maanantai 28. tammikuuta 2013

Hyvä paha arki

Olemme yrittäneet tässä palailla arkeen...

Huoh. 

Joululoma tuli ja meni, ja oli ihanaa viettää aikaa täällä yhdessä vanhempieni kanssa. Kiertelimme mm. Chicagon museoita, joten tuli ihan kulttyyriä ja tiedettäkin ammennettua pitkästä aikaa (minä siis, herra M:hän viisastaa itseään joka päivä kirjapinojen ja luentomaratonien avulla). Niistä reissuista ehkä hieman lisää myöhemmin, jos teitä kiinnostaa?

Paluu arkeen oli vain aikas ankea. Mahatauti. Intensiivikurssi. Hampova ja ikäväänsä itkevä ipana. Helppoon kotielämään takaisin totuttautunut äiti. 

Mutta se siitä. Tämä viikko oli jo jonkin verran edellistä parempi. Herra M sai opiskeltua ja nautittua öistä uuden unikaverinsa kanssa (Nurmilinnulle alkoi unikoulu ja tämä äiti siirtyi olohuoneen sohvalle), Nurmilinnun ensimmäinen poskihammas ilmiintyi ja minä keksin pysyä päiväuniaikaan hereillä kahvin voimalla. Oma aika tuntuu enemmän omalta ajalta nimittäin silloin, kun pysyy valveilla. Kumma juttu. Nurmilinnun uusi mekkokin valmistui, tosin sitä ei ole sovitettu vielä. Haluaisitteko nähdä sen? Nyt vain pidän käsiä ristissä, että täällä vielä talvi jatkuisi kuukauden päivät, jotta neiti pääseen alpakkamekkoaan käyttämäänkin. Tai sitten pitää rukoilla naispuoleista jälkikasvua sukulaisille ja ystäville. On tuo lämmin sääkin nimittäin niin houkutteleva ajatus.

Ehkäpä syynä kivahkosti menneelle viikolle oli viimesunnuntainen koko perheen shoppailureissu, jonka aikana tuli todistettua, että - moraalisesti valitettavasti - me kaikki kolme pidämme shoppailusta. Vanhemmat virkistyivät ja tuulettuivat ison mallin vilskeessä (jee, ollaan pois kotoa ihmisten ilmoilla!) ja se nuorimmainen, se H I H K U I innosta (jee, vihdoinkin jotain e l ä m ä ä !). 

Nuorena on vitsa väännettävä vai miten se nyt oli?

Ostettiinkin jotakin. Rahaa meni vajaa sata dollaria, ja sillä ostettiin herra M:lle Michael Korsin kauluspaita ja minulle saman herran pusero sekä edelleen minulle Ralph Laurenin hame ja pusero. Kerrankin oltiin alennusmyynneissä oikeaan aikaa oikeassa paikassa. Kiinnostaisiko teitä nähdä hankintoja joskus?

Nyt tuli teille monta kysymystä. Olisi kiva lukea vastauksia, kun välillä sitä aina miettii, kiinnostaako meidän jutut oikeasti... Lisää postauksia on kuitenkin ensi kuussa luvassa, jos yhtään huomaan, että täällä joku vielä on näitä sepustuksiani lukemassa. Oikein ihanaa vuotta 2013 teille kaikille!

9 kommenttia:

SK kirjoitti...

Minua ainakin kovasti kiinnostaa sinun juttusi! Ja kuviakuviakuvia...siitä alpakkamekosta ja muistakin :) sulla on niin hyvä tyylitaju.

Jenni kirjoitti...

Minä ainakin luen mielelläni matkatarinoitasi, ja käsityöihmisenä mekot kiinnostavat aina! Ostosesittelyt eivät niin jaksa minua kiinnostaa, mutta tiedän, että monia blogimaailman lukijoita ne vetävät puoleensa, joten voin tarvittaessa hyppiä yli. Mutta sen verran tästä totean, että Michael Korsia ja Ralph Laurenia tulee itselläkin ostettua täällä, kun ovat kerrankin sellaisissa hinnoissa (etenkin TJ Maxxissa), että kehtaa. :)

Arya kirjoitti...

Kiitos vastauksista! They are much appreciated :)

Mikko kirjoitti...

Moi vaan! Kiinnostaisi, mikäpä siinä ja muotinäytös pystyyn. Tämä blogi oli oikeastaan vasta viime joulukuun löytö ja olisi mukavaa jos pysyisin jatkossakin
ajan tasalla teidän kuulumisistanne. Älä ihmeessä lopeta kirjoittamista jos vain aika suinkin mitenkään riittää. Nassukirjaa kun en edelleenkään käytä...

Onko M:n viisastuminen näkynyt muuten vielä millään tavalla? =)

Terkut meiltä kaikilta 4,5:ltä turkulaiselta.

Arya kirjoitti...

Kiva, että löysit tänne, Mikko, ja että haluat kuulla lisää myös!

Herra M:ltä tulee ehkä nykyään keskimääräistä viksumpaa tekstiä, heheh. :) Ja kirjat se on ainakin oppinut lukemaan (?!) ihme vauhtia.

Terkkuja teille meiltä myös! Jee siitä puolikkaasta erityisesti :)

Anonyymi kirjoitti...

No täällä ainakin odotellaan haukkana uusia postauksia, eli totta mooses ostoksia, reissuja ja muita kuulumisia vaan kehiin:)

t. s

Anonyymi kirjoitti...

Vakkariblogi,jota tulee luettua!Älä vaan lopeta kuulumisten kirjoittelua!!

Suvi kirjoitti...

Chicagon museoiden tarjoamaa kulttuuria ja tiedettä ei oo näköjään kukaan muu vielä toivonut, joten ehkä minä sitten toivon sitä :).

Arya kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista ja toiveista! Suvi, hyvä kun toivoit, olin jo ihan unohtanut nämä!