torstai 5. heinäkuuta 2012

4th of July

Se oli eilen. 

Lähes neljänkymmenen asteen helle ja lähes 8-kuukautinen hampova (hah, teething) vauveli takasivat sen, että juhlimme perheemme pienimmän isänmaan (toinen hah) itsenäisyyspäivää mm. seuraavasti:

- pyörimme ympyrää kotona koettaen keksiä taas jotain uutta virikettä vikinän lopettamiseksi
- herra M oli urhea ja kävi grillaamassa pihvit sementtitakapihallamme jonne paistaa aurinko lounasaikaan vielä suoraa
- olimme kaikki urheita ja annoimme kaasu-uunin tuottaa lisää lämpöä jo olemassaolevien yli 30 asteen päälle yli neljä tuntia (talvisin voi keittiötä oikeasti lämmittää tuolla uunilla jos patterit ei jostain syystä päätä kytkeytyä oikealla hetkellä päälle) kokkaamaalla 1,5kg pot roastia vakavasti sairaana olevan 11-kuukautisen pikku pojan vanhemmille 
- varjojen saavuttua uitimme amerikkalaistamme takapihan lastenaltaassa
- ja amerikkalaisemme nukahdettua katselimme televisiosta tuntikausia jatkuvaa ilotulitusta marssimusiikin säestämänä maan metropoleista - voi sitä rahan ja roskan määrää!

Samalla olemme ihmetelleet (taas kerran) amerikkalaisuutta patriotismeineen ja outoine asenteineen hyvinvointivaltiota kohtaan. 

Esimerkki patriotismista:

Olen tilannut amerikkalaiselta perhelehdeltä sähköpostiini säännöllisesti tipahtelevia vinkkejä vauvan kehitykseen, hoitamiseen ja kasvattamiseen liittyen. (Sivuhuomautus: välillä ihan fiksujakin juttuja, mutta välillä taas luokkaa "hyvä tapa aloittaa sormiruokailu on antaa mm. cheerios-muroja ja rouhittuja digestive-keksejä.) 

Mitä tipahtikaan postiin eilen? TEACH YOUR KID TO LOVE THE U.S.A - 10 Ways to Teach Kids About Patriotism. Ja yleensä vinkit ovat vain muutaman lauseen mittaisia lausahduksia, nyt tekstiä löytyi melkein kuin artikkelista konsanaan. Tässäpä teillekin ne 10 asiaa:

1) Our Flag
2) Our Pledge (uskollisuusvala, tämä vannotaan edelleenkin monissa kouluissa joka aamu käsi sydämmellä "I pledge allegiance to the flag of the United States and to the republic for which it stands, one nation under God, indivisible, with liberty and justice for all")
3) Our National Anthem
4) Our Independence Day
5) Our Communities
6) Our Protectors
7) Our Presidents
8) Our Rights
9) Our Responsibilities
10) Our people

Sinänsä hyviä juttuja mielestäni opettaa lapselle, ei siinä mitään, mutta tämä isänmaallisuus on täällä kyllä jotain ihan toista luokkaa kuin suomalaisessa kulttuurissa. Ja sitten tämä näin suomalaisin silmin koettu ristiriitaisuus. Koko vaihto-oppilasvuoteni korvaani särähti joka aamu kuulemani valan "liberty and justice for all" -kohta. Se kun tuntuu merkitsevän amerikkalaisille (yleistäen siis) jotain aivan muuta kuin meille suomalaisille. Tästäpä päästään tuohon toiseen pohtimaamme aiheeseen eli asenteisiin hyvinvointivaltiota kohtaan.

Suomessa tuo vapaus ja oikeus kaikille tarkoittaisi mielestäni mm. sitä, että ihmisillä on oikeus hyvään elämään, olipa lähtökohdat sitten itse kullakin mitkä tahansa. Täällä vapaus tarkoittaa riippumattomuutta valtion holhouksesta (eli julkisesta huolenpidosta kuten terveydenhoidosta) ja säännöstelemistä tuloista (eli yleiseen hyvään osoitettavista verorahoista poislukien varmaan asevoimat...). Oikeus on oikeutta menestyä ja nauttia siitä menestyksestä ilman että valtio vie siitä siivun päältä. Oikeus päättää itse, mille hyväntekeväisyysjärjestölle tai taholle ylimääräistä massia antaa tai on antamatta. 

Amerikkalaisen vaupauden ja oikeuden karvas kääntöpuoli on se, että ne, jotka eivät menesty, ovat amerikkalaisten mielestä siihen itse syypää (onhan heillä ollut sama vapaus ja oikeus kuin menestyneillä maanmiehilläänkin). Siispä heitä ei kuulu auttaa julkisin varoin. Mokomat laiskiaiset, parasiitit ja tyhmeliinit.

Tämä selittää yleistä amerikkalaista asennetta julkista terveydenhoitoa kohtaan. Obaman ajama terveydenhuoltouudistushan meni  täällä juuri läpi ja on herättänyt luonnollisesti paljon keskustelua (tosin uudet pressavaalit lähestyvät ja jos republikaanit voittavat ne, saattaa kaikki taas peruuntua - ja tämäkin uudistushan jäi monelta osin torsoksi eurooppalaisittain ajateltuna).

Vaikka tiesimme, että maan oikeistolaiset kristityt jakavat suuressa määrin tämän periamerikkalaisen ajattelutavan, on ollut aika kamalaa huomata, että ykskaks tunnemme jopa pastoreiksi opiskelevia ihmisiä, jotka julkaisevat facebook-sivuillaan tällaisia kuvia...



... ja jakavat yllä kuvaamani ajatukset. He haluaisivat maksaa vähemmän veroja, jotta voisivat sitten antaa enemmän omastaan oikeasti "köyhille, sairaille ja orvoille".

Argh, tekisi mieleni karjua. Onko kristillistä erotella, kuka on oikeaoppisesti köyhä tai sairas? Entä jos huumeidenkäyttäjä tai muuten vain työtä vieroksuva kerjäläinen sairastuu, onko oikein antaa hänen kitua ja kuolla, koska tässä vapaassa maassa hän ei viitsinyt laittaa rikkaa ristiin menestymisen eteen? Oma vika, oma moka. Entä köyhistä oloista tulevat lapset, jotka eivät kykene kamppailemaan tietään yli sosiaalisten rajojen vaan jatkavat isiensä teillä - onko oikein olla auttamatta heitä, kas kun ovat niin typeriä että eivät menesty?

Ja eikö tämän näennäisesti jalon ajattelutavan (jos minulla on paljon rahaa, annan sitä paljon pois myös muille) takana ole lopulta kuitenkin kapitalistinen itsekkyys? Minä haluan menestyä tässä vapaassa maassa ja elää taloudellisesti itselleni mielekästä elämää (iso auto, syödään ulkona, iso koti...), jos tämän saavutan, sitten on kiva auttaa muitakin jos jotain jää yli. Ja toisaalta ajatus on samalla älyttömän naiivi. Jos ihmiset oikeasti toimisivat loppujen lopuksi näin (antaisivat oikein anteliaasti varoistaan), Yhdysvaltojen pitäisi olla tilastoiltaan yksi maailman mallivaltioista mitä köyhiin ja sairaista huolehtimiseen tulee. Täällä kun on niin paljon hyvin toimeentulevia ihmisiä, että jos he toimisivat kuten oikeistolainen raamatuntulkinta olettaa, ei Obaman uudistuksia tarvittaisi lainkaan.

ONNEKSI olemme tavanneet myös monia kristittyjä, joiden mielestä tämä oikeisoajattelu on persiistä ja jotka harmittelevat sitä, että Obaman uudistus ei saavuttanut kaikkea sitä, mitä sen alunperin piti.

Lopuksi vielä hurja kirjavinkki siitä, kuinka Yhdysvaltojen lainsäädäntö sortaa edelleen köyhiä ja mustia: The New Jim Crow by Michelle Alexander.


4 kommenttia:

Pilvi kirjoitti...

Monia samoja juttuja ihmettelen. Juuri tämä vapaus-teema on yksi käsittämättömimmistä. En usko että koskaan täällä tunnen itseäni yhtä vapaaksi kuin Suomessa, jossa pahimman sattuessa on se turvaverkko, ihan todellinen sellainen, joka kyllä kannattaa (vaikka pudotessa tulisikin useampi paperihaava byrokratiaviidakossa).

Jaksamista hampomavaiheeseen!

Jenni kirjoitti...

NIIN samaa mieltä!! Tästä puhuttiin meilläkin paljon keskiviikkona...

Ihmettelyä herätti myös naapuruston suhtautuminen erääseen suomalaiseen pariskuntaan, joka on lähdössä vuodenvaihteessa kotiin viiden amerikanvuoden jälkeen. Minulle itsenäisyyspäiväjuhlissa eräs naapuri tuli ihmettelemään, että kannattaakohan heidän kuitenkaan lähteä Suomeen, koska täällä USA:ssa heillä on "opportunities" (ja Suomessa sitten ei?), mutta lopulta kuitenkin myöntyi, että ihan järkevää, että perhe, jossa on 2- ja 4-vuotiaat lapset, lähtee Suomeen, missä kuitenkin on äidin siskot, jotka voivat sitten auttaa lastenhoidossa. Ei mainintaa isän perheestä, äidin veljestä, eikä varsinkaan ajatustakaan siitä, että suomalainen peruskoulu taisi olla vahvempi syy kotiinlähdölle - ja että kyseeessä tosiaan on _koti_.

Samoin joku naapurustossa oli vetänyt hepulit, kun kaverimme olivat laittaneet eturekkarin tilalle (mihin täällä saa laittaa ihan mitä vaan koristetta) Suomen lipun väreissä olevan rekkarikilven. Että miten te voitte tuollaista tehdä, tehän olette "one of us", amerikkalaisia...

Pilvi kirjoitti...

Lupaan etten valloita koko kommenttiboksiasi, Arya, mutta tähän Jennin rekisterikilpijuttuun on kommentoitava! Tämä "one of us" -teema on itselleni ollut oivallus. Kaksi puolta: Toisaalta törkeää olettaa, että pitäisi muuttaessa luopua syntymäidentiteetistään tai ainakin sen ulkoisista osoituksista. Sitäpaitsi, 1/16-irlantilaiset tai 1/4-italialaiset ovat ylpeästi irkkuja ja italialaisia ainakin täällä Keskilännessä, myös bumper stickereissään, joten aika yllättävä kommentti.

Toisaalta taas, eikö ole upeaa, että täällä otetaan osaksi yhteiskuntaa tuosta vaan? Okei, ainakin käsitteen tasolla, eihän meistä kukaan äänestä, tuskin myöskään koemme itseämme yhtään amerikkalaisiksi. Mutta mikä ero on muuttaa tänne ja huomata, että paikalliset pitävät sinun täälläoloasi itsestäänselvyytenä! (Toinen okei, joskus liiankin itsestäänselvyytenä, Suomessa kun on vielä parempi elää, suomalaisten ainakin.) Kaikesta rasismista ja maahanmuuttovastaisuudsta huolimatta tämä on kuitenkin edelleen "nation of immigrants". Kuinka kauan menee maahanmuuttajalla Suomessa, ennen kuin kukaan mieltää hänet "paikalliseksi", "asukkaaksi" tai yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi? Vaikka puhuisi ainakin kohtuullista suomea, olisi yrittäjä, vaikka hakisi kansalaisuutta. Yksi parhaita asioita Amerikassa.

Arya kirjoitti...

Ihanaa, täällähän on tullut keskustelua. Kiitos!!

Pilvi, olet tehnyt tosi mielenkiintoisen havainnon, juuri noinhan se on. Samalla, kun kummastuttaa ja ottaa välillä päähänkin tuo Jenninkin kohtaama "tottahan kaikki haluavat amerikkalaisiksi" -asenne, se on kuitenkin toisaalta tosi paljon parempi kuin suomalaisten kyräily ulkomaalaisia kohtaan.