Näin reissupostauksiemme lopuksi ihan muutama yleishuomio kohteestamme, Estes Parkista.
Estes Parkin pikkukaupunki (vaiko lie kylä) on Coloradon itäinen sisäänkäynti RMNP:iin, lännen puolella samanlaisen tukikohdan virkaa ajaa Grand Lake. Näitä kahta kaupunkia yhdistää jo aiemmassa postauksessa mainitsemani Trail Ridge Road (TRR), joka on täysin auki vain kesäisin. Se onkin yksi ehdoton matkakohde kaikille alueelle suuntaaville. Muitakin kauniita teitä alueelta löytyy, ja Tripadvisorin paikallisekspertit ovat ihan mahtavia neuvojen jakajia, suosittelen!
RMNP onkin sitten täynnä eripituisia ja -tasoisia vaellusreittejä. Tavallisille päiväturisteille neuvottavat reitit ovat varsinkin kesäaikaan tosi vilkkaasti "liikennöityjä", joten Lapin erämaihin tottuneille vaeltajille vain näillä reiteillä pysyminen voi olla kovakin pettymys. Visitor centereiden (Estes Parkista näitä löytyy useampia, ympäri vuoden taitavat olla auki vain kaksi isointa lähellä kansallispuiston molempia sisäänkäyntejä) metsänvartijoilta (Park Rangers) kannattaakin kysellä vähän vähemmän tallattuja reittivinkkejä. Näin mekin pääsimme eroon enimmistä ihmisistä... Huhuh, en halua ajatellakaan aluetta nyt kesäsesongin aikaan!
Ihan teille tietymättömillekin alueella on mahdollista päästä kulkemaan ja telttailemaan, mutta siihen tarvitaan lisämaksullinen erityislupa (back country permit). Normaali sisäänpääsy kansallispuistoon viikon ajaksi on 20 dollaria per auto. Ei paha.
Mitä tekisimme toisin:
Bear Lake ja sen lähitienoot ovat alueen yksi suosituimmista vaelluskohteista, ja karhujärven edustalla olikin ihan jättisuuri parkkipaikka. Me emme vain tajunneet, mitä ihmeellistä siinä järvessä oli. Epäilemmekin, että suomalaisuus ei ollut ihan paras tausta tälle kohteelle, josta eivät edes isot vuoret kovin kummoisesti näkyneet. Niin paljon kauniimpia jylhiä järvimaisemia löytyy sieltä pohjolasta... Eli näin jälkiviisaana olisi ehkä pitänyt tutkailla enemmän netin valokuvia eri kohteista eikä vain mennä suoraan sinne minne kaikki muutkin.
Mitä tekisimme vielä uudestaan:
The Continental Divide oli sitävastaoin sitä jotakin, missä silmämme ja sielumme lepäsivät. Pohjois-Amerikan läpi ulottuvan vuorijonon nimitys tulee siitä, että se jakaa mantereen joet kahteen eri suuntaan: itäpuolen joet laskevat Atlanttiin, länsipuolen taas Tyyneen Valtamereen. Olisi ollut mahtavaa kiipeillä vielä lisää niillä reiteillä, joilta olisi ollut esteettömät näkymät näihin mahtavuuksiin.
Samoin nautimme ihan viimeisen kokonaisen päivämme pitkästä kävelyretkestä parkissa, eli vuorien välissä olevassa melko tasaisessa maastossa, joka paikoin on hyvinkin niittymäistä ja taas paikoin metsikköistä. Eli vähän niin kuin laakso mutta ei kai sitten kuitenkaan. Laaksoniittymetsä?
Mielellään tänne tulisi uudelleenkin, mutta sitä ennen olisi kyllä vielä niiiiiin monta mielenkiintoista paikkaa nähtävänä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti