanelia hieman lisää...

Alku

Kylmä ja näin etelässä harvinaisen runsasluminen tammikuu ehti vaihtua kylmäksi ja runsaslumiseksi helmikuuksi, ennen kuin kuun kauniinkirkkaana pakkaspäivänä se vihdoin tapahtui. Nimittäin tämä blogi. Tarkoitukseni oli saattaa tämä bittiavaruuteen jo tammikuun 14. päivänä vähän jälkeen kello kymmenen aamulla, jolloin elämäni 31. vuosi virallisesti alkoi. Niin vain aika teki jo vuoden ensimetreillä minulle ah niin tutut tepposensa.

Miksi bloggailla mokomalla otsikolla? Ehkäpä kirjoittelen elämääni ihan vain omaksi huvikseni ja terapiakseni. Olen näet innokas näkemään, mitä kaikkea tämä lievällä kauhulla odottamani vuosi pitää sisällään. Suoraanhan se on sanottava: en halunnut täyttää kolmekymmentä. Enhän minä vielä ole aikuinen! Vasta 20 ja jotain henkiseltä iältäni mielestäni. Ei minulla ole elämä järjestyksessä, ei ole omakotitaloa, koiraa tai lapsia puhumattakaan nousujohteisesta työurasta. En minä halua vanheta. Mutta niin vain aika pyörii eteenpäin. Tänään laulavat talitintit, kohta kujertaa mustarastas ja ei aikaakaan, kun rakkaat pääskyseni huutelevat taivaalla huimia lentokaariaan esitellen. Ja minä vanhenen.

Siispä elämää kannattanee kirjata ylös, edes hiukkasen. Ehkä sen arvon ja rikkauden ymmärtää siten paremmin - kuin taiteilija, joka voi katsella valmista maalaustaan tuntien aherruksen jälkeen. Tervetuloa seuraani elämäni vuoteen.