torstai 1. heinäkuuta 2010

Raparperiä X 4

Raparperi on sesonkiruokaa parhaimmillaan. Jotenkin ei oikein ikinä tule edes mieleen kokata siitä jotain talvella, ja saatavuuskin on tuolloin aika huono, heheh.

Tänä kesänä olen syönyt raparperia jo neljässä eri herkkuversiossa, joista kaksi jaan kanssanne ihan kuvien kera.

Ensimmäisen kerran nautiskelin raparperista ihanassa jälkiruoassa, jonka reseptiä minulla ei valitettavasti ole. Tässä kuitenkin ainesosat:

Ruotsalainen raparperi-mansikkajälkkäri

raparperi-mansikkakompottia
kermavaahtoa
vaniljakastiketta (paksua)
paahdettuja mantelilastuja

Kokoa ainekset kerroksittain jälkiruokamaljoihin. Tämä on huippuhyvää!

Toinen raparperiherkku oli itse tekemäni, mutta koska resepti on Kinuskikissalta, saatte ihailla hänen upeaa taidonnäytettään. Omani ei ollut näyttävä laisinkaan, koristelu kun ei ole vahvimpia puoliani. Voin suositella reseptiä lämpimästi, joskin mummini raparperipiirakka vie tästäkin voiton... Oman versioni hyydykeosa oli vähän liian hyytynyt omaan makuuni, haluaisin jotenkin pehmeämmän suuntuntuman. Kannattaa siis ainakin ehdottomasti tarjoilla huoneenlämpöisenä, näin maut pääsevät parhaimmin esille.

Kolmas raparperitekeleeni oli, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, suolainen pääruoka. Nähtyäni reseptin Pastanjauhajien blogissa, en voinut vastustaa kiusausta kokeilla ruokaa itsekin. Mies parkani oli erittäin epäileväinen aterian alkajaisiksi, mutta isot kehut raparperipossu kuitenkin loppujen lopuksi häneltäkin keräsi. Tätä tulen tekemään toistekin!

Possu-raparperipaistos

possunkyljyksiä tai pieniksi pihveiksi paloiteltu porsaan sisäfile
rosmariinia
5 dl raparperia, kuorittuna ja pilkottuna
kämmenenpohjallinen rouhittua rosmariinia
4 viipaletta vaaleaa leipää
1,8 dl fariinisokeria
2 rkl vehnäjauhoa
1/2 tl kanelia
öljyä, suolaa, mustapippuria, maustepippuria

Ruskista kyljykset tai possunpihvit kevyesti öljyssä. Ripottele pinnalle rosmariinia, suolaa ja mustapippuria.

Kuori ja pilko raparperi. Leikkaa leipäviipaleista reunat pois ja kuutioi jäljelle jäänyt vaalea osa. Laita sitten leipäkuutiot kulhoon raparperien kanssa ja sekoita mukaan fariinisokeri, vehnäjauho, kaneli ja ripaus maustepippuria.

Kaada puolet raparperi-leipäseoksesta uunivuokaan. Asettele päälle possunpalat ja loppu raparperiseos. Paista kannella peitettynä 180 C:ssä n. 35 minuuttia, poista kansi ja paista vielä n. 10 minuuttia.



Oma kuvani ei oikein herkulliselta näytä, suosittelen Pastanjauhajien kuvan näyttämistä epäileville ruokanirsoilijoille :)

Neljäs luomukseni oli mummini ihana perinteinen raparperipiirakka. Tämä on niin hyvää, jos olet perinteisten piirakoiden ystävä... Ja vinkkinä vielä mainittakoon, että syökää piiras parempiin suihin ennen kuin se on ehtinyt seisoa folion tai kelmun alla, sillä näin pinnan ihana rapeus yhdistyy mehevään sisustaan.



Mummin raparperipiirakka (en tiedä, mistä hän on ohjeen saanut)

Pohja:

75 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita jauhot keskenään ja lisää vaahtoon. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan.

Täyte:

5 dl raparperin paloja
50 g voita
1 dl fariinisokeria
1 dl vehnäjauhoja

Levitä raparperin palat pohjan päälle. Sekoita voi, fariinisokeri ja vehnäjauhot keskenään ja ripottele seos raparperien päälle. Paista piirasta 175-200 asteessa 30-40 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön kera.

Ei kommentteja: