Apple Farm

Näin lokakuussa olisi kyllä pitänyt oikeastaan mennä Pumpkin Patchille eli kurpitsapellolle kurpitsoita noutamaan, mutta koska ystävämme sattuivat tietämään todella söpön omenatilan, teimme viime viikolla yhteisretken heidän kanssaan sinne. Ja lokakuu on täällä kyllä vielä kovin omenasesonkia myös. Jos joskus törmäätte kaupassa Honey Crisp -lajikkeeseen, maistakaapas ihmeessä!

Olipas kiva päästä maalle. Maissia piisaa tässä osavaltiossa.

Jostain kuului aasin, öhm, hirnuntakiljuntaörähtelyä? Sinne siis.

Se aasi oli kyllä paljon söpömpi kuin äänensä. Mutta kuvat eivät tehneet sille tällä kertaa oikeutta. Joten tässä pikku possuja. Ja yksi vähän isompi. Vuohia, kaneja, kanoja ja yksi kalkkunakin löytyi.

Paalilabyrintti. Monelta kurpitsafarmilta tämä löytyy maissipeltoon tehtynä.

Ystävykset vähän hylätyn oloisissa vattupuskissa. Pitäisi appiukon tulla opettamaan vaapukkaviljelyä.

Omenapuut olivat sitten kyllä ihan tip top ja top notch.

Tämä on ehkä Red Delicious :)

Sitten pakenimme kylmyyttä höyryävän omenamehun (apple cider) ja omenamehudonitsien äärelle. Niistä ei nyt tullut kuvia kun ne oli niin hyviä :(

Tilalla oli luonnollisesti vielä oma pikku putiikkinsa. Se oli todella kivasti laitettu. Kauniita yksityiskohtia siellä täällä.

Honey Hill Orchard on siis kyllä ihan suosittelemisen arvoinen pikku paikka. Se on reilun tunnin ajomatkan päässä Chicagosta länteen, mutta tarjoaa paitsi herkullisia omenoita ja hunajaa, myös ilmaisen sisäänpääsyn toisin kuin monet lähellä kaupunkia sijaitsevat farmit. Ja tie sinne vie hurmaavien pikku kylien läpi, olisin voinut ostaa joka kolmannen talon matkan varrelta! Ja Hickleyssä oli ihan huikean hyvä pienenpieni barbeque-ravintola, jossa pysähdyimme lounaalla paluumatkalla. Sitten olikin loppu päivän kivi mahassa, mutta se onkin toinen juttu se ;)

Oi kesä!

Näin koleina lokakuun päivinä ei pitäisi katsella kesäisiä kuvia, nyyh. Mutta koska vahinko jo tapahtui, laitan sen kiertämään ja esittelen siis teillekin muutaman kuvan meidän elokuisesta downtown-retkestä, josta ei ole tullut aiemmin kerrottua. Chicagoa Millennium Parkista etelään, olkaapa hyvät.

Tällä reissulla totesimme, että kesäinen suurkaupunki tarjoaa vaikka mitä ilmaista hauskaa lapsille. 

Tuo iso pömpeli, jota pitkin valuu vettä, on itse asiassa iso screeni tai mikä lie high tech -vehje, pimeällä siinä näkyy vaikkapa vinkkaavat silmät...

Mari-rinsessa(t).

Ja jenkkirinssi.

 

Sitten käpsyttelimme helteessä kohti etelää. Pitihän meidän nyt se Chicagon ikioma Buckingham nähdä. Tämä suihkulähde siis:

Pakolliset turistiposeeraukset. Pahoittelen, että tyttäreltäni puuttuu pää.

Suurta, ah niin suurta!

Ameriikan avokaado

Tämä tässä on avokado.

Mutta koska se on floridalainen, se on iso.

Vai mitäs tuumaatte?

Pakkohan se oli testata. Mutta ei olisi kannattanut. Ainakin tämä yksilö oli erittäin vetinen ja mauton. Suosittelen edelleen Hass-avokadoja. Ne on noita pikkuruttukaisia.

Seilaten syksyyn

Pahoitteluni taasen kerran blogihiljaisuudesta. Sairastuimme koko perhe syyskuun lopussa kahdenviikonflunssaan, joka vei mehut ja inspiraation pidemmäksi aikaa. Olen lähinnä istunut sohvalla illat neuloen ja netissä surfaten. Herra M taasen painaa graduaan tällä hetkellä 12h/vrk -vauhdilla (viettäen silti noin 4 tuntia/vrk Nurmilinnun kanssa!), ja Nurmilintu on keksinyt, että nukahtaminen illalla on hyvin kurjaa puuhaa. Siinäpä meidän kuulumiset viimeiseltä kuukaudelta näin pähkinänkuoressa :)

Mutta nyt ajattelin ryhdistäytyä, jotta lokakuullekin saataisiin tuo näemmä keskimääräinen viisi postausta aikaiseksi. Aiheita ja kuviahan sitä kun löytyisi, toteutus vain ontuu.

Niin siis me nähtiin Chicagoa taas vähän uudesta perspektiivistä syyskuun puolella, jonakin niistä viimeisistä lämpimistä syyskuun lopun päivistä.

Olipa ihanaa olla purjeveneen kyydissä. Olen vain kerran aikaisemmin ollut lapsena setäni pienellä purrella jollain Sisä-Suomen lukemattomista järvistä, ja nyt sain kokea varmaan Itämeren ulappaosuuksiin verrattavissa olevaa matkantekoa mukavassa seurassa. Meren- eikun järvenkäynti oli yllättävän aallokkoista, vaikka päivä oli hieno. Yhden kerran taisimme saada ihan vedetkin niskaamme.

Iltaa kohti alkoi jo jäseniä kohmettaa, mutta oli hienoa saada nauttia hämärän hiipimisestä suurkaupungin ylle järveltä käsin. Eikä Nurmilintukaan tippunut yli laidan.

Ps. Pahoittelen kuvien laatua. Onkohan minulla jotkin asetukset pielessä, kun tuntuu, että kuvien laatu heikkenee hirveästi bloggeriin siirrettäessä? (Kun ei ne kaikki niiiiin rakeisia ole!)

Erään piknikin tarina

Yöllä oli satanut kovasti, aamulla taivas oli harmaa. Tietokoneen sääsovellus kuitenkin vakuutti, että seuraava kaatosade saapuisi vasta iltapäivällä näille maille ja halmeille. Ilma oli kuin lehmän kostea henkäys. Lähdettiin siis Nurmilinnun kanssa piknikille kukkahameessa, ja sateenvarjo unohtui kotiin kiireessä. Kumpparit vetäisin tyylikkäästi jalkaan kuitenkin, kun ajattelin, että ei sitten tarvitse niin niitä lätäköitä väistellä. Ensin hypättiin bussiin.

Bussi juuttui aamuruuhkaan, eli oltaisiin varmaan päästy kävelemällä nopeammin juna-asemalle. No, tiedetäänpähän ensi kerralla. Oli vain niin kätevää hypätä kyytiin kun kohdalle sattui. Sitten nopea vaihto junaan.

Ja varmaan kilometrin verran köpöttelyä asemalta piknik-kohteeseemme. Kiva nähdä uusia hoodeja :)

Sitä vettä oli tosiaankin tullut yöllä ja edellisenä iltana paljon. Salamatulvia oli esiintynyt vähän siellä täällä kaupunkia. Että ei kannata jäädä autoon aikailemaan, jos vesi alkaa nousta. Parasta pinkoa minkä kintuistaan ehtii.

Lähtö oli meille epätavallisen aikainen, eikä myöhäisheränneelle Nurmilinnullekaan ollut aamupuuro maittanut. Siksipä tehtiin poikkeus ja neito sai syödä amerikkalaisten lasten snacks aamupalaksi amerikkalaiseen tapaan on the go. Vettä sentään juomaksi.

- Tik tak tik tak!
- Mitä häh? Missä sinä kellon näet? Katso, tuolla on iso kirkontorni!
- Tik tak tik tak!!
- Näetkö, onko vähän iso torni! Ai, siellä on kellokin! Joo ihan totta, hyvin hoksattu, kulta!

Sitten perillä. Värikästä, värikästä.

Hurjan kova meteli ja paljon kaikkea ihanaa ja jännää. Kuten vaikka magneettiseinä!

 

Piti ottaa todistusaineistokuva. Amerikkalaisetkin siis oikeasti joskus tajuavat, että kengättömyys on ihan jees ja fiksukin juttu.

Hshhhh, Teddy Bear piknik alkaa!

Muskarikaveritkin olivat löytäneet paikalle. Ja meille oli ihan oma piknikkori jaettavaksi!

Oiii, siellä se nallekarhu on, ja katso, mikä tuolta puunkolosta kurkistaa? Onko se orava? (Juu, kuvanlaatu voisi ehkä olla hitusen parempi...)

Nähtiin ja kuultiin monenmoisia otuksia, kerättiin hunajaa, jaettiin eväitä. Osallistuttiin. Sai kävellä ja kurkkia. Lopuksi pääsi vielä moikkaamaan itse karhua. Jos uskalsi.

Hehei, babai!

Niin. Tietenkin se kaatosade alkoi samantein kun piknik loppui. Äitiystävä asui matkan varrella asemalle, ja lainasi kotimatkalle sateenvarjon. Se mitään enää meinannut. Ja kotiasemalla ei enää satanut. Lompsittiin sitten kotiin, ja herra M sai ikuistaa hehkeyteni kun poimittiin se matkalta mukaan. Ainoastaan jalkateräni olivat kuivat.

En enää ikinä luota sääsovelluksiin.

Suurensuuret tummasuklaacookiet

Herra M vanheni jälleen. Minulla on kohta ihan vanaha mies! 

Nurmilintu valitsi koiran kuvan perusteella kortin, jonka sisällys ei vastannut yhtään herra M:n nykyistä habitusta, mutta mitäs siitä. Lisättiin värikynillä aamulla vähän selittävää tekstiä, partaa ja silmälasit ynnä muutama muu mielenkiintoinen mutka ja suora. Illalla sitten passitin tietojen ääreltä kotiutuneen sankarin tyttärineen kauppaan ja otin ja paistoin Nestlen (auts) reseptillä jumbosuklaahippukeksejä Nestleen tummasta suklaasta (auts auts). Olikohan tämä antisyntymäpäivä vailla vertaansa? No, tässä nyt kuitenkin niiden epäeettisten keksien ohje, sillä ne ovat mokomat tosi hyviä. Leipokaa te niitä eettisestä suklaasta ja kaakaojauheesta, pliis.

Amerikkalaiset jumbocookiesit tummasta suklaasta

285 g suklaata, siitä 2,4 dl hippuina, loput sulatettuna
2,4 dl jauhoja
0,6 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1/2 tl suolaa
1 tl vaniljaa
115 g voita (pehmeää)
1,2 dl vaaleaa ruskeaa sokeria
0,6 dl sokeria (Vaaleaa ruskeaa sokeria ei taida löytyä Suomesta? Korvaisin silloin ehkä puolet kokonaissokerimäärästä fariinisokerilla. Tai sitten kaikki ruskeaa ruokosokeria, muscovadosokeria tms.)
1 iso kananmuna

Sulata 1,6 dl suklaahippuja mikrossa vähitellen n. 70% lämmöllä.

Yhdistä kuivat aineet (paitsi sokeri) keskenään, kaakaojauhe kannattanee siivilöidä.

Vatkaa pehmyt voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon hieman jäähtynyt suklaasula hyvin sekoittaen, tämän jälkeen kananmuna. Kääntele sitten mukaan jauhot vain sen verran sekoittaen, että ne juuri ja juuri sekoittuvat taikinaan. Lisää lopuksi loput suklaahippuset.

Nostele n. 1/2 dl kokoisia taikinanökäreitä vajaan 10 cm välein pellille leivinpaperin päälle (esim. jäätelökauha sopinee kätevästi tarkoitukseen, jos ei ole puolen desin mittaa). Paista 160-165 asteessa 15-18 minuuttia. Keksien tulee jäädä pehmeiksi. Anna jäähtyä pellillä 5 minuuttia ennen ritilälle nostamista. Annoksesta tulee koosta riippuen 10-12 jättikeksiä.

Tuhat ja yksi vaatetta

Kaunis Karla bloggasi tässä taannoin vaatekaappinsa sisällöstä ja antoi haasteen vapaasti napattavaksi eteenpäin. En ole ikinä laskenut vaatekaappini sisältöä, mutta ajatus asuinventaariosta alkoi nopeasti kiehtoa. Millaisella vaatemäärällä olen tullut nämä kaksi vuotta toimeen, ja millainen keko sitä päällepantavaa olisi vielä Suomeen asti raahattava?

(Kuvituksena meidän perheen paras pukeutuja)

Tuumasta toimeen siis. Tällaiselta näyttää, miinus asusteet ja ulkoiluvaatteet:

 

- TOPIT 9 kpl

- T-PAIDAT 6 kpl

- MUUT PAIDAT yht. 20 kpl
- PONCHO 1 kpl

- MEKOT 8 kpl

- HAMEET 6 kpl

- FARKUT 3 kpl

- LEGGINGSIT 2 kpl

- MUUT HOUSUT 1 kpl

- SHORTSIT 3 kpl

- NEULE/VILLATAKIT 3 kpl

Yhteensä 62 eri vaatekappaletta.

Paitojen määrä yllätti! Toisaalta luku pitää sisällään niin lyhyt- kuin pitkähihaisiakin ja mm. sen yhden ja ainoan puuvillaisen neulepaitanikin. Lisäksi listalla on vaatteita, jotka ovat jo tulleet käyttöikänsä päähän ja päätyvät roskiin (reikäiset ja tahraiset - murr meidän pesukoneelle) tai kierrätykseen tämän syksyn aikana. Onpa joukossa jokunen sellainenkin vaate, jota ei ole tullut pidettyä täällä lainkaan ihan siitä syystä, että pelkään pesukoneen rikkovan ne ja olen liian laiska käsipyykkäämään periaatteessa konepestäviä vaatteita. Vähemmälläkin siis tulisin loistavasti toimeen!

Suurin osa näistä vaatteista minulla oli muuten mukanani jo tänne tullessamme. Lähinnä paitoja olen hankkinut lisää, ja vain yhdet farkut. Nekin Zarasta, vaikka olemme farkkujen luvatussa maassa, hah. Kesäkuussa sain antaa vanhoja äitiysvaatteita eteenpäin vieraisille tulleelle odottavalle ystävälleni, joten kyllä niitä vaatteita on vähän vielä enemmän ollut... Sitten on vielä ulkoiluvaatteet, mutta niitä ei ole hurjasti kun ei tuota urheilu-ulkoiluintoa oikein löydy :)

Olen siis pärjännyt nykyisellä vaatevarastollani täällä ihan hyvin, kun päivät pyörin enimmäkseen lapsen kanssa kotosalla ja puistossa. Pesukonekaan ei meillä laula vaippapyykin lisäksi kuin kerran pari viikossa (onko meillä supersiisti tyttö vai miksi kaikki lapsiperheet pesevät aina vähintään koneellisen per päivä?) Ongelmakohta vaatekaapissani on selkeästi vaatteiden yhdisteltävyys. Pidän väreistä, jotka sointuvat hankalasti yhteen (think about pink and orange), ja vaikka uutta ostaessani yritän aina miettiä, minkä jo omistamani vaatekappaleen kanssa niitä voisi käyttää, en ole tässä asiassa onnistunut kovinkaan kummoisesti. 

On ihanaa löytää uusia kivoja vaatteita, mutta niiden etsiminen on välillä tosi rasittavaa. Varsinkin, kun budjetti on rajallinen - makuni kun aina jostain kumman syystä suosii niitä kalliimpia kolttuja. Lisäksi olen aika kaukana standardimittaisista vaatteista puhumattakaan raskauden tekemistä muutoksista... Ja olen aika nirso värien ja kuosien suhteen myös. Siksipä sekä pidän että en pidä shoppailusta. Uusien vaatteiden saamisella on toki myös mieltä piristävä vaikutus, mutta yleensä en "lohtushoppaile". Siihen tehtävään suklaa on paljon nopeampi ja halvempi apu :)

On siinä äiteellä tyyliä kerrakseen! Not.

Miltäs teidän vaatekaappinne näyttävät? Olisi kiva lukea!

Ai niin, herra M:n kommentti: "Mitä, onko sulla niinkin paljon vaatteita?!?"

Vielä kuulen laulukaskaan soittavan

Vielä on siis kesää jäljellä. Vielä riittää kauniita päiviä...

Nämä kullannuppuset aloittavat konserttinsa heinäkuun alun jälkeen, ja soittelevat ilmojen kylmentymiseen asti. Laulukaskaat, englanniksi cicada.

Niiden korviahuumaava sirinä toi ensimmäisenä Chicagon-kesänä mieleeni Malesian "sirkkelisirkat", kuten siellä kuulemamme otukset äänensä mukaan nimesimme. Ehkäpä jonkin sortin laulukaskaita olivat nekin? Varmaankin tästä mielleyhtymästä johtuen Chicago muuttuikin samantein hivenen eksoottisemmaksi paikaksi, ja tulen taatusti kaipaamaan tätä meteliä. Laulukaskaan soitto on minulle yhtä kuin Pohjois-Amerikan pitkä kuuma kesä.

Alempana tyhjä kuori, jonka aikuinen, uusi kaskas on juuri jättänyt jälkeensä. Hetken se lepäilee lähellä vanhaa asumustaan ennen siirtymistään puuhun soittelemaan. Kiehtova otus.

*****

Ps. Tällaisen kaverin löysi herra M koulunsa portaiden edestä. Harmi, kun en ollut näkemässä, tekikö se pari rukoilijasirkkaliikettä itsekin kaveria tervehtiessään.

Urbaani konserttipiknikki

Näin syyskuun alkajaisiksi on kiva muistella kesää (no se kyllä jatkuu vieläkin täällä, mutta unohdetaan se, kun kovasti yritän sympatiseerata teitä Suomessa asustelevia lukijoita) ja elokuista konserttipiknikkiämme.

Joka kesä Chicagossa pidetään ilmaisia klassisen musiikin konsertteja Millennium Parkissa. Konserttilavan edessä, penkkirivien takana, on todella iso aidattu nurmialue, jonne ihmiset saapuvat todella hyvissä ajoin viltteineen ja eväsleipineen. Tai no, pieni korjaus lienee paikallaan: pöytineen, tuoleineen, kylmälaukkuineen, pitsoineen, susheineen, viineineen, delisalaatteineen...

Ja me kun  luulimme varustautuneemme tosi herkullisin eväin, kun oli ihan suomalaisia lettuja matkassa mukana. Vesihän siinä herahti kielelle toisten herkkuja katsellessa.

Rachmaninovin iki-ihana 2. pianokonsertto helähti ilmaan orkesterin omien numeroiden jälkeen. Vähän klassisen musiikin kanssa kasvanutta allekirjoittanutta häiritsi ympäröivä puheensorina ja aplodit osien välillä - hupsista hei mikä alkeellinen tyylimoka! - mutta oikeasti oli tosi kiva kokemus!

Ai niin, Nurmilintu oli siis luonnollisesti mukana, tykkäsi ja viihtyi, ja jälkeenpäin on kovasti luettu kotona Eläinorkesteri-kirjaa ja muistutettu vanhempia siitä, että juttu on nähty ja koettu ihan elävässäkin elämässä. Mutta jotta pysyisimme täydessä totuudessa, liitettäköön tähän lopuksi vielä tämä kuva: