keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Aamiaisherkuttelua

Olemme viime aikoina olleet hukkua leipään. Saimme äidiltäni ensinnäkin tuliaisiksi Konneveden Mannisen ruisleipää, joka on ohuen ohuina siivuina parasta leipää maailmassa, mutta myös niin ravinnepitoista, että iso leipä kestää ja kestää. Ja me saimme niitä kolme.

Sitten tein ylijäämäbanaaneista banaanileipää (ja yksi banaani silti päätyi roskiin, kääk).

Pitkänä perjantaina halusimme syödä talven viimeiset juustofonduet, ja sitä varten leivoin ison vehnälimpun. Josta jäi puolet syömättä. Meidän oli siis ihan pakko tehdä aamiaiseksi ranskalaisia ritareita eli french toasteja. Resepti on täältä.



French toast

n. 250 g kuivahtanutta hiivaleipää reilun sentin paksuisina siivuina (n. 8-10 siivua)

2,5 dl maitoa (tai osittain kermaa)
3 isoa kananmunaa
2 rkl lämmitettyä hunajaa (mikrossa, n. 20 sekuntia)
1/4 tl suolaa
reippaasti voita paistamiseen

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen. Vatkaa munat, maito, hunaja ja suola hyvin keskenään. Kasta leipäviipaleet seokseen n. 30 sekuntia/puoli ja anna vetäytyä minuutti pari ennen paistamista. Paista viipaleet runsaassa voissa 2 - 3 min/puoli ja laita paistetut viipaleet uuniin odottamaan tarjoilua. Nauti runsaan vaahterasiirapin kera ilman tunnontuskia!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ai eikö enää saa juustoafondueta? se kun oli niin hyvää valkosipulisuolakurkkujen kera...

T: nälkäinen miehesi