torstai 13. toukokuuta 2010

Asiaa suklaasta

Rakastan suklaata. Se on minulle sekä itseni palkitsemisen, hemmottelun että masennuksen torjunnan väline. Kummasti mieli aina piristyy, kun saan suklaata :)

Mieltymykseni vaihtelevat suklaalaatujen suhteen. Välillä Geisha on ihan ehdoton ykkönen, välillä taas Fazerinaa voittanutta ei ole. Brunbergin tumma suklaa on myös hyvää, ja jouluna minun on ihan pakko saada aina Aladdin-rasia. Ilman sitä joulu ei ole joulu... Viime vuosina olen vain harmitellut sitä, että rasiasta on kadonnut hauska French nougat :( Perinteinen Fazerin sininenkin on hyvää, mutta jotenkin vähän tylsää. Eniten kun pidän selvästi täytesuklaista.

Jos minulla olisi rahaa, ostaisin sveitsiläisiä suklaita (Lindt, Lindor... kaikkea muuta paitsi Tobleronea, siitä tulee ihan liikaa ruotsinlaivat mieleen!). Sveitsiläinen suklaa on jotenkin ihanan silkkisen pehmeää niin koostumukseltaan kuin maultaankin. Pistaasitäytteinen muistaakseni Lindtin suklaa on yksi suosikeistani.

Vuosituhannen alussa olin viikon reissulla Sveitsissä, ja pää pyörällä tuijottelin suklaapuotien näyteikkunoista sisään. Lopulta tuliaisiksi tarttui pienestä puodista rasiallinen itse valitsemiani herkkuja, joita epätoivoisesti yritin säästellä kotiin palattuani. Tuolloin en ollut suklaapuoteja vielä Suomessa nähnyt.

Pieni suklaapuoti -elokuva oli luonnollisesti mielestäni aivan ihana. Ilolla olen seurannut Turkuunkin tupsahtelevia suklaaputiikkeja, joskaan en ole vielä ainoastakaan kunnolla ostoksia tehnyt. Hinta kun tuntuu kirpaisevan kovalta suklaahimoiselle: eihän sitä nyt vain muutamaa konvehtia voi syödä :(

Leonidas-kahvilassa käyn mielelläni, siellä kun kupposen kylkiäisinä saa aina jonkin ihanan täytesuklaan. Ehkäpä vielä joskus ostan taas rasiallisen erilaisia konvehteja.

Suomalainen suklaa on siis mielestäni hyvää perussuklaata. Maraboun ja saksalaisen Milkan maitosuklaat taas ovat mielestäni vähän turhan makeita - siksi siis mieheni saa kunnian syödä Aladdin-rasiastanikin aina ne maitosuklaiset tapaukset. Kamalinta suklaata on kuitenkin yllätys yllätys paljon kehumani amerikkalaisen keittiön tekeleet. Hershey's on Yhdysvaltain Fazer, ja voi yökötys miten pahaa suklaata se on. Makua voisi ehkä parhaiten kuvata todella kaakaoiseksi ja eltaantuneeksi. Sveitsiläisen suklaan hienostuneisuudesta ei ole jälkeäkään.

Vaan on suomalaisessakin suklaassa omat outoutensa. Milloin viimeksi muistatte Fazerin lanseeranneen jonkin aivan uuden perussuklaan (ne uudet gourmet-täytesuklaat ovat tervetullut poikkeus Fazerin linjaan)? Milloin on sinistä Marianne-rouheella, milloin marja- tai minttukrokanteilla, chiliä on joskus lyöty sekaan ja toisaalla keikkuu hyllyllä Lontoon rae -levy. Onko niillä tehtaalla täysin mielikuvitus loppunut? Miksi ei voitaisi tehdä kivoja kohtuuhintaisia täytesuklaita? Varmasti ne marjatkin maistuisivat paremmin pehmeässä täytteessä kuin outoina sattumina suklaan seassa. Ennen Nordic Gourmet -suklaita Fazer on ollut tuotekehittelyssään tylsääkin tylsempi. Toivottavasti ne siellä makukehittelimössä jaksavat tsempata jatkossa vähän enemmän.

Lopuksi vielä hauska suklaatuliainen Englannista:



Maku on melko lähellä Fazerinaa, vähän vaaleammasta suklaasta tehtynä. Tässä on mielestäni sitä jotakin, millä kuluttajan huulille saa hymyn nousemaan muukin kuin pelkkä maku. Fazer, unohda jo ne suklaalevyn ja vanhojen suosikkituotteiden krokanttiyhdistelmät!



Millaisesta suklaasta sinä pidät? Oletko myös ihmetellyt Fazerin toistolinjaa?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mmmm...nyt maistuisi kyllä suklaa! Aivan ihana tuo suklaa-appelsiini!

Joo, Fazer saisi kyllä hieman leikitellä enemmän suklaissaan niin muotojen kuin makujen puolesta.

Mutta hei, oletkos maistanut sitä Fazerin sitruunajugurttisuklaata? Se on ihan parhautta (eikä sisällä karkkirakeita:D )

s

Arya kirjoitti...

Itse asiassa taisin jokunen viikko sitten yhden syödä. Se oli ihan hyvää, mutta ei hurmannut minua heti. Täytyykin antaa sille pian uusi mahdollisuus :D

Anna kirjoitti...

Suklaa on ihanaa... ja nama appelsiinisuklaat on tosi hyvia. Asuin opiskeluainana Yorkissa, missa oli Terry's-tehdas. Koko alueemme tuoksui suklaiselle... alkoi aika helposti tehda mieli suklaata! Naita appelsiinisuklaita syodaan englannissa nimen omaan joulunaikaan ja usein annetaan joulusukkaan lahjaksi.

Arya kirjoitti...

Hei Anna, kiitos lisätiedoista! Täytyypä yrittää päästä joku kerta Yorkiin ilmaa haistelemaan, kuulostaa herkulliselta :)