maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kolme linnaa

Toukokuu oli linnakuu. Tai no oli se ystäväkuukin. Ja senpä takia minun tuli tehtyä tarkempaa tuttavuutta kolmeen skottilinnaan. (Niitä on muuten täällä ihan tuhottomasti. St Andrewsissakin on omat raunionsa, niitä ei ole vielä edes tullut tutkailtua kuin muurien takaa.)

1. Dunnottar

Skotlannin itärannikolla, vähän Aberdeenista etelään kohoavat Dunnottar-linnan rauniot. Paikka on kuuluisa mm. siitä, että sinne aikanaan kätkettiin hetkeksi skottikuninkaiden kruununjalokivet. Mutta tarkemman historiantutkimuksen jätän teille - tämä Skotlannin historia on niin kiireinen kaikkine kuninkaineen ja riitoineen ja juonitteluineen ja tasavaltalaistumispyrkimyksineen ja sotineen että minä tipun matkasta aina jo ensi metreillä. Miksi sitten Dunnottar on raunioina? Sitä piiritettiin jossain vaiheessa, ja linna kärsi niin pahoista vaurioista, että linnan isäntä (joku jaarli tai sellainen) päätti vain unohtaa pytinkinsä ja siirtyi toiseen kartanoonsa. Tai jotain sinne päin.





Ihan on hulppeat leikkipaikat meidän Nurmilinnulla, vai mitä?



Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Raunioille on maksullinen sisäänpääsy, mutta siellä näkee todella paljon ja pääsee tosi moneen jännäänkin paikkaan.


Olimme vielä erityisen onnekkaita tällä kertaa, sillä herra M:n takana uiskenteli....

... dadaa delfiinejä!



2. Glamis

Glamis Castle (lausutaan glaams noin niin kuin suurinpiirtein) sijaitsee n. 12 mailia Dundeesta pohjoiseen. Se on edesmenneen kuningataräidin synnyinkoti, ja kuningatar Elisabethin sisar Margaret syntyi myös täällä. Glamis on edelleen asuttu linna, sillä Strathmoren 18. jaarli saa kutsua paikkaa kodikseen. Tunnin opastetulla kierroksella pääsee kuitenkin muutamaan historialliseen huoneeseen ja kuulee mielenkiintoisia tapahtumia linnan historian varrelta. Täällä varsinkin minulla heräsi kysymys, miksi ihmeessä nämä skotit ovat olleet niin intoina linnoihin. Ne kun ovat olleet (ja ovat yhä edelleen ilman tähtitieteellisen kallista keskuslämmitystä) niin kylmiä talvisin, että ainakin palvelusväkeä on kuollut hypotermiaan. Eikö sitä olisi ollut kivempi elellä vähän tiiviimmin mutta lämpimämmin? (Tosin ei ne skotit nykyäänkään kovin lämpimästi elä, vaikka olisi pieni kotikin, hmmm.)


Glamisin linnan tilukset olivat kovin kauniit. Tämä olisi suositeltava piknikpaikka, lapsillekin löytyi hieno leikkipaikka ja vieressä laidunsi ylämaankarjaa. Harmi vain, että Nurmilintu ei ollut tällä reissulla mukana.



3. Balmoral

Prinssi Charlesin lempilinna? Balmoral, kuninkaallisen perheen skottihuvila, sijaitsee Skotlannin ylämailla, noin kahden tunnin ajomatkan päässä meiltä. Linna itsessään ei ole kokemuksena kovin kummoinen, sillä sisälle pääsee vain tylsähköön juhlahuoneeseen ja ulkoalueet ovat puutarhojen ihailijoille vaatimattomat. Balmoral onkin selkeästi erämaalinna, Skotlannin vastine Lapin kelohonkahuviloille. Se sijaitsee upeissa maisemissa Cairngormsin kansallispuiston alueella, ja tiluksista saisikin varmasti parhaiten irti vaeltelemalla sen lähistöllä kulkevilla vaellusreiteillä. Pelkkänä linnakohteena se on aika mitätön, eikä missään nimessä normaalin pääsymaksunsa arvoinen (meillä oli alennusliput). 






***
Ps. Olen käynyt myös Edinburghin ja Stirlingin linnoissa. Älkää jättäkö pennosianne Edinburghin linnaan, jos teillä on mahdollisuus käydä Stirlingissä. Just a hint.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia ja ihania maisemia!JOspa täältä kotoSuomesta joskus pääsisi sinne samoilemaan kanssanne.

Arya kirjoitti...

Sitä reissua vain sitten suunnittelemaan!